Tokyo Deai

Mitä sitä kaikkea netistä löytyykään...

2012-01-12T14:11:00.008+09:00

Näitä ei sitten luetakaan mistään Yomiurista tai Asahista. Twitteristä hakusanoilla "save child 食品" löytyy ruoista löytyneitä säteilyarvoja. Muutamia uusimpia otoksia vapaasti käännettynä:

- Fukuyamaan myydystä Fukushiman siitake-sienistä on löytynyt 720 Bq/kg (Aizuwakamatsu) ja 270 Bq/kg (Kitakata).
- Gunman siitake-sienistä on löytynyt 520-2867 Bq/kg.
- Tochigin siitakkeiden korkeimmat arvot pyörivät 6940 Bq/kg tienoilla.
- Kouluille myydystä maidosta on löytynyt moninaisia arvoja, joten se kiellettäneen.
- Fukushimasta pyydetystä merianturasta on löytynyt 1380 Bq/kg ja ainamesta 1220 Bq/kg.
- Aeon -tavarataloketjun itse tutkimista Chiban tomaateista on löytynyt 18.5 Bq/kg.

"My god. It's full of kids!"

2011-12-06T10:28:00.018+09:00

Aika paransi edellisen kerran kärsimykset, joten olikin jo aikakin seuraavalle tulikoetukselle. Ihan kuin ensimmäinen kerta ei olisi riittänyt.

NPO Afterschool on japanilainen voittoa tuottamaton yhdistys, joka kerää "kansalaisopettajia" pikkunaperoille koulun jälkeisen ajan ja viikonloppujen viihteeksi - ettei pikku pilteistä tulisi samanlaisia kasvoonviiltäjiä jollainen juuri korjattiin vanhoilta hengailunurkiltani pois. Tällä kertaa teemana oli "vaihtariksi Suomeen?" (pahoitteluni, vain japaniksi, mutta pari kuvaakin löytyy). Tein parhaani, mutta pohjoinen ulottuvuus jäi aika syvälle mieleen vaikka kuinka buffasin Suomen "lämpimiä" (näitä kulttuurirajojen yli ulottumattomia adjektiiveja taas...) kesiä.

Vaikka sekä flunssa että takeout-ruoasta saatu ruokamyrkytys (siis takeout-ruoasta. Varmistettu on, puoliso on syytön) veivät voimat ettei kunnon pre-meetingiä saatu aikaiseksi, halutunkaltainen powerpoint-esitys tuli aika haipakkaa tehdyksi pelkillä valokuvilla. Myös perinteelliset suomalaiset lastenleikit tuli valittua, vaikkakin "ala-astelainen yleisö" ei valaissut ihan täsmälleen minkälaisia pelejä siellä voisi pitää.

Tilaisuus alkoi lapsia täynnä olevassa salissa odotetulla tavalla - projektorin datasyöttö ei suostunut näyttämään punaista väriä ollenkaan, mutta "keltaisen maan kirous" vältettiin ottamalla powerpointista printit ja käyttelemällä piirtoheitintä. Kyllä kannatti kuunnella Mikko Hyppösen TED -luento muinoin (kohdasta 14:40 eteenpäin on huippu!).

Esitykseni aiheet aloitin Suomen sijainnista, josta luonnollisesti piti siirtyä kylmyyden käsittelyyn ja myös kesään. Ruokien (perinne- ja pika -sellaiset) jälkeen pääsin koulutukseen ja pienten lasten aktiviteetteihin (juu, kysykää ekspertiltä vaan!). Lopuksi leikittiin "Vaarin housuja" ja suomenkielen sanaketjuja. Luin suomeksi ääneen myös otteita Koiraposti-lehdestä, josta saatiin hyvää makua suomenkielestä.

Peruskielenä oli japani ja se takkuili, tietenkin. Kyynisenä suomalaisena pelästyin, kun kukaan lapsista ei katsonut kun hetkittäin esitystäni ja kaikki vain tuhristelivat papereillaan, mutta tilaisuuden lopuksi minun pitikin allekirjoittaa suuri osa heidän muistiinpanoistaan. Hämmennykseni kesti aikansa - polvenkorkuisena opiskelevat jo kuin (suomalaisessa) yliopistossa! Kunhan eivät vain väsyisi liian kovan alkuspurtin jälkeen kuten tapana hyvin usein tuntuisi olevan. Mutta esityksen jälkeen pyydetty pienimuotoinen pistokoe tuotti oikeat vastaukset myös vaikeisiinkin kysymyksiin. Aobadain ala-astekin tietää nyt että Suomessa syödään hernekeittoa ja pannukakkua torstaisin.

Kysymyksiäkin tuli aika yllättävän paljon. Lapsia kiinnosti omat kiinnostusten aiheet Suomessa, ja aikuisia tietenkin suomalainen koulutus. Aikuisten kysymyksistä kuului myös radioaktiivisen laskeuman pelkoa. Lievittelin näitäkin pelkoja jonkin verran (itsellenikin selkäväreitä tuottavat paikallisviranomaiset nyt tietenkin saivat ansaitun täyslaidallisensa).

Tilaisuudesta jäi ihan miellyttävä maku, ja ensi vuodeksi road show on buukattu pariksikin viikonlopuksi - johon valmistaudutaan syömällä vain itse tehtyä tai suurten ravintolaketjujen ruokaa pari viikkoa etukäteen.

Kauko-ohjainnaatiskelun paluu

2011-11-25T13:50:00.013+09:00

Siitä onkin aikaa kun viimeksi nautiskelin kauko-ohjaimella. Japaniin muuton jälkeen luonnollinen valinta medialle oli tietenkin tietokone, joka vaihtelevalla aluekoodilla varustetun DVD-kokoelman vuoksi sinnittelee tänäkin päivänä nyt kun vierivä kivi ei enää sammaloidu. Vuonna 2008 ostamani tablet-läppäri sisälsi kauko-ohjaimen, älynväläys jota en ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, kun monitorin ruutukin oli huimaalat 12". Mutta nyt kauko-ohjainpäivät ovat palanneet!

Akihabaran Beat-On -nimisestä liikkeestä (linkki näyttää kaupan joka oli siinä siis ennen) löytyi erittäin pieni radioaalloilla toimiva langaton näppis/hiiri -yhdistelmä, joka sopii käteen käsittämättömän hienosti! Vastaanotin on vanhanmallisen USB-muistitikun kokoinen, ja se toimi lennosta uusimmassa Ubuntussa ja XP:ssä ilman mitään asenteluja.

Näppäimistö ei tosiaan ole koolla pilattu, ja kymmensormijärjestelmällä kirjoittamisesta haaveilevat saavat jatkossakin haaveilla. Mutta kirjoittaminen onnistuu hienosti kaksisormijärjestelmällä pitämällä langatonta sormien varassa ja kirjoittamalla peukaloilla, kuten Nokian E70-sarjan kännyköillä aikoinaan. Painalluksesta kuuluu selvä klikkaus, ja kun vastaanotin on hyvällä kuuluvuusalueella, se reagoi välittömästi.

Näppäimistö on tietenkin japanilainen, mutta tilaa FI-näppäimille on kun sen ensin käyttiksen puolelta asentaa. Funktionäppäinten puute tosin varjostaa hieman, sillä lisätyt multimedianäppäimet eivät ole automaattisesti asentuneita. Hiiri on touchpad-tyylinen, ja langattoman levätessä kädessä peukalo asettuu siihen luonnollisesti. Päällysmuovi kupruilee hieman, mutta tämä voi olla maanantaikappalekin. Ohjaus kuprun päältä ei vaikuta mitenkään ohjattavuuteen. Touchpadin yläpuolella on kaksi hiiren painiketta touchpadin kaksois- ja erikoisnapautusten lisäksi. Myös ruudun scrollaus tapahtuu vetämällä kahta sormea touchpadin päällä.

Alussa petyin langattoman reaktioon aika rajusti, kunnes päätin ottaa vastaanottimen tietokoneen takaa (monitorin takaa ja samaa taajuusaluetta käyttävän langattoman tukiaseman vierestä pois) ja tietokoneen etupaneelin USB-porttiin. Siirron jälkeen signaali oli häiriötön ja voimakas. Langattomissa tuntuisi olevan vakiona pieni heräämisaika pitkän leopajan jälkeen, ja tämäkin langaton ottaa pari vaaratonta shift-nappulan painallusta herääkseen. Tämän jälkeen sekä näppisosuus että touchpad reagoivat hyvinkin herkästi.

Muotoilu on, kuten jo mainitsinkin, erittäin tyylikäs. Mutta ennen kaikkea se istuu erittäin hyvin sekä yhteen että kahteen käteen. Muotoilu on symmetrinen ja sopii myös vasureille. Pohja on pehmeäntuntuista kumia joka ei liu'u. Pieni miinus tulee paristokotelon kannesta, joka irtoaa aika herkästi, mutta muotoilu on muuten niin suuri plussa ettei tuosta voi harmistua. Virtanappula on liukukytkin yläreunalla alapuolella, ja etupaneelissa on pieni punainen virtalamppu.

Hintaa epäilyttävälle ostokselle (kauppa irtisanoutui kaikesta vastuusta sen toiminnasta jo tiskillä) tuli 3000 jeniä, mutta siihen on vaikea pettyä kun se toimii niin hienosti useissa eri käyttöjärjestelmissä, poistaa ikävät johdot kahvipöydältä tietokoneeseen, vapauttaa tilaa ja on muotoilultaankin hieno. Kun vielä pääsisi vanhasta tavasta osoittaa sillä monitoria kun sitä käyttää.

Fukushiman komiikkaa, tällä kertaa hauskasti

2011-11-14T09:38:00.008+09:00

Tepcon kohtelu Fukushima ydinvoimalaonnettomuutta raivaavia pätkätyöläisiä kohtaan on julkinen salaisuus, josta on Olympuksen kavallusuutisten kaltaisesti vaikea löytää japaninkielistä uutisointia. Kaikki kertovat Tepcon käyttävän yakuzaa burakulaisten työntekijöiden keräämiseksi, ja monikerroksisten värväysfirmojen ansiosta sairastuneet eivät koskaan päädy tilastoihin sen enempää kuin vakuutuksenkaan piiriin.

Mutta eräs, oletettavasti ukrainalainen bloggaaja osaa esittää asian huumorilla - tosin tahattomasti: Googlen automaattinen käännös ei saa lukijaa pysymään vakavana.

Tokion Oumen säteilymittauksia

2011-11-07T13:08:00.011+09:00

Askettäin julkaistut Tokion prefektuurin säteilyannoskartat osoittivat luoteisessa sijaitsevan Oumen säteilyarvojen kohonneen merkittävästi muuhun Tokioon verrattuna, joten käväisin vanhassa asuinkaupungissani sinne jääneen kaverin pyynnöstä. Viikonloppu olikin iPhone-geigermittarini ensimmäinen työmatka.

Mittauksia tehtiin viidessä paikassa, joista yksi oli sisällä, toinen katon vesirännin kohdalla ja kolme puutarhassa - vuorenrinteen juurella, keskellä ja tien varrella.

Sisällä ja vesirännin kohdalla arvot osoittivat tosiaan nousseita arvoja (Tokio on yleisesti katsottuna siinä 0.1 - 0.18 μSv/h välillä), mutta silti vain molemmin puolin 0.2 μSv/h virheen ollessa ±0.03μSv/h. Puutarhassa arvot heiluivat välillä 0.16 - 0.24 μSv/h virheen ollessa 0.04 - 0.06μSv/h. Arvot olivat pienempiä lähellä vuoria.

Ei tuosta voi vielä muuta päätellä muuta kuin että Oumessa ollaan Suomen kaupunkien säteilyarvotasoilla. Kaveri hermoili äiteineen, mutta rauhoittui kun ymmärsi arvot suhteessa ympäröivään maailmaan. Mittauspalkaksi tuli vihanneksia ja umesta tehtyä viinietikkaa, nam!

Lisäys asian vierestä:
Japanilainen yhdistys Save Child raportoi sienien saamista säteilymääristä (Cs-134 ja Cs-137 yhteensä) seuraavasti:
- Tochigin prefektuurista, Kuritake, 1850 Bq/kg (yli kolme kertaa japanin sallimien rajojen yli, yli 12 kertaa Neuvostoliiton aikoinaan sallimien rajojen yli).
- Kanagawan prefektuurista, shiitake, 2770 Bq/kg (5.5x Japanin ja 18.5x USSR:n sallimat rajat)

Onks jollakulla labraa lainaan?

Jotain tapahtui, mutta vielä hengitetään!

2011-11-04T13:19:00.010+09:00

No tällä kertaa tämä oli pelkkä testi.

Maaliskuun jälkeen Softbankilta tuli nettiin "ilmiantoilmoitustaulu", johon sai postata tietoja henkilöistä jotka ovat jääneet hukkaan. Ilmoitustaululle sai merkitä keneltä tieto tuli, oliko ilmoittaja tavannut henkilön ja tämän kunto lyhyesti ("Kunnossa"/"loukkaantunut"/"kanttuvei"/...). Myös App Storeen tuli kasa ohjelmia iPhonelle (ja taas, varmasti löytyy Androidillekin, mutta kun olen yhden kännykän tyyppinen mies).
Itse valitsin ohjelman nimeltä iEmergency, jota ei ihme ja kumma enää löydykään App Storesta. Se on simppeli ohjelma, joka laittaa esikirjoitettuja puhelinnumeroita, sähköposteja ja tviittejä pikavalintanäppäimen taakse.

Asetusten ja esikirjoittelun jälkeen nappia painamalla lähtee joko puhelu, sähköposti tai tviitti Twitteriin. Ohjelmasta löytyy myös lamppu, joka kytkee kameran lampun päälle, sekä kovaääninen hälytin, jolla raivaajat löytävät sitten loukkuunjääneet. Sähköpostin ja tviitin tapauksessa saa myös valita laittaako geotagin ja kellonajan mukaan. Geotagi on muotoa Google Maps -linkki senhetkiseen sijaintiin, koordinaatit ja sen virhe.

Maaliskuussa puhelimet katkesivat lähestulkoon välittömästi, joten tuota puhelinsoittoa en ole kytkenyt päälle. Sähköposti puolisolle ja tviitti kyllä lähtevät, jos seinät alkavat konkreettisestikin ahdistaa, sillä netti ei edes häiriintynyt koko aikana. Pointtina ohjelmalla on saattaa välitön tieto eteenpäin siitä että lähettäjä on toiminut tajuissaan ainakin lähetyshetkellä. Käyttöä ei ole ollut eikä toivottavasti tulekaan, mutta en ihan heti lähde poistamaan tätä kun tila loppuu puhelimesta.

Lö french kuisiin Japonais

2011-11-01T13:47:00.009+09:00

Palkkapäivä, Shinagawan Isetan, juustohylly, Raclette... Se siitä prologista. Eli kävin tappamassa aikaa Shinagawan Isetanin juustohyllyjä kiertämässä, ja eteeni osui miehekäs pala tuota jumalien juustoa, Raclettea. Noo, on se nyt ennenkin osunut eteen, mutta vasta nyt sitä oli niin iso pala että sitä voisi harkitakin. Muita paikkoja on ollut mm. Kinokuniya ja Tachikawan asemalla oleva erikoisliike.

Taustatiedoksi, Raclette on ranskalainen "juusto-fondue" (juusto-Fondue on siis Sveitsistä, kuten kaikki Asterixinsa osaavat tiesivätkin, ja ranskalaisten fondue on öljyssä keitettyä lihaa). Mutta padan, leivän ja leipäpalansa pudottaneihin kohdistettujen rangaistussääntöjen sijaan Raclette sulatetaan pienessä yksityisessä pannusessa ja kaavitaan erikoislastalla kinkkuviipaleen ja keitettyjen perunoiden päälle.

Suomestakin jo saa aitoja Raclette-grillejä, joilla se juuston sulattaminen sujuu hienosti seurassa jutustellen ja punaista Cabernet Sauvignonia siemaillen. Japanista en ole vielä moista kulinaarista vekotinta ostanut, joten paluumatkalla piipahdin sadan jenin kaupassa ostamassa pienet metallikupit ja puuveitset, ja heivasin uunipaahtimen pöydän keskelle. Perunat ja parsakaalit keitin ja kinkun kylmäleikkeet valmistin etukäteen, ja juusto sulatettiin puolison kanssa rauhalliseen tahtiin.

Racletten syönnissä on monta huutomerkkiä, joista ensimmäinen ilmenee kun paketin avaa. Sitä ei saa missään tapauksessa haistaa ennen maistamista. Tämä on näitä asioita joihin on vain luotettava. Muistissa on yksi tapaus jossa kokeilu jäi väliin liian aktiivisen nenän vuoksi. Varoitustani ei parane ottaa liian kevyesti.

Toinen on määrä: miehille 150 grammaa, naisille 100 grammaa. Jos hankkii 150 grammaa per nenä, yli ei jää yhtään, mutta käytännön syistä (sikaKALLISTA!) mittaaminen on hyväksi.

Kokeilu osoittautui niin hyväksi (eikä pelkästään ruoan vaan myös ruokailutapahtuman vuoksi), että Raclette-ostokset merkittiin kalenteriin palkkapäivän yhteyteen. Kuvia emme ehtineet näpsiä eivätkä hätäratkaisumme erityisen esteettisiä olisi olleetkaan. Eikä bloggausideoiden varastamisen aikana niitä kuvia aina muistaisikaan.

Japanilainen tapa?

2011-10-27T11:20:00.009+09:00

Viime aikoina onkin saanut kuulla termiä "japanilainen tapa" useaan otteeseen. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?

Tarkoittaako Olympuksen tapauksessa "japanilainen tapa" miljoonien kavaltamista osakkeenomistajilta? Entä tarkoittaako Sonyn ja Mitsubishin tapauksissa "japanilainen tapa" arkojen tietojen (asiakkaiden henkilötietoja, luottokorttinumeroita, sotilassuunnitelmia, ydinvoimalatietoutta) kytkemistä nettiin? NHK:n tapauksessa uutisen salaamista kunnes FBI alkoi tutkia Olympoksen toimintaa USA:ssa ja SFO Britanniassa, ja isot talouslehdet siirsivät Olympus-uutisoinnin rikospalstalle?

Asahi Shimbun kirjoitti jutun radioaktiivisista käytetyistä autoista, jotka myydään uudelleen myös sen jälkeen kun omistajalle selveni auton vaarallisuus. "What do you expect me to do? Take a loss on it?" oli myyjän kommentti. Monet maanviljelijät Fukushiman ympäristössä kommentoivat samalla tavalla. Onko patologinen välinpitämättömyys myös "japanilainen tapa"? En edes aio jatkaa delfiinien tappamisella yms.

Japanilaiset tykkäävät erotella itsensä muiden maiden kansalaisista ja puolustella tomintaansa "japanilaisella tavalla", tai että "Japanissa asiat tehdään eri tavalla" (huomaa käytetty obfuskaatio ja määrittelemätön yleistys). Maan omat tavat ovat arvokkaita kulttuuripiirteitä, mutta viime aikoina termin käyttöä on laajennettu myös länsimaissa tunnettuihin toimintatapoihin, eritoten sellaisiin jotka ovat kriminalisoitu tai muuten moraalisesti arveluttavia.

Erityisesti Japan Todayn sivuilla japanilaisesta moraalikäsityksestä käydään kovaa keskustelua. Harmillista ettei sitä käydä japaninkielisellä foorumilla. Mutta kyllä japanilaiset itsekin jo ymmärtävät, että ainoa politiikassa ja yritysmaailmassa toimiva taho, joka vielä ylläpitää periaatteita, on yakuza. Mutta niin kauan kun "valittaminen on epämiellyttävää", Japani ei tule muuttumaan eikä kehittymään.

Valaistuminen ja realisaatio

2011-10-21T10:02:00.008+09:00

Viime yönä huomasin korrelaation pomon hyväksymisten/hyljintöjen sekä oman olemukseni välillä. Olen usein saanut pomolta pyytämäni, jopa sellaista jonka tarpeellisuudesta minuakaan ei olisi saatu täysin vakuutetuksi. Onhan niitä kieltojakin mahtunut mukaan.

Valaistumiseni siis oli, että aina kun hän on hyväksynyt jotain, olen seissyt hänen pöytänsä äärellä ja hän on istunut. Aina kun hän taas ei hyväksynyt budjettipyyntöäni, hän on seissyt. Tästä syystä eilen tärkeässä palaverissa (paaaaaaljon rahaa ja japanilaisille käsittämättömän epämiellyttävä ehdotus) pidin huolta että kaikki istuivat ensin, ja sitten potkaisin tuolini pois ja jäin itse seisoen assertoimaan asiaani. Kun asia siirtyi harkintaan, otin "pehmeämmän" olemuksen eli istuuduin kuuntelemaan. Pienten, toleranssien sisään mahtuneiden muutosten jälkeen pyytämäni meni sellaisenaan läpi. Muutokset tuli jo tehtyä ja homma etenee, ja minä tästä lähtien paljon viisaam... kierompana kuin ennen.

Ne vaihtolämpöiset siellä omenatarhassa

2011-10-17T14:53:00.013+09:00

Viikonloppu oli kissaretkestä (Kichijojissa pyörii kissa-teemainen kuukausi, siitä myöhemmin) huolimatta aika synkkä. Vaikka syy oli aika mitätön - roskapusseja maassa pitävän parinkympin verkon varkaus - sen seuraukset puolisooni olivat huomattavasti voimakkaammat. Hän otti sen aika pahasti ja alkoi tuntea turvattomuutta. Meidän miesten "auttaminen" yleensä on "toimintaa", mutta nyt se ei oikein auttanut.

Tulevat pidemmät lomat sun muut alkoivat huolestuttaa, joten omalta osaltani aloin viritellä Linuxiin valvontakameraa. Syynä itselläni on enemmänkin tekosyy päästä näpertelemään Linuxilla (onhan sitä kämppä jätetty jo pidemmäksikin aikaa tyhjilleen), mutta puoliso tuntui rauhoittuvan sillä.
Järjestelmä näyttäisi olevan pääosin ilmainen ja tekninen nörttiviritelmä. Luotettavuudesta en nyt vielä osaa sanoa muuta kuin että ovat vaivautuneet tekemään jopa iPhone-sovelluksen sen kontrolloimiseksi (eli ei ihan pilipali) ja tietenkin minua kiinnostaa jo pelkkä näpräilykin.

Valitettavasti puoliso haki samanaikaisesti vertaistietoa netistä ja se mitä hän löysi ei auttanut. Kävi ilmi että alueella toimii poliisista riippumaton "rikostietopalvelu" (sellaisen olemassaolon tarve jo kertoo jotain), jonka mukaan alueella tapahtuu aika paljon mm. autovarkauksia. Tällaisista tiedonpätkistä johtuen puoliso etsi jo talon turvaamiseen käytettyjä palveluja, mm. vartijayritys Secomin hinnastot, ovien tuplalukitukset yms.
Itse Secomin sivuihin tutustuttuani heidän "pätevyydestään" löytyi huvittava esimerkki. Markkinatutkimusta parhaimmillaan. Onhan tuo ihan huumorimielessä positiivisen huvittava, mutta ei tosiaan mikään meriitti.

Junassa töihin samat asiat pyörivät filtterinä mainoksia katsellessani, ja silmiini osui mm. Docomo-puhelinyhtiön turvakännykkä jossa näyttäisi olevan GPS-lähetin ja ryöstösireeni, mutta numeronäppäimiä vain yhdestä neljään (??, mutta tosiaan varkaalle hyödytön). Lisäksi löytyy palveluita, jotka lähettävät tekstiviestin vanhemman kännykkään aina kun lapsi käyttää junalippuaan jollain asemalla.

Juttelulla, hieman halvempien (= heti käyttöönotettavien) turvajärjestelyiden (kuten lasiin kiinnitettävien rikkoutumisenestotarrojen yms.) löytämisellä ja mm. tuolla Linuxin turvakamerajärjestelmän ominaisuuksista kertomalla puolison olo parani hieman. Itseäni lähinnä harmittaa etteivät raijanneet sitä ulkona olevaa ruosteista läjää pois jota joskus kutsuin polkupyöräksi. Ostettiin uusi verkko kolmella eurolla ja laitettiin toiset kolme euroa teräsvaijeriin varkaiden tulevaksi kiusaksi. Eiköhän parin päivän kuluttua meno ole jo palautunut normaaliin. Mutta näin voi käydä kun mainostetaan yhteiskuntaa sellaiseksi mitä se ei tosiaan ole.

Geigermittarilla geimailua

2011-10-11T15:15:00.011+09:00

IPhone mittaa jo paikkaa, kulmia, kaltevuuksia, kiihtyvyyksiä ja siitä löytyy jopa seismografi, joten olisi sääli ettei siitä olisi apua Japanin ydinongelmassa (joita tuntuu löytyvän kun hieman kaivelee). Tohokun insinöörit eivät iskeneet kultasuoneen mutta muuten erittäin tarpeelliseen koloon kehitettyään halvan ja pienen geiger-mittarin.

Pocket Geiger on yksityisen NPO (Non-Profit Org) Radiation Watch:n kehittelemä säteilymittarisetti, johon sisältyy piirilevy, sensori, paristokotelo ja kasa johtoa. Sensori laskee ionisoivia hiukkasia tietyllä energiavälillä, piirilevy muuttaa osumat äänisignaaliksi ja AppStoresta saatava iPhone-sovellus laskee signaaleista ekvivalenttiannoksen (eli annoksen joka absorboituu biologiseen massaan). Kuvassa yllä näkyy paristolaatikko (etusormi ja tarra) ja Frisk-hengityspastillikotelo (sittemmin tyhjä) jonka kokoon sensori ja piirilevy muokattiin. AppStoresta saa ilmaisen versionkin, mutta ei se pro-versiokaan ole hinnalla pilattu.

Kokoaminen tapahtui hyvin nopeasti, vaikkakin 9V pariston ostoon meni hetki. Ensimmäiset mittaukset kaupungilla antoivat suurin piirtein varmistettuja lukuja (verrattu useampaan alueen mittareihin), toinen kerta sekä huolestutti että epäilytti, ja kolmannen mukaan oltiinkin jo vainajia. Tietenkin tällaisen akiba-nörtin rauhoituttua järki ja koulun opit lähtivät juoksemaan ja kotiin päästyäni väsäsin sen puuttuvan betasäteilyn kilven alumiinifoliosta (miten tuo sana kummitteleekin minulla noin?) sensorin ympärille. Tämän jälkeen saatiinkin sitten toistuvasti samanlaisia arvoja.

Normaalisti säteilymittarit maksavat ominaisuuksista ja tyypeistä riippuen useita satoja euroja, mutta Pocket Geigerin noin 33 euron hinnalle löytyy täysin normaali selitys - se mittaa oikein jos sitä käyttää oikein, ja sen väärinkäyttöön on moniakin tapoja. Piirilevy ei ole erityisen suojattu, ja iPhonekin vastaanottaa muitakin ääniä kuin mitä pelkkä sensori lähettää. Toisin sanoen, se ottaa häiriöitä vastaan hirveästi. Lisäksi Pocket Geiger laskee virhettä reaaliajassa, mikä tarkoittaa että minimissäänkin mittausaika on useita minuutteja. Liikkuvalle trekkeilijälle laitteesta ei aluksi näyttäisi olevan iloa. Käyttö vaatii totuttelua ja hei yäks! fysiikan tietoutta. Mutta se maksaa alle kymmenesosan valtavirtamalleista ja se toimii silti.

IPhone-sovelluksen pro-versio laskee sykkeistä ekvivalenttiannoksen ja sen virheet, RMS-arvot ja piirtää logikäyrää, kun taas ilmaisversio näyttää vain sykkeet ja ekvivalenttiannoksen virheineen. Pro-versiota voi myös kalibroida ja katsella siitä piirilevyn kaaviota.

Sovelluksen käyttöliittymä on hyvin simppeli ja helppo ymmärtää pienellä tieteen osaamisella, ja helppo opetella ilman. 0.03 uSv/h:n virhe voi tuntua suurelta, kun itse arvokin on vain 0.1 uSv/h:n luokkaa ("niinku hei, kolmasosan virhe?!?". Mitä minä taas sanoinkaan siitä fysiikan osaamisesta?), mutta säteilyn mittaaminen riippuu niin monesta tekijästä (mm. suunnasta), joten tuo tarkkuus on jo erittäin hyvä. Parhaimmillaan Pocket Geiger saavuttaa tuon virhetarkkuuden parissa minuutissa, mikä on minullakin se onnistuneen mittauksen ennätysaika.

Kaiken kaikkiaan, Pocket Geiger toimii kun sen pistää toimimaan, ja kulkee mukana. Ihan arkielämässä kantotarvetta ei ole, vain jos matka suuntautuu pölyisille riskialueille. Ruoan tarkistamiseen tästä ei olle apua, ellei sitten lähde kiertelemään peltoja ja mittaamaan missä oloissa niitä pidetään.

Vähemmän raikkaita tuoksuja

2011-10-07T15:08:00.028+09:00

Japanin hallitusta ja Tepcoa (Japanin ydinvoimalaonnettomuuden arkkitehtiä) on syytetty viivyttelystä, salailusta ja vehkeilemisestä ydinvoiman ja erityisesti Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden siivoamisessa. Vaikka hallitus sanoo että jokin ruoka olisi turvallista, hyvin moni ei silti osta sitä. Tarkastellaan hieman ylläolevia väitteitä.

Viivyttely
Neuvostoliitto: Kuusi kuukautta Chernobylin onnettomuuden jälkeen nelosreaktorin betonisargofagi valmistui ja päästöt loppuivat.
Japani ja Tepco: Seitsemän kuukautta Fukushiman onnettomuuden jälkeen reaktorialtaat ovat yhtä avoimen taivaan alla ja niissä oleva vesi lähellä kiehumispistettä.

Salailu
Neuvostoliitto: Ilmoitus onnettomuudesta viivästyi kaksi päivää, vaikka evakuoinnit aloitettiin jo seuraavana päivänä.
Tepco: Satojen väärennettyjen turvaraporttien jälkeen Tepco halusi hylätä onnettomuusalueen jo kolmantena onnettomuuspäivänä. Tepcolta kesti lähes kolme kuukautta tunnustaa se mikä jo tiedettiin yleisesti länsimaissa melkein välittömästi, eli ytimien osittainen sulaminen.

Vehkeilemisestä
Japanin hallitus on vasta viime aikoina alkanut julkistaa säteilyarvoja, kauan sen jälkeen kun yksityiset alkoivat itse kartoittaa laskeumaa. Safecast on todennut, että suurimmat ja vaarallisimmat laskeumat ovat nimenomaan evakuointialueiden ulkopuolella.
Netistä löytyvien säteilymittareiden arvoissa on suuriakin heilahteluja, kuten kokoamani esimerkit (kts. disclaimer alla) osoittavat.
Lyhyesti, taulukoissa näkyy samoilta alueilta jopa kolminkertaisia eroja arvoissa. Valtion laitokset näyttävät samoja arvoja mitä löytyy eteläisen Tyynenmeren ja Karibianmeren saarilta, ja yksityisten mittaamat arvot ovat samoissa lukemissa kuin laskeuman kokeneiden suomalaiskaupunkien.
Viranomaisten mittaukset näyttävät systemaattisesti merkittävästi pienempiä arvoja kuin yksityisten mittaukset (paitsi entisellä evakuointialueella, jota hallitus puolusti ilman perusteluja).

Yksityiset selostavat seikkaperäisesti miten, millä ja missä olosuhteissa mittaukset ovat tehty (jokainen fyysikko saa niistä hyvin tarkan kuvan), kun viranomaiset taas eivät kerro muuta kuin arvon ja päiväyksen. Edes mittauksesta vastuussa olevaa organisaatiota ei aina kerrota.

Paikallisviranomaisten mittaamien arvojen mukaan Fukushimassa kasvatetusta riisistä löytyi säteilyä 500Bq/kg. Japanin lakien mukaan 501Bq/kg arvot vievät ruoka-ainekset käyttökieltoon, mikä ei olisi paikalliselle elinkeinolle hyvä asia. Paikallisviranomaisten toiminta jättää jokaisen eettiseen mittaustekniikkaan kykenevän fyysikon pahoinvoivaksi. Ilmeisesti eräät kuvittelevat kaikkien olevan täsmälleen yhtä tyhmiä kuin itsekin ovat.

Lyhyesti: ruokaa maahan tuovat liikkeet ovat kovassa käytössä, ja geiger-mittari on tilauksessa. No semmoinen 3500 jenin iHärpättimeen liitettävä lelu, mutta speksit ovat hintaan nähden kunnioitettavat.

Disclaimer: Mittaukset ja esimerkit valitsin lyhyen kaavan mukaan, mutta jo pelkästään niistä löytyy epäkohtia joita ei löydy vastuullisen tahon toiminnasta. On hyvin mahdollista että viranomaisten säteilymittaukset osoittaisivat ainoastaan taustasäteilyn tasosta nousseet arvot kuten eräissä tapauksissa on erikseen ohjeistettu, mutta yleisestä salailusta johtuen näin ei voi automaattisesti olettaa.

Ruokaseikkailuja, osa 2

2011-09-07T14:57:00.000+09:00

Eihän sillä ole mitään merkitystä kuinka paljon terveysvaikutuksia yhdellä ruokalautasella, paitsi silloin kun niitä olisi tarkoitus syödä kolme kertaa joka päivä seuraavat 20-30 vuotta. Tepcokin tuntuu saavan aikaan ainoastaan hienoja powerpoint-esityksiä aikaan. Kun Neuvostoliitto rakensi puolessa vuodessa ennennäkemättömän betonisargofagin Chernobylin neljännen reaktorin ylle, samassa ajassa Tepco on onnistunut mittaamaan reaktorien lämpötilan ja tekemään pari powerpoint-esitystä asioista joiden olisi pitänyt olla jo testattuna kymmeniä vuosia sitten. Mutta mittailkoon Tepco kuumettaan ja uusia vaatteitaan, lähdettiin puolison kanssa etsimään ongelmatonta ruokakauppaa.

Tokion alueella mm. kaupoilla Kinokuniya ja Seijou Ishi on ollut kansainvälistä mainetta, mutta oikeasti vain Kinokuniyalla on varteenotettavaa vaihtoehtoa. Seijou Ishi ostaa ulkomailta kalliita aineksia jolla voisi tehdä erittäin perinteellistä japanilaista ruokaa, ja sillä sitten houkuttelee eläkelöitynyttä "hienostoa". Mutta Kinokuniyankin valikoima on säilyvää ja kuivanpuoleista, eikä tarjonnut apua tuoretavaroiden eikä lihan suhteen.

Netistä löytyi kuitenkin aika nopeasti Tokion suurlähetystöseudulta National ja Nissin, joista edellisestä on jonkin verran juustoa jäänyt käteen. Siksipä suuntasimme jälkimmäiseen. Nissin on huomattavasti fanaattisempi import-liike useammalla kerroksellaan. Tuoretavaroita oli aika vähän, mutta pakastimesta löytyi lihaa kolmelta mantereelta ja hyllystä juustoa ja kuivatavaroita kaikkialta. Jopa ei-japanilaista riisiäkin löytyi, tosin Uncle Ben'siä. Lihamyllyn vielä puuttuessa mukaan tarttui mm. naudan ja lampaan jauhelihaa Uudesta Seelannista ja Australiasta. Makkarahylly ei tuonut yllätyksiä eksoottisimpien ollessa bratwurstia Saksasta ja salamia Italiasta. Tosin täälläkin ostokset tulivat maksamaan (mukaan tulleen rommipullon ja ruotsalaisnäkkärin jälkeen) noin 70 euroa.

Matka Nissiniin Asabujubanin asemalle ei ollut niitä keveimpiä, joten laitoimme tämän vain korvan taakse. Seuraavaksi listalla oli se ilmeisin vaihtoehto eli amerikkalaistukkuri CostCo. CostColla on myymälähalleja ympäri Tokiota, usein juuri sopivasti Mitsui Outlet -ostoskeskusten liepeillä, mutta se puolen tunnin junamatkan päässä oleva CostCo vaurioitui maaliskuussa aika pahasti eikä kuulemma aukene vielä tänä vuonna. Seuraavaksi lähin on aika ikävällä alueella Irumassa, joten testasimme Kanagawan liikkeen. Matkaa oli junalla puolitoista tuntia yhteen suuntaan, mutta näihin asioihin tottuu kun asuu Kanton alueella. Lisäksi junanvaihtoja oli vähän ja päivä oli kaunis. Kanagawan halli on myös siitä ihan kiva että kun alan näyttelyitä tulee, piipahdusmatka on hyvin lyhyt.

Kanagawaan päästyämme kävimme maksamassa vuodessa 4200 jeniä maksavan jäsenyyden, otimme jenkkiraudan ostoskärryiksemme ja näytettyämme jäsenkortit menimme sisälle toteamaan etteivät japanilaiset osaa kulkea ostoskärryjen kanssa kaupoissa. Ryysis oli hirveä ja yksittäinen syyllinen löytyi aina. Edestakainen matkakin oli keveämpi kuin CostCossa kärryjen kanssa kulkeminen. Mutta sisään ei päästetä ilman jäsenkorttia ja noita kaupunkimaasturiostoskärryjä.

CostCo oli luonnollisestikin vähemmän kansainvälinen, ja lihatuotteiden joukossa oli vain japanilaisia ja amerikkalaisia. Tosin mm. jauhelihaa ei ollut pakastettua, joten sen sai helposti annosteltua pienempiin pusseihin ennen pakastamista. CostCon myynti-idea kohdistuu hinnan ja saatavuuden sijaan määrään (hinta menee lommolle siinä imussa, mutta vain lommolle), joten CostCosta ei jäänyt oikeastaan kuin amerikkalaisia lihatuotteita, natural cheeseä jolla japanilaiset kutsuvat kaikkea juustoa jota ei ole paikalliseen tapaan jalostettu japanilaisen harmoniakäsityksen mukaan tunnistamattomaksi, ja joitain kertaluonteisia ostoksia. Mutta yksikin ihminen saa kannettua junallakin niin paljon lihaa ettei sitä tarvitse ihan joka viikko lähteä hakemaan lisää, joten jäsenyys ei ollut turhaa. Ja joskus niiden on saatava se lähiseudulla oleva halli laastaroiduttua.

Sitten on tietekin Ikea, josta saa tyydyttävintä korviketta lohelle ja sinihomejuustolle (mutta ei oikein muuta). Mutta näillä tuntuisi suurin osa ongelmatapauksista selvitä. Toki kulkumatkat ovat hirveitä eikä tavara ole siitä halvimmasta päästä, mutta ei tämä nyt ainakaan ihan heti ole painamassa päälle. Tuoretavaroiden suhteen olemme vieläkin paikallisviranomaisten etiikan ja tarkastushalujen vallassa (lue: screwed), mutta lähimmässä kaupassa buffataan aika voimakkaasti hyvin, hyvin paikallisia tuotteita, joiden laskeumatason tunnenkin jo, sekä Naganossa kasvatettuja salaatteja. Sitten kun kaikki salaatit näyttävät "tulevan" Naganosta, siirrymme Atkinsin dieettiin.

Ruokaseikkailuja, osa 1

2011-09-06T09:39:00.013+09:00

Vietimme pari viikkoa aviopuolison kanssa kiertelemässä Prismoja ja Citymarketteja, ja taas tuli aika palata tuttujen Maruetsujen ja Aeonien luokse. Ja voi hitsi mikä ilo se taas olikaan.

Tietenkin kun pizzaa haluttaa, niin se tehdään itse. Mutta kun paahtovekottimina on uunimallinen leivänpaahdin (eli se oven toaster, jonne ei mahdu edes iPad2) ja mikroaaltouunin uunitoiminto, ne pakastepizzat, jotka tarvitsevat vain pientä lämmitystä, näyttävät yhä paremmilta ja paremmilta. Prisman hyllyjä tiiraillessa pakastepizzavalikoima e mahdu edes laajakulmaobjektiiviin, mutta kyseinen tapaus herätti (vihdoin ja viimein) paikalliseen kylmään todellisuuteen.

Japanilaiset ruokamarketit ovat toki isoja, mutta siihen yhtäläisyys sitten jääkin. Paikallisesta Maruetsun toimipisteestä löytyy kahta lajia pakastepizzaa, yhtä lajia pizzapohjia, hiilihapolliset juotavat rajoittuvat kokikseen ja fantaan ja hiilihapottomat muutamiin mehulajeihin ja vielä harvempiin jääteelajeihin. Maruetsu on tosin siitä laaja että juustoja löytyy muutakin kuin sitä prosessoitua japanilaista teollisuusmönjää - tosin vain Tanskasta kuten muuallakin, mikä ei homejuustojen ystäviä lohduta. Leipävalikoimasta löytyy kaikille jotain: löytyy vehnäleipää heille jotka haluavat sen viipaloituna neljään osaan, löytyy vehnäleipää heille jotka haluavat sen viipaloituna viiteen osaan, löytyy vehnäleipää heille jotka haluavat sen viipaloituna kuuteen osaan, ja myös he jotka haluavat vehnäleipää viipaloituna kahdeksaan osaan on otettu huomioon. Tosin grillijuustoleipään soveltuu vain se vehnäleipä joka on viipaloitu 12 osaan, ja sitähän ei tietenkään löydy. Pullaa löytyy kaikille suklaan, pavun ja lisäaineiden ystäville.

Lihatiskiltäkään ei valinnanvaraa puutu. On sianlihaa ohuina viipaleita, on naudanlihaa ohuina viipaleita, on naudankieltä ohuina viipaleina ja myös lammasta... tosin vain ohuina viipaleina. Jauhelihan osalta pettymystä ei tuo muu kuin että Japanissa myydään vain kaupan omaa jauhausta, ja kauppiaat toki tuntevat kaikki samat jekut kuin suomalaiset virkatoverinsa. Onneksi lihamylly irtosi vajaalla kolmellakympillä Rakutenista.

Myös kuivatavaran osalta hyllyt notkuvat. Pikanuudeleita löytyy kymmenillä vivahteilla ja merilevää sadalla (jos erilaiset muodot lasketaan mukaan). Teelajeja on myös hyllyrivien täydeltä, mutta koska Tokion kaikistä ympäröivistä kunnista paitsi Kanagawasta (helpompi pitää kirjaa näin) on pistetty myyntiin cesiumista saastuneita teelehtiä, ulkomaiset import-liikkeet ovat saaneet pari uutta asiakasta. Erilaisia riisilajeja myös on hyvin tarjolla, mutta allekirjoittanut ei usko että japanilaiset itsekään erottavat niitä toisistaan. Thai-riisiä löytyi pieni pussukka parin aseman takaisesta kaupunkikeskittymän hienohelmaliikkeestä.

Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuksien (minusta asiallisempaa käyttää monikkoa, saatiinhan siellä ryssittyä jopa kolme reaktoriydintä) jäljiltä Japanissa on löydetty liikaa cesium-jäänteitä riisistä, teelehdistä, lehtisalaateista ja naudanlihasta. Nyt kun japanilaisten oma pinna on ratkeamassa, näin ulkomaalaisenkin korvaan kantautuu hyvin monelta suunnalta tukkurien tapoja uudelleenmerkitä ruokien alkuperä. Riisitkin vain jotenkin "pääsevät sekoittumaan" eri valmistajien kesken. Naudanlihan myynti Fukushimasta vapautettiin ja vaikka valtio määräsi vapaaehtoiset tarkistukset, heti eräs tuottaja Fukushimassa julisti televisiossa että hän ei kyllä aio testauttaa mitään myymäänsä. Tuottajien moraalitasoa kommentoimme etsimällä rutiinit useaan ulkomailta lihaa ja muita tuotteita maahantuoviin liikkeisiin. Tästä onkin hyvä jatkaa osassa kaksi.

Juomakavalkadi

2011-08-11T11:28:00.018+09:00

Kesällä on yksi asia jota tulee tehtyä kiitettäviäkin määriä, ja se on juominen. Tarkastelen tällä kertaa muutamia nautittuja juomia. Vaikka aihe onkin lainattu, muistutamme mitä hiiret luonnollisestikin tekevät kun kissa lähtee käymään kotona.

Tuo Japanin ikiaikainen limu vuodesta 1876 eli Ramune sai itselläni ensimmäistä kertaa koeajon. Niitä vain ei ole tullut kovinkaan paljon eteeni jostain syystä. Nostalgiajuomia ei löydy automaateista, varmaankin siksi että ovat kauniisti muotoiltuja lasipulloja ja siten aika heiveröisen näköisiä.

Ramune-juomien erikoisuus on niiden avaamistavassa, joka tosiaan on erikoinen. Korkin sijaan kaulaa koristaa pieni lasikuula, joka painetaan pullon sisään korkissa olevalla erikoistyökalulla käyttäen kämmenpohjaa ja tasaista pöytää. Juomat ovat hiilihapollisia, joten roiskeilta on hankala välttyä. Pöydän sijaan tiskialtaan käyttäminen on ihan jees. Perinteellisesti muodoillussa pullossa kuula jää heilumaan kaulaan painettuun kaventumaan.

Pullosta juomaa kaadettaessa kuula heilahtaa takaisin nokkaan tukkien suun, mutta sitä varten pullossa on myös pari painaumaa, johon kuulan voi asetella kaatamista varten.

Itse juoma on Spriten kaltaista (tai sanoisinko Mitsuya Ciderin, eli makean vissyveden) kaltaista janojuomaa, joka ei sisällä sen kummempia Super-Hessu -aineksia. Ei sisällä erityisiä yllätyksiä, mutta ei kyllä pettymyksiäkään. Pullo on metka, joten asteikolla yhdestä kymmeneen sanoisin kuusi. Pullosta saa nätin kukkavaasin, kun muovikorkin ja kuulan poistaa. Lasikuuliakin voi keräillä.

Seuraavaksi listalla on Ramune Wasabi, olemmehan Japanissa. Ramune Wasabi on (suhteellinen) uutuus, joten perinteellisen lasipullon sijaan pullo on muovia, ja muotoilua on ikävä kyllä pelkistetty. Korkissa oleva lasikuula tosin on sama, kuten myös avausprosessi.

Avaamisen jälkeen ensimmäisenä huomaan tuoksun, joka ei ole wasabia. Maussa taas ei ole hituakaan wasabia eikä mitään muutakaan. Myös alkuperäisen Ramunen raikkaus on poissa. Vekkulin etiketin ansiosta tämä on kakkonen.

Seuraavana juomana tarkastellaan Ramune Curryä, joka tarjoillaan modernissa muovipullossa. Lasikuula on sama, kuten myös avaustapa.

Curry on sitä intialaista, ja juoma myös tuoksuu miedosti intialaiselta Curry-jauheelta. Maku on myös mieto, mutta ei erityisen hyvä, joten asteikolla tämä jää sinne kolmosen tuntumaan.

Kimchi on Japanissakin suosittu korealainen ruokalaji, erittäin väkevä maultaan. Sitä löytyy raamenista ja jopa riisipullista. Ja nyt myös Ramunesta.

Ramune Kimchin tuoksu on hyvin voimakas, ja sen maku vieläkin voimakkaampi. Yllättävää kyllä maku on aika lähellä kiinteämpää kaimaansa ja siksi (henkilökohtaisista mielipiteistä Kimuchia kohtaan huolimatta) ansaitsee kahdeksikkonsa.

Ramune... Raa-öljy. Tuo punainen Japanin tulivuorista puristettu, nauttijoiden reaktioista nimensä saanut mausteöljy sai myös oman Ramunensa. Raa-öljyä yliannostanut mielellään helpottaa oloaan wasabi-tahnalla. Sopii erityisen hyvin Carbonara-pizzaan ja Paimenen Paistokseen (Shepherd's pie) . Valitettavasti Ramune-juomana sen maku on paljon pienempi, hieman curryn ja kimchin välillä. Yhtäläisyyttä varsinaisen raa-öljyn makuun ei erityisesti ole, vaan Ramune Raa-öljy tuottaa lievän, vanhentuneen viinietikan maun. Tuoksu voimistuu eksponentiaalisesti sitä ottaessa keuhkon täydeltä. Tämä elämys oli vain vitosen arvoinen.

Maanjäristyksen ja tsunamin unohdetut uhrit, Tohokun hiilityöläiset saivat oman kunnianosoituksensa nimeltään Ramune Sekitan (=kivihiili). Se lausutaan kieli vedettynä taakse ja ylös, tyyliin "halpa kola-kopio". Hiilihappoa löytyy eniten ja kolan maku on hieman pirteä ja jatkuu joka nieluun asti, mutta asteikolla se riittää vain neloseen.

Tämä oli rajoitettu seikkailumme Ramunen maailmassa. Turistimatkamme ulkopuolelle jäivät mm. Ramune Tuulihattu ja muita joita armeliaat aivomme ei suostu säilyttämään muisteissamme. Tuntuisi että tehtaan tuotantolinjan työntekijät on otettu päikkäreiltään miitinkiin ja sanottu että nyt tarvittaisiin uusia ideoita - ja semmoisia sitten saivatkin. Myyntipaikat tosin ovat siirtyneet kylpylöistä Home Centereihin, joten niitä ei halukkaiden tarvitse erityisesti etsiskellä.

Markkinointi hieman pieleen?

2011-07-14T08:36:00.002+09:00

Näen kyllä että tuossa on inkiväärinjuuria omenan vieressä, kun kyljessäkin lukee "inkivääri-omenatee". Mutta olisikohan tuokin kuvasommittelu sittenkin voitu tehdä vähemmän... moniselitteiseksi?

Kattia kanssa - Nekoyoke

2011-07-07T15:54:00.010+09:00

Japanin esikaupungeissa ja maaseudullakin näkyy vedellä täytettyjä muovipulloja kaikenlaisissa paikoissa. Veden seisottaminen pullossa on hyvä tapa poistaa vedestä kloori, jolloin se soveltuu oikein hyvin kukkien kasteluun. Mutta kun pulloja on rivissä kymmeniä, satunnainen matkailija voi ajatella että josko jostain muusta olisi nyt kysymys.

Pullot ovat ns. nekoyoke, eli kissankarkoitin. 1990-luvulla televisiossa esiintyneen naisen mukaan vedellä täytetty PET-pullo (siis polyetyleenitereftalaatti, ei engl. lemmikki) säikäyttäisi karvaiset hiirenloukkumme tekemään jätöksiään (kissankarvojaan) muualle. Teorian mukaan pulloista säihkyvä auringonvalo ajaisi kissat muualle. Toisen teorian mukaan kissat eivät tekisi jätöksiään vesilähteiden lähistölle. Jälkimmäinen nyt on tietenkin roskaa (miten kissa voisi ymmärtää muovipullon vesilähteeksi?), mutta edellistä testattiin oikein TV-ohjelmassakin. Kyseisestä TV-tutkimuksesta allekirjoittaneelle tosin jäi hieman epäselvä kuva siitä että miten suoran auringonvalon välkkeen vaikutusta voi tutkia sisätiloissa. Auringosta saapuva valo on erittäin voimakasta eikä sitä voi simuloida muualla kuin sitä varten kehitetyissä laboratorioissa. Sen heijastelu silmiin on erittäin epämukavaa, vielä enemmän kissojen valoherkkiin silmiin. Sama ilmiö kuin korkeataajuuksisissa nuorisonkarkottimissa. Teoria tosin kaatuu auringon laskiessa.

Toinen selitys ilmiölle on, että kun kissojen elinympäristöön tulee jokin uusi esine, siitä pysytään mahdollisimman kaukana. Auringossa välkkyvät PET-pullot sopisivat hyvin tähän kategoriaan, mutta kissat eivät tosiaan ole niin tyhmiä kuin ihmisten mielestä olisi mukavaa. Kun pullosta ei näytä aiheutuvan mitään vaaraa, sama peli jatkuu normaalina.

Järkeväksi selitykseksi kelpaisi lähinnä se, että pullot olisivat merkki eläinten ulkoiluttajille että tässä ei ole sopiva paikka antaa lemmikin tehdä jätöksiään. Muita pohdiskeluja on tehty mm. Japan Times -lehden artikkelissa.

Pullot sopivat ympäristöön kuin ympäristöön kuin tikku silmään, ja niiden käyttöä onkin yritetty hillitä mm. yo. dokumentilla ja myös tulipalovaaralla - vedellä täytetty pullo voi toimia suurennuslasina ja sytyttää tulipaloja. Tosin eivät kuvissa näkyvät, Japanissa niin tutut neliskulmaiset pullot. Mutta kun ihmiset uskovat johonkin, siihen ei selittelyt auta.

Pidä tässä nyt pää kylmänä...

2011-07-05T13:25:00.027+09:00

Se siitä aloituksesta. Jottain varmaan tarvis tehä.

Kun vielä rikkana rokassa Tepco varastaa korvausrahat syyttömiltä asiakkailta, normaalin sähkönsäästämisen lisäksi jätämme maksamatta rikollisille "hyväveli" -organisaatioille määrättyjä korvauksia, kun hieman katsomme mitkä ovat ne suurimmat sähkösyöpöt. Eihän koulutettu ihminen nyt voi jonkun LED- tai loisteputken sammuttamisesta taputella itseään selkään. Isoa liikettä tekeviä koneitahan ei kotoa löydy, joten lämmönsiirto on oikein hyvä kakkonen - talon suurimmat energiasyöpöt ovat juuri ilmastointilaite ja jääkaappi. Eli laitettiin eristykset kuntoon niin viimeisen päälle.

Ensimmäiseksi siis eristettiin ympäri vuorokauden huriseva jääkaappi. Se hurisee siksi että aina ovea avattaessa kaikki viilentyneet sisäilmat luisuvat pois, kuuma ilma syöksyy sisälle ja moottorin pitää huutaa kuolemaa pitääkseen jääkaapin (ja siis ruoan) lämpötilan edes 16 asteessa.

PVC-muovia ei tarvinnut itse lähteä leikkelemään. Tokyu Hands -tavaratalosta löytyi tarranauhoilla varustettuja, valmiiksi leikattuja verhoja. Tarrat kiinni jääkaapin kattoon ja verhot kiinni, se oli siinä. Ahkerassakin käytössä lämpötila pyörii korkeintaan 10 asteen paikkeilla. Tosin oven lokerikot jäävät vaille eristystä ja muuttuivat siten pelkiksi viileätiloiksi. Verhot verottivat 800 jeniä 80cm:n jääkaapille, eli seitsemän euroa. Varmasti tulee säästöistä haipakkaa takaisin.

Ilmastointilaitteelle oli toinen lähestymistapa. Onhan turhaakin turhempaa viilentää sisätiloja kun aurinko tunkee omaa hohkaansa sisään joka ikkunasta. Kun aurinko vain kuumentaa ne sisätiloissa olevat verhotkin, säteet olisi tehokkaampaa blokata viimeistään ikkunassa, ennenkuin ne pääsevät paahtamaan sisätilojen ilmaa. Ikkunan ulkopuolelle liimattavat heijastustarrat maksoivat hyvin julmasti, joten koppasimme 100 jenin kaupasta iso kasa sisäpuolelle liimattavia malleja. Niiden liimaaminen oli oma perhehetkensä, mutta nyt jopa kymmenenkin tuntia auringossa olevat ikkunat viskaavat noin 70% auringonpaahteesta pois. Varjopuolena (pun intended!) on huoneiden muuttuminen foliovuoratun näköisiksi. Mutta tuloksesta sai nauttia välittömästi, eikä hintakaan päätä huimaa: 45cm x 90cm tarrarulla maksoi 210 jeniä, ja rullia tarvittiin kymmenen yhtä pientä ja yhtä isoa ikkunaa kohti. Kun kyseiseen summaan lisäsi muutkin ostokset, oli todellinen järkytys huomata sadan jenin kaupan laskun nousseen melkein 5000 jeniin.

Mutta nyt saa jopa jääkaapin ovi jäädä auki.

Kiinalaista asiakaspalvelua

2011-07-02T11:32:00.005+09:00

Toukokuinen Shanghain reissu tehtiin Air Chinalla, jonka palvelulista johon lentoemännät ovat valmiita näyttäisi olevan jonkin verran pidempi kuin Finnairilla. Hyvin hyödyllinen taito nykypäivänä tosin.

Mutta kerätessäni todisteita kännykkäkamerallani (koneen vielä kerätessä matkustajia maassa) pieni ääni päässäni laski 1+1=2 ja sain vain nämä kaksi kuvaa ennenkuin paniikki käski pistää se penteleen kännykkä kiinni vauhdilla.

Japania HYVIN edistyneille

2011-07-01T10:00:00.001+09:00

Tässä on yksi esimerkki sähköpostista, jossa ulkopuolinen yritys lähestyy minua. Kyseessä ei ole spam, vaan yhteystietoni on käyntikortistani. Minä siis pyysin yhteydenottoa, mutta valitettavasti hänellä olikin tarjota muuta kuin mitä etsin. Mutta kieli on hyvin kaunista business-japania. Tekstiä on tietenkin redaktoitu eikä sisällä lausuntaohjeita (tämä siis oli hyvin edistyneille). Mutta mallinnan omat sähköpostini aina tuollaisen mukaan.

(株)YRITYKSENI NIMI　MINUN NIMENI　様

TOISEN YRITYKSEN NIMI株式会社のTYYPIN NIMIと申します。

先日は東京ビッグサイトにて開催されました
組込みシステム開発技術展(ESEC)にご来場頂きまして、
誠にありがとうございました。

このメールは展示会にて、弊社ブースにお立ちより
頂きました方に送信させて頂いております。

弊社は、ASIO対応のAUDIOドライバーをはじめとし、
USB関連のミドルウェアやCANツールとハードウェア/
ソフトウェアの受託開発紹介を行っておりました
会社でございます。

今後、USBやCANをご検討の際には是非弊社にご相談
下さいますよう、よろしくお願い致します。

また、弊社担当より直接ご連絡させていただく場合も
ありますが、是非とも宜しくお願い致します。

Pitäkää hauskaa! Tiedän ainakin yhden lukijoistani jolla todennäköisesti tulee olemaan hauskaa tuon kanssa.

"Vaativan" työtehtävän edessä

2011-06-30T09:48:00.021+09:00

Japanilainen työkulttuuri paljasti taas yhdet kasvonsa. Haitin, Kiinan ja muiden suurkatastrofien yhteydessä ei uhrimaiden tapoja olla pilkattu yhtä paljon kuin nyt itä-Japanin maanjäristyksen jälkeen, mutta yhtä lailla voidaan kyseenalaistaa pelkän viestintuojan ampuminen.

Toteutin töissä pari mittauslaitetta. Ne käyttävät tekniikoita, jotka ovat Japanissa tuntemattomia, sillä niiden dokumentaatio on suojattu "englanniksi" kutsutulla salakoodilla ja jotka on piilotettu salaiseen paikkaan nimeltä "Internet". Tietenkin on täysin luonnontieteellistä että tarkkuus pitää osoittaa luotettavasti, ja siksi lähestyin optiikan messuilla erästä yritystä, joka lupasi hoitaa asian omistamallaan kalibrointimittalaitteellaan. Sain jutella mukavia itse TJ:n kanssa mitä tarvitsisin sekä englanniksi että japaniksi, ja löytyipä jopa yhteinen tuttu työtovereiden joukosta. Käyntikortteja vaihdettiin.

Sitten ilmeni jotain hassua johon en ensin kiinnittänyt huomiota. TJ antoi aika seikkaperäiset ohjeet, että minun pitäisi ensin sopia asiasta työtoverini kanssa (jolla ei ole alan koulutusta eikä siten ymmärrä mitä olisi tarkoitus tehdä ja hän tiesi sen puhumalla niistä itse), ja sitten hän ottaisi TJ:hin yhteyttä. Ilmoitin kyllä työtoverilleni, mutta koska hänellä ei ollut eväitä ottaa osaa projektiini, ilmoitin myös spekseistä ulkoisen firman TJ:lle suoraan ja kasan lisäkysymyksiä. Minkäänlaista vastausta en saanut.

Noin kuukauden jälkeen työkaveri ilmoitti lyhytsanaisesti ohimennessään TJ:n ottaneen yhteyttä ja välitti minulle tämän viestin. Kommunikoinnissa siis käytettiin samaa tehokkuutta kuin ala-asteella, kun leikittiin viestinviejää, jossa ope kuiskaan viestin ensimmäiselle, tämä kuiskaa sen toiselle ja niin edelleen, ja sitten naureskellaan kun viimeinen saa kuullakseen pelkkää siansaksaa. Tässä tapauksessa jono oli paljon lyhyempi, mutta viesti sitäkin sotkuisempi. Ainoa mitä sain selvää oli ettei yhteenkään kysymykseeni tullut vastausta.

Muut projektit söivät hetken aikaani, ja taas noin kuukauden viiveellä tuli toinen viesti (taas työtoverini kautta), että TJ odottelee. Ei taaskaan yksinkertaisintakaan viittausta kysymyksiini, jotka ihan oikeasti olivat edellytyksenä testin onnistumiselle, mukaanlukien esimieheni vaatima hinta-arvio. Tällä kertaa mausteena oli huoli testin onnistumisesta erään seikan suhteen, vaikka selvästi ilmoitin jo etukäteen ettei se ole mitenkään oleellinen osa testiä. Ilmeisesti kyseessä oli siis molemminpuolinen kommunikaatiohäiriö, jolla ei ollut mitään tekemistä kenenkään kielellisen osaamisen kanssa.

TJ:llä on yhteystietoni ja hän tietää hyvin että osaan japania riittävästi. Hän myös tietää ettei työtoverillani ole eväitä projektiin osallistumiseen, ja että vaikka olisikin, aikuinen ihminen ymmärtää että osallistumisesta päättävät minä ja esimieheni. Syynä siihen ettei hän kommunikoi suoraan minulle voi olla useita:

1) Japanissa eri firmoissa työskentelevät tapaavat harvoin, ja hän yrittää vain päästä juttelemaan vanhan ystävänsä kanssa projektini tekosyyllä. Kyllä tuon voisi ymmärtää.

2) TJ:llä on hyvin voimakkaat yhteydet Tokion yliopistoon, joka on tunnettu siitä ettei "ulkopuolisia" hyväksytä "joukkoon". Olen toki gaijin, mutta edustamani yritys on japanilainen ja asiani on työtehtävä josta maksan, joten minua ei kiinnosta kolmansien, asiaan mitenkään liittymättömien tahojen "hyväksynnät". Tätä en hyväksy ammatilliseksi käyttäytymiseksi.

3) Ilkeää sanoa ääneen mutta hyvin tavallista Japanissa, eli rasismia tyyliin "ulkkari tekee työt, mutta kunnian pitää kuulua japanilaiselle, kenelle sitten tahansa" -asenne. Tuota en myöskään niele. Teen mielelläni yhteistyötä, mutta en missään tapauksessa yksin. Siinä tapauksessa teen työni yksin. Säkenöivää logiikkaa.

Yllä mainitut todennäköisyysluvut ja täysin hukkaan heitetty aika kannattavat uuden firman etsintää. Japanissa Tepco, Sony, Toyota ja muutkin viime aikoina pahasti ammattitaidottomuudellaan ryvettyneet firmat ovat ylpeilleet Tokion yliopiston kytköksillään. Minkälaista ammattietiikkaa sieltä oikein välitetään opiskelijoille, kun sen professoritkin jäävät kiinni valehtelusta?

Joka tapauksessa etsimäni kalibrointivekotin ei ole harvinainen. Lisäksi kuulin ettei koko Kanton alueen optiikan kehitys nuoleskele Tokion yliopiston klikkiä. Onneksi Japanissa on heitäkin joiden mielestä kaiken ei tarvitsisi olla niin vaikeaa täysin turhan takia.

Keskikesän päivitys

2011-06-28T11:33:00.021+09:00

Jeps, ensimmäinen päivitykseni ukkomiehenä. Kävimme 12. päivä rekisteröimässä avioliittomme Machidan kaupungintalolla, ja kaikki meni hienosti. Prosessi ei ihan täysin ole vielä päättynyt, joten postaan yksityiskohdat sitten yhdessä kasassa.

Japani pärjää samaan tahtiin. Valitettavasti niin myös Tepco. Ihmiset säästävät sähköä, vaikkakin jokseenkin hyötyyn nähden epäilyttävillä keinoilla, mutta säästävät kuitenkin. Mekin säästämme, mutta vain vastalauseena Tepcon aikeille nostaa sähkön hintaa jotta heidän ei itse tarvitsisi maksaa törppöilyjään, jota tietenkin jatkuvat samaan tahtiin. Tepcon likviditeetin kasvattaminen ei tule koskaan kuulumaan meidän ongelmiimme. Kapitalismin on toimittava kuin sen on tarkoituskin.

Kuukausia tapauksen jälkeen Tepco sai paikalle myös vihdoin sen ensimmäisen japanilaisen onnettomuusrobotin, joiden kehittelyä onnettomuustilanteita varten Tepco on vastustanut viimeiseen asti, koska "se hermostuttaisi ihmisiä". Kyseinen robotti tosin meni epäkuntoon alta aikayksikön, ja se piti hakea säteilypesäkkeestä pois - asiallisesti varustamattomien vuokratyöläisten voimin, kuten Tepcolla on ollut tapana. Mutta koska dosimetrikään ei kuulunut varusteisiin, mitään todisteita yliannostuksestakaan ei sitten ole.

Japanilaiset voittivat robottien esteratakisan maailmanmestaruuden ylivoimaisesti, mutta Tepcolle nyt vaan ei tullut mieleen että robotin kuuluisi pystyä tekemään muutakin kuin juosta karkuun tosi kovaa. Lyhyesti: keisari jatkaa marssiaan uusilla vaatteillaan.

Henkilökohtainen impakti Fukushiman onnettomuuteenkin löytyi, kun törmäsin huhuun jonka mukaan jotkut kauppiaat sotkevat radioaktiivisesti saastunutta salaattia puhtaiden joukkoon. Puolisoni varmisti että näin tosiaan voi olla, joten otin varmuuden vuoksi käyttöön ne kotikulmilta lähetetyt jodisuolat.

Uusi kämppä on osoittautunut aika hyväksi näin tulikuumuuden taas iskiessä. Ilmastointilaitteeseen ei ole tarvinnut koskea vielä kertaakaan tosimielessä, vaan kukkulan yli virtaa niin kova tuuli että korvat vinkuvat kun ikkunat avaa. Tosin luhtiin ei ole ollut menemistä, sinne kaikki lämpö lopulta nousee.

Kolme vuotta tulee työsarkaa pian täyteen, ja se viisumikin piti uusia. Tarvittavia dokumentteja avioliittoviisumia varten ei Suomesta saa ennenkuin vanha menee umpeen, joten hain vain jatkoa vanhalle ja hakea varsinaista avioliittoviisumia sitten paremmalla ajalla. Pienten kommellusten jälkeen sain hakemuksen kaikkine papereineen sisälle, mutta jo neljän päivän kuluttua tuli kutsu The Virastoon Tennouzu Islelle, jossa Japanin maahanmuuttovirasto sijaitsi. Hakemuksen käsittelyn pitäisi kestää 1-3 kuukautta, joten neljän päivän jälkeen voi odottaa vain lämmintä kättä. Ko. viikonloppu oli tosiaan erittäin ankea, mutta loppujen lopuksi maahanmuuttovirastolla vain oli tosi paljon vapaa-aikaa (kuten paremmalla järjellä odottaa voikin), ja sain uudet leimat passiini. Samalla hain myös maastapoistumisluvan, jota ilman häämatka olisi päättynyt pelkkään turistiviisumilla oleskeluun.

Että sellaista...

Japanilainen kuplayhteiskunta

2011-06-03T09:13:00.012+09:00

Japan Times -lehden verkkojulkaisussa oli artikkeli, joka tiivistää japanilaisen kulttuurin hyvin nöyryyttävään ydinvoimalaonnettomuuteen johtaneita heikkouksia. Teksti löytyy täältä, ja siltä varalta että näinkin suorasanainen artikkeli "katoaisi" siitä ainoasta paikasta mistä mikään ei voi koskaan kadota, se löytyy myös täältä.

Artikkeli, sen japaninkielinen käännös ja lisää aiheesta löytynee myös kirjoittajan Gregory Clarkin omilta WWW-sivuilta.

Ensimmäiset säteilyuutiset piiiiiitkään aikaan: Tochigin, Chiban, Kanagawan ja Ibarakin (kaikki suur-Tokion prefektuureja) vihreän teen lehdistä on löydetty liikaa cesiumia, joten ne laitettiin myyntikieltoon. En juo muutenkaan, joten ei hätiä täälläpäin.

Menneen siirtämistä menneeseen, osa 2

2011-05-31T11:40:00.002+09:00

Japanin sisäinen kolmas muutto on (teknisesti) takana, joten esittelen tässä sen toisen kämppäni. Eka siis oli asuntola, jonka esittelyyn riittää mikä tahansa kuva sängystä (oli tosin 50 metriä korkeammalla kuin Halti). Toisesta laitoinkin vähäsanaisen kuvagallerian, mutta kolmannesta jäi ihan hyviäkin asioita mieleen.

Hinatawada Oumessa on tokiolaisten oma viikonloppuretreetti. Sieltä löytyy vuoria, metsää ja puhdasta jokivettä, kaikki suhteellisen kapeassa solassa joka vie Tokion laitamilta aina Oku-Tamaan, joka on virallisesti osa Tokiota mutta jota pidetään syvänä maaseutuna.

Oume - Oku-Tama -välillä on hyvin vähän peltoja ja raskas teollisuus puuttuu kokonaan. Asuintalojen lisäksi siellä täällä on pieniä perheyrityksiä ja mummojen vapaa-aikaprojekteja. Alueella kasvatetaan hyvin paljon Japaninaprikooseja (=ume), joista tehdään viiniä, makeisia, wasabia (juu, kyllä: Ume-wasabi. Ei, ei ollut hyvää) viinietikkaa, olutta, jäätelöä, mehua, ihan kaikkea jota mummot keksivät. Näitä myydään paikallisissa tuliaiskaupoissa ja myös tienvarsien kujilla viikonloppuisin, kun tokiolaiset haluavat päästä pois ilman että menisivät minnekään.

Eritoten Hinatawada on kuuluisa Japaninaprikooseistaan (josta löytyy muitakin asiantuntijalausuntoja), ja maaliskuussa viikonlopun lisätyistä junavuoroista huolimatta eteläisen Tokion aamuruuhkat eivät ole mitään verrattuna Hinatawadan viikonloppukävijöihin. Arkisin aamuruuhkaa taas ei ole. Piste.

Itse asunto seisoi valmistumisensa jälkeen kolmisen kuukautta tyhjänä ennenkuin välittäjä vei minut katsomaan sitä, noin 15 kilometriä vasempaan varsinaisesta kohteesta jota pyysin nähdä. Vällittäjä oli minua nuorempi ja paikallinen, joten kaveri luki ajatukseni ihan oikein sanottuani että "nyt pitää päästä pois rauhallisemmille seuduille tai naksahtaa!". Hyvin synkkasi, sillä loppupelin voitti kallein ja pienin mitä sen päivän valikoimissa oli.

Hinatawadan kämppä

Sijainti tosiaan oli rauhallinen. Kahden korttelin päässä kulkeva Oume kaido ei tosiaan ollut mikään moottoritie, ja Hinatawadan kuuluisin puisto löytyi 800 metrin päässä. Sinne tosin ei joka päivä tarvinnut mennä, koska vähemmän kuuluisa (=paljon rauhallisempi) mutta silti yhtä nätti löytyi ihan makuuhuonen ikkunan ja osin verannan aidan takaa. Ulko-ovelta taas oli nätti maisema vuoristoon.

Palveluita oli välttämätön määrä, mutta sekin oli ihan riittävä. Lähikaupasta (kävellen minuutti) löytyi kaikki tarpeellinen, viereisestä rohdoskaupasta lääkkeet ja saippuat, ja postiin (tai lähinnä sen visa-kelpoiseen automaattin) pääsi lauantaiaamuisin. Työmatkan varrella sitten löytyi ostoskeskus sun toinenkin, ihan hyvä että oma naapurusto on heiman hiljaisempi. Asemalta köntysteli vanhaan malliin rakennettujen puutarhojen läpi kymmenisen minuuttia, ja kun se alueen yksi vika eli zombijuna (=Oumen asemalla noin 40 minuutin vaihto-odotus) iski, bussilla pääsi minuutin kävelymatkan päähän. Toinen vika on vehreys: julmetun korkea ilmankosteus vie talvella lämmön ruumiista ja kesäisin muuttaa koko laakson saunaksi.

Kakkoskämppäni oli hyvin idyllisellä paikalla oleva upouusi rakennus. Ainoa syy miksi muutin pois sinkkukämpästäni oli se, että ympärillä olevista tuhansista kukista poimin vihdoinkin sen omani.

Japanilaisessa "snagarijonossa"

2011-05-24T10:15:00.015+09:00

No juu, en ole löytänyt mitään nakkikioskia kaikkien raamen-kojujen keskeltä, vaan eilen junassa tuli eteen näytelmä joka muistutti kovasti suomalaista nakkikiskajonoa. Tiedätte kyllä mistä puhun.

Junassa oli pari "iltaa viettämässä" ollutta miestä, jotka hoippuivat kahteen eri penkkiriviin jutellen kovaäänisesti ja karkoittaen vaunusta yksinäisiä neitokaisia humalaisella örvellyksellään. Junan lähtiessä liikkeelle vaunuun ryntäsi suurempi joukko lukiolaisia ja muita nuoria, jotka eivät päässeet kunnolla istumaan, koska toinen herrasmiehistämme oli nukahtanut vaakatasoon junan lähtiessä liikkeelle.

Eteeni istui pari parikymppistä "rempseää jätkää", jotka juttelivat leppoisasti, silloin tällön vilkaisten nukkujaa. Toinen oli hieman huolissaan että vieläkö henki pihisee, ja lopulta nousi katsomaan ja kyselemään vointia. Herännyt juhlija ei ottanut huolenpitoa kovinkaan hyvin vastaan karjuttujen kirosanojen perusteella, ja nuori palasi penkilleen aika katkeran näköisenä.

Parivaljakko tiiraili toisiaan minuutin verran, sitten humaltunut ja "häiritty" juhlija päästi vielä muutaman kovaäänisen solvauksen. Vieressä istunut kaveri ponkaisi jaloilleen ja syöksyi humalaisen eteen karjuen omia solvauksiaan tarttuen humalaisen takinliepeisiin, ja ensimmäinenkin nuori siirtyi takaisin kovistelemaan. Kaksikon lisäksi junan muista osista syöksyi paikalle samanikäisiä nuoria. Nuorisojoukko piiritti ja karjui humalaiselle, kunnes tämä nosti kätensä ylös ja huutaen pyysi monta kertaa anteeksi. Tämän jälkeen toisilleen ilmeisen tuntematon nuorisojoukko rauhoittui, hajaantui hitaasti ja humalainen istui hiljaa vain tiukasti eteensä tuijottaen lopun matkaa. Nuorisoporukan poistuessa junasta muutama hiljainen solvaus vielä lensi, mutta humalainen juhlija ei niihin reagoinut. Koko tänä aikana ainoa kontakti oli lyhytikäinen takin liepeeseen tarttuminen, muksimista ei ollut vaikka kieli ja äänenvoimakkuus oli jo yakuza-luokkaa.

Niin että kyllä ne japanilaisetkin osaavat lausua sen ärrän kun kunnolla yrittävät.

Shanghai xiang yu

2011-05-19T09:41:00.012+09:00

Shanghai 2011

Tämän vuoden Golden Week -lomailu pidettiin virallisesti joella leikkimässä, mutta heti kun lomat loppuivat, hinnat putosivat ja tämä kaksikko suuntasi Shanghaihin pidennetyksi viikonlopuksi.

Lähtö tapahtui Tokion omasta, verrattain upouudesta Hanedan kansainvälisestä terminaalista. Ruuhkaa ei tietenkään niin paljoa enää ollut, mutta silti otimme limusiinibussin melkein naapuriasemalta, kun ovat niin paljon mukavampia kuin junassa laukkuja raahaten. Tosin laukuksi riitti pieni pussukka tällä kertaa.

Noin kolmituntinen lento tapahtui aika vaiheettomasti, vaikka tämmöinen Finnairin viihdekeskuksiin tottunut kaupunkilainen aluksi hieman nyrpisteli Air Chinan Boeingeja. Aivan täysin runkoon sopimaton nokkakartio ei levottomuutta lieventänyt. Selkä ei sentään puutunut. Ruoka oli pahaa. Siis ihan oikeasti tosi pahaa eikä vain "lentokoneruoka"-pahaa.

Shanghain Hongqiaon lentokentälle päädyttiin iltapäivällä. Tullitarkastus sujui ongelmitta etukäteen hankitus viisumin avustuksella, ja tullivirkailijan käytöksestä sai oikein antaa palautettakin. Japanin vastaavat namiskat nappaavat sormenjäljet. Matkalaukkuja ei tarvinnut kauaa odotella, seikka johon Finnairin palkkaamat pätkätyöläiset voisivat oikeasti tutustua. Lentokentältä suuntasimme metroon, jonka yhdyskäytävä muistutti ihan ruokakaupan lastauslaituria. Siitä pisteestä lähtien mikään rakennettu maisema ei ollut erityisen idyllinen.

Shanghain metroa on hyvin simppeli käyttää. Lippuautomaatti näpsäistään englanti-moodiin, valitaan pääteaseman linja ja pääteasema, kirjataan kulkijoiden määrä ja maksetaan. Koneesta ulos tupsahtavaa luottokortin kokoista maksukorttia hipaistaan lukijaan lähtöpisteessä ja syötetään koneeseen pääteasemalla. Lähtöä ennen iPhoneen ladattiin Shanghain metrokartta, mutta myös kiinankielinen kartta oli hyödyksi. Kumppanini osasi jonkin verran yhdistellä kiinankielisiä nimiä englanninkielisiin, mutta kyllä se hidasti matkan suunnittelua. Itse junissa kaikki ovat kaksikielisiä, ja lausuvat englantiakin paremmin kuin Tokiossa (Tokiossa lausutaankin sitä amerikkaa).

Kamat hotellin kolmihuoneiseen sviittiin (kun halvalla lähti!) ja illaksi lähialueille. Viereinen ostoskeskus tosin oli remontin alla, mutta kävimme syömässä (uskoakseni) savukalaa, sorsaa ja ja jotain kurkun tapaista. Tilaaminen ravintoloissa onnistui värikkäästi kuvitettuja ruokalistoja osoittamalla, ja kaikki tietenkin huuhdeltiin alas Tsingtao-oluella, joka on yllättävän pehmeää. Tippien jättämättä jäämisestä kukaan ei jahdannut meitä vihannesveitsellä. Yllättävintä allekirjoittaneelle oli, ettei ne putonghuan (eli mandariinikiinan) lausuntasäännöt olekaan niin tiukkoja kuin oppikirjoissa ymmärretään, vaan tarjoilijat ymmärsivät välittömästi mitä halusin sanoa.

Toisena päivänä oli vuorossa opastetut matkat. Valitsimme päiväksi Suzhoun (temppeleitä ja silkkiä, sitä aitoa) ja illaksi jokiristeily The Bundin rantoja pitkin. Matka molempiin suuntiin kävi yksityisbussilla matkaoppaamme, nuoren Lin-sanin kanssa joka puhui hyvin sujuvaa japania siitä huolimatta ettei ollut koskaan käynytkään Japanissa. Englanti tosin ei sujunut.

Suzhoussa aluksi kierreltiin temppeleitä ja puistoja. Kuvat kertovat paremmin kuin minä. Tosin kiinalaisten tapa inhimillistää myyttisiä petojaan kaivertamalla leikkiviä lohikäärmeitä yllätti. Tällaista en ole Japanissa kohdannut.

Temppelikierroksen jälkeen kävimme silkkitehtaassa katsomassa kuinka hommat sujuvat, ja hyvin sujuivatkin ihan 1900-luvulta peräisin olevilla koneilla. Meitä opastettiin myös miten tunnistaa oikea silkki väärästä. Tämän jälkeen siirryimme myymälään, josta pääsimme lähtemään vasta paljon kevyemmällä lompakolla. Yuanin arvo ei vielä siinä vaiheessa ollut selvillä, mutta jos olisi ollut, mukaan olisi tullut paljon enemmänkin. Silkkitehtaan ja lounaan jälkeen siirryimme silkkikuvia ompelevaan tehtaaseen. Kuvat olivat todella taidokkaita ja jotkut läpinäkyviä, mutta hinnat olivat aivan liian murskaavia, jotta tiloissa olisi viihtynyt kovinkaan kauaa.

Kävimme hetken lepäämässä hotellilla, jonka jälkeen siirryimme Huangpujiang -joelle iltaristeilyä varten. Ryysis oli aivan hirvittävä, kun lauantai-illalla jokainen mummo ja pappa maaseudulta tuli katsomaan isoa kaupunkia, ja pääsääntöisesti kiinalaiset seniorit eivät ole kovinkaan sivistynyttä porukkaa. Tosin kun "ottaa oppia vanhemmiltaan", pahimmatkin tönijät rauhoittuivat, useimmat pelkällä silmäkontaktilla. Kiinalaiset seniorit tuntevat samaa yhteishenkeä kuin susilaumassa.

Sunnuntaipäivän vietimme ostoksilla. Olimme hyvästä yrityksestä huolimatta saaneet perin vähän tietoa ostospaikoista, joten kävimme vain ne helpoimmat, eli Tianzifangissa ja Xintiandissa. Edellinen on monen suosittelema kohde, ja liityn kuoroon. Tiangzifang on kulttuuri- ja ostoskortteli, josta löytyy krääsää, kunnon tuliaisia, reiluja ostoksia ja gallerioita. Söin elämäni parhaimman wrappini juuri Tianzifangissa. Kadut ovat kapeita ja sokkeloisia, joten aikaa kannattaa varata ja kaikki paikat tarkastaa kärsivällisesti. Mutta saa Tianzifangistakin tarpeeksi. Siirryimme Xintiandiin, mutta Tiangzifang osoittautui niin hyväksi kauppapaikaksi, ettei muuta osteltavaa enää oikein ollutkaan, ja vietimme aikaa siellä ja Nanking Road Pedestrian Streetillä tutkien kiinalaisten urbaania käyttäytymistä ja ihan vaan maisemia.

Aamulla aikaisin siirryimme takaisin Hongqiaon lentokentälle ja olimme aikaisin iltapäivällä jo takaisin Hanedassa. Japanilaisten kohteliaisuus (tai tarkemminkin päällekäymättömyys) rentoutti kummasti, ja nukuimme koko paluupäivän.

Menneen siirtämistä menneeseen, osa 1

2011-05-18T15:06:00.007+09:00

Näin jälleen muuttotouhujen pyörremyrskyssä, kun noita kämppiä on jäänyt taaksepäin aika iso läjä, julkaisen niistä ottamiani kuvia korvatakseni hiljaisuuttani. Tämä siis oli ensimmäinen asuntoni Saitaman Yoshikawassa. Kaksi vuotta. Ei erityisen idyllinen, mutta aseman läheisyys, viereiset asemat Koshigaya Laketown ja Shin-Misato (ja sen Ikea) toivat ihan kivasti palveluja lähialueille.

Yoshikawan kämppä

Seuraavan asunnon esittely kun pääsen ensin sieltä karkuun (pari viikkoa vielä).

Alun loppua tai lopun alkua? Joka tapauksessa uutta vaihdetta

2011-05-09T13:08:00.009+09:00

Golden Week -loma tuli ja meni paikallisissa maisemissa, ja kirjoitettavaa on kyllä kertynyt kuvineen päivineen.

Mutta tähän hätään postaan vain lyhyen mutta kommunikaatioarvoltaan arvokkaimman blogini:

Jatkamme tästä!

Ei luonnonkatastrofi, ehei

2011-04-19T09:25:00.007+09:00

Tepco jatkaa uskomatonta menoaan, ja rinnalla seisojat saavat osan sulkutulesta. Lähestulkoon joka päivä ilmestyy jotain uutta, ja suurin osa löytyy myös englanniksi.

Ensimmäisenä Sankein uutinen (linkki kun se löytyy taas), joka raportoi Tepcon erottaneen jokaisen ydinturva-asiantuntijansa vuonna 2002. Taloudellisesti heikko meno pakotti harkitsemaan prioriteetteja. Taisi harkintakyky pettää.

Uutena uutisena on Tepcon suunnitelma vaurioituneiden voimaloiden saattamiseksi kylmätilaan. Yksikään asiantuntija ei pidä sitä mahdollisena, sillä jokainen vaihe sisältää edellytyksiä joita Tepco ei ole kyennyt toteuttamaan. Jäähdyttämisen edellytyksenä on tiivis reaktorirakennus, mutta Tepco ei tiedä edes mistä se vuotaa. Suojaharson kietomisen edellytyksenä on säteilytasojen putoaminen, johon Tepco ei näytä pystyvän vaikuttaa millään tavalla. Lista jatkuu.

Tepco ei putoa yksin. Japanin ydinturvallisuudesta vastaavan komission tehtävänä on lähettää asiantuntijoita onnettomuuspaikalle välittömästi, mutta ennenkuin asiasta kerrottiin lehdissä, mitään ei tapahtunut. Syynä viivästykselle kerrottiin hallituksen kysymyksiin vastaaminen. Toki kaikkihan tietävät kuinka kriittistä sähköpostiin vastailu on.

Mutta ei kaikki ole pelkkää huonoja uutisia Tepcolle. Hallitus juuri luopui kaikista syytteistä, jotka koskivat turvatestien väärentämisiä ja vikojen salailua. Olisikohan ministereillä eläkeikä lähestymässä?
Kabinettisihteeri Edanolla taas on eläkepaikka jo valmiina muualla.

Luottamus Tepcoon ja hallitukseen on ja pysyy nollissa, koska sanovat tänään yhtä ja toista huomenna, ihan kuin kaikki kuulijat kärsisivät anterogradisesta amnesiasta. Voimakkaimmat äänet vaativat länsimaiden valvomaa tutkimusta. Se on kuitenkin niin radikaali teko ettei siitä ole pelkoa. Ja onhan Tepco "tosi pahoillaan". Salailusta ja korruptiosta ei Japani pääse kovinkaan helposti.

Irkkuhupia

2011-04-18T13:54:00.006+09:00

Kyllä niissä japanilaisissakin oluissa on tarpeeksi eroa, kun oikein etsii. Mutta luonnollisestikin, loppupeleissä se pelkkää poronpissaa. Helpotusta tuo vähän sinne sun tänne levinneet Hub -brittibubit, joista saa Fish'nChipsien lisäksi myös hieman tuhdimpaakin tavaraa. Noissa vain harmina on hinta (fisut maksaa 13 € ja pintti Guinnessiä 7.5 €) ja se ettei Hachioujia lähempää (kaksi junanvaihtoa) tunnu löytyvän. Mutta koska niitä tuntuu ilmestyvän aina siellä missä sillä hetkellä hengaillaan, noihin päätyy aina silloin tällöin.

Perjantaina olimme junassa menossa kotiin, kun viittä vaille Tachikawan asemaa jollakulla välähti kiskaista hätäjarrusta. Olisi vaan odottanut asemalle, siellä on monta vessaa. Kuitenkin kun unenpöpperöisenä nostin katsetta, mikäs siellä ikkunan/raiteen/tien toisella puolella loistaa kun Irish Pub Country Clare:n kyltit. Ihan sillä reissulla ei ehditty tutustua, mutta aamulla pelkkä kotisivujen katselu (löytyi sillä vakiotempulla, eli Google Mapsista summittainen sijainti, hakusanaksi Irish Pub ja voilá!) pääsin kuin pääsinkin viettämään syntymäpäiviä etukäteen.

Sivujen mukaan englanninkielen taitoisia baarimikkoja haetaan, ja kyllähän se palvelu englanniksikin pelitti! Se jätkä on lakia karkuun lähtenyt prätkäjengiläinen jenkeistä, aivan varmasti. Hinnat olivat samaa luokkaa Hubin kanssa, mutta eipä se estänyt muutaman Kilkennyn ja Guinnessin, Irish ja Scottich Highballin, Fish'nChipsin, Fish'nChickenin ja Shepherd's Pien ahmintaa. Kanaa oli uppopaistettu liian kauan, mutta muut olivat kyllä nannaa, eikä kahden ihmisen illanvieton hinnaksi tullut kuin 50€. Sinihomejuustodippiä piti kokeilla, mutta sen tilaaminen unohtui tasan joka kerta. Ruokia sai tosin hieman odotella, mutta Hubin tapaan tiskille ei tarvinnut vaivautua tilaamaan eikä maksamaan.

Pubin tunnelma oli alkuillasta aika tavallinen. Yksi seurue oli jokin orkesterikerho iltaa viettämässä hetken, muut olivat ihan kaltaisiamme pareja. Kahdesta isosta taulu-TV:stä tuli jalkapalloa, vaikka samanlaista jalkapallohenkeä ei ollut kuin Lontoon Chinatownin Polar Bear -pubissa (nykyisin Ku Bar). Suureksi harmiksemme missasimme "Japanese Girls Irish Band Nishi-No-Namaumen" livet, mutta pidetään korvat maassa.

Ylpeyttä yli tarpeen

2011-04-12T13:07:00.015+09:00

Japanilaiset ovat todella ylpeitä. Pääosin muiden tuloksista, mutta tuloksista kuitenkin. Sama juttu kun että jokainen suomalainen saa taputtaa itseään selkään Nokian (menneestä) menestyksestä. Entä miten muut näkevät asian?

Tapaus "Iitate":

Iitaten kylä sijaitsee noin 25km Fukushiman ydinvoimalasta länteen. Kylää ei evakuoitu, sillä se ei sijaitse 20km:n suoja-alueella. Kun Greenpeace havaitsee kylässä evakuointiin velvoittavia säteilyannoksia, hallitus ei tee mitään. Kun IAEA varmistaa mittaukset, hallitus ei tee mitään. Sittemmin arvot laskivat. Vielä myöhemmin kylä evakuoidaan.

Tulkinta 1: Japanin hallitus on kylmä lahna joka mieluummin uhraa omia kansalaisiaan kuin reagoi ulkomaalaisten havaintoihin.

Tulkinta 2: Kyse on annosnopeuksista jotka muuttuvat säätilan mukaan. Hallitus ei halunnut evakuoida kylää evakuointikeskuksiin, joihin vasta nyt aletaan saada sähköä ja säännöllistä lämmintä ruokaa, monen viikon kuluttua katastrofista. Nyt kun logistiikka vihdoin ja viimein saadaan liikkeelle eikä säteilynopeuksien keskiarvot näytäkään laskevan, kylä evakuoidaan ennenkuin annokset (siis ei pelkät nopeudet!) nousevat liian suuriksi.

Tulkinta 2 ei tee tilannetta niin pahaksi kenenkään silmissä. Mutta koska hallitus ei missään tapauksessa suostunut selittämään tilannetta, he valitsivat tulkinta ykkösen tuottaman kansainvälisen maineen. Onnittelut "voittajille".

Tapaus "Meren saastuttaminen radioaktiivisella jätteellä":

Fukushiman reaktoreiden jäähdytyksessä käytetty merivesi on saastunut pääosin radioaktiivisella jodilla, ja varastoaltaat ovat täynnä. Altaat päätettiin tyhjentää mereen.

Tulkinta 1: Japanin hallitus ja Tepco ovat itsekkäitä saastuttajia, jotka kuvittelevat omistavansa maailman meret.

Tulkinta 2: I-131 puoliintuu kahdeksassa päivässä ja on vaaraton sadassa. Se ei leviä mm. kaikkien juomaveteen jos sen vie kauas avomerelle. Se leviää sieltä rannoille, mutta sen saapuminen kestää kauemmin kuin sata päivää. Se tosin saastuttaa lokaalisesti.

Jälleen kerran tulkinta 2 ei demonisoisi japanilaisia kunnolla selitettynä. Itsedemonisoinnin tekee hallitus, joka ei sopinut siitä muiden saman merialueen käyttäjien kesken, ei ilmoittanut naapurimaille eikä suostu myöntämään rikkoneensa allekirjoittamaansa YK:n merien suojelua koskevaa sopimusta. Onnittelut "voittajille".

Tapaus "Valaanpyynti":

Japani pyytää valaita. Japani on allekirjoittanut valaiden suojelua koskevan sopimuksen, mutta sanoo pyytävänsä valaita tutkimuskäyttöön. Niitä päätyy ruokakauppoihin. Japanilaiset eivät ole erityisen ansioituneita valaantutkimuksen saralla.

Tulkinta 1: Japanilaiset valehtelevat häpeilemättä.

Tulkinta 2: Kaikki valaat eivät ole vaarassa kuolla sukupuuttoon, eikä niiden rajoitettu pyynti vaaranna lajeja. Kaikki maat eivät olisi kumminkaan kiinnostuneita valaanpyynnistä.

Jälleen, jos jotain oikeaa, julkistamiseen päätyvää tutkimusta tapahtuisi, jos valaanpyytäjät julkaisisivat hyvin tuntemansa valaiden populaatiomittaukset ja levinneisyydet, Japani saisi näkökulmaansa paljon kunniallisemmin lävitse. Mutta taas valitaan kansainvälisten sopimusten systemaattisen rikkojan ja valehtelijan maine. Onnittelut "voittajille".

En ole itse sanonut, mutta olen kuullut jo lähes jokaisen naispuolisen tuttavani suusta: "日本はもうダメだ～！”.　("Japanista ei ole enää mihinkään!")
Näin käy kun asiantuntijatehtäviin laitetaan "huippuyliopistoista" valmistuneita poliitikkoja ja virkamiehiä.

Ja sitten se pakollinen diskleimeri: en syö valaanlihaan kun en tykkää, kaikki japanilaiset eivät valehtele tai ole saamattomia vetyksiä. Kaikki tosin näyttävät olevan samaa mieltä kelvottomasta hallituksesta, joka kerta toisensa jälkeen äänestetään takaisin samoihin tehtäviin.

Tsunami-kirsikankukat

2011-04-11T09:15:00.015+09:00

Vajaa kuukausi maanjäristyksen jälkeen kirsikankukat kukkivat jälleen. Tällä kertaa reissu ei suuntautunutkaan vakiopaikoille, vaan käväisimme tyttöystävän kanssa Kanagawassa sijaitsevassa, oivallisesti nimetyssä Sakuradain puistossa. Pienuudestaan huolimatta puistosta löytyi lampia, puroja ja hyvin runsaita kirsikankukkia. Katastrofista ei tietenkään näy jälkeäkään, mutta kyllä se hanami, eli kirsikankukkien ihailu venyi sinne loppupuolelle (joka on ainakin allekirjoittaneen suosikkiaikaa).

Sunnuntaina tarkastimme säteilyarvot (pienemmät kuin Helsingissä) ja ilmavirtaukset, ja sitten kasasimme eväät edellisenä päivänä Kanagawan Ikeasta noudetuista luostarinmäen juustosta ja graavilohesta. Päälle (ja väliin) tuli salaattia ja avocadoa.

Siirryimme Sakuradain puistoon tietenkin kombinin kautta, josta haimme juotavat. Kukat olivat auenneet apposen auki, ja kiertelimme hetken niitä ihaillen. Kun vastaan tuli hieman varjoinen nurmiaukeama, levitimme eväät ja viskasimme kengät pois. Ilmatkin olivat lämmenneet jo niin ettei takkiakaan tarvittu.

Puiston lammesta löytyi muitakin asukkeja, jotka kiinnostuivat auringosta. Punakorvakilpikonnat ovat Japanissa hyvin yleisiä puistojen asukkeja, joskin eivät natiiveja (eivät ole enää niin kivoja lemmikkejä kun kasvavat isoiksi).

Vielä lopuksi pientä ilmapiiriä puistosta:

Lähettäjä Tokio maanjäristyksen jälkeen

Päivä 19 jälkeen Sen Ison

2011-03-30T21:24:00.009+09:00

Puoli kuuteen töissä. Sähkökatkokset olivat tänäänkin peruttu. Sitten ensimmäisellä junalla kotiin. Pari päivää nikottelivat, mutta ovat viime aikoina kulkeneet kuten ennenkin. Kaupan kautta kotiin. Vihanneksia, lihaa, kalaa löytyy. Maitoa saa ottaa jo kaksikin purkkia mukaan. Leipähylly on täynnä, jätin täydentämättä pakkaseen. Vessapaperiakin on, mutta minulla riittää vielä. Muuta eroa ei sitten heti maanjäristyksen jälkeiseen aikaan olekaan ollut. Takaisin arkeen... siis Tokiossa (jossa vieläkään ei saisi matkustaa, joopajoo).

Fukushimasta puhalsi hieman ilmaa tänne Kanton alueelle, mutta säteilymittarit eivät värähtäneetkään. Vedenpuhdistamot määrättiin suojautumaan sateelta. Tiedä sitä mitä tekivätkään, mutta uusista pitoisuuksista ei ole raportoitu. Lehdistö kyllästyi vauvaikäisten tarinoihin ja kyselee nyt kiusallisia ja etsii itse tietoja. Lehtien luku ei ole koskaan ollut näin viihdyttävää!

En voi edes kuvitellakaan mitä Japanista lähteneiden mielessä liikkuu nyt. En pidä heitä karkureina kuten japanilaiset, mutta olen hieman pahoillani heidän puolesta jotka eivät käyttäneet katastrofia tekosyynä palaamiseen ja ihan oikeasti haluavat jatkaa elämäänsä Tokiossa. Lentoliput eivät olleet halpoja, monen talous on nyt hyvin huonolla tolalla. Oloni olisi paljon parempi jos näiden joukossa olisi niitä jotka halveksivat korkeakoulutusta (jotta voisin sanoa NjääNjääNjäNjääNjää). Toisaalta, Japaniin päätyvät ovat hyvin harvoin ilman papereita, joten sinne meni sekin hupi. Mitähän eräät reportterit mahtavat ajatella? Eipä taida mitään, kun alunperinkin kirjoittivat roskaa ilman valokuvia tai muuta näyttöä.

Pohjoisesta tihkuu uutisia: Valmistujaiset ala-asteella, jonka koululaisista selvisi hengissä harvempi kuin joka kolmas. Kymmenvuotiaita pikkulapsia kiertelemässä pakolaiskeskuksia etsien vanhempiaan. Klinikat kieltäytymässä hoitamasta pikkulapsia jotka ovat tulleet laskeuma-alueilta säteilysairauden tartunnan pelossa (Voi herrajumala eräiden koulutustasoa!). Maidon puuttuminen ja junien takkuilu tuntuvat tässä valossa aika toissijaiselta.

Sitten on tietenkin näitä jotka hihkuvat onnellisena: "valaanpyyntisatama tuhoutu, hienoo jess tsunami!" tai "tosi upeeta että Fukushimassa posahti, kun kerran pelkään säteilyä!". Eräille ainoa tapa rangaista ideologiansa vastustajia tuntuu olevan ihmisten summittainen teurastus, syyllisyydestä riippumatta. Ihminen ei reagoi näin. Tällaisista asioista riemastuneet voisivat mennä selittelemään kantojaan yllämainitulle ala-asteelle.

Mutta jatkamme tästä.

Nuo veikeät TEPCOlaiset sinisissä haalareissaan...

2011-03-30T16:04:00.026+09:00

Suomenkin uutisissa on pyörinyt artikkeleita Tepcon, eli Tokyo Electric Power Companyn toilailuista, joista viimeisin lienee Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden hoito. Mm. Taloussanomat on listannut Tepcon ylimalkaisia turvatarkistuksia, insinöörien painostuksia, salailuista sekä todisteiden ja raporttien väärentämisistä. Suomen lehdistössä on ollut myös muistakin Tepcon ongelmista, kuten toimitusjohtajan katoamistempusta sekä yhtiön arvon alenemisesta, joka sai vain lisävauhtia kansallistamishuhuista.

Yltiökohteliaissa, aina toisiaan puolustavissa japanilaisissakin alkaa näkyä jo väsymisoireita Tepcoa kohtaan. Toimitusjohtajaa ei ole näkynyt eikä kuulunut, ja tämä on hyvin loukkaavaa japanilaisille. Yhtiötä syytetään vieläkin jatkuvasta salailusta aina lehdistöä ja hallitusta myöten, ja että salailu on enemmänkin käytäntö kuin poikkeus. Hallituksen arvostelun tekee erityiseksi se, että Tepco oli yksi Japanin kansallisista ylpeyksistä Mitsubishin, Toyotan ja JAL:n rinnalla. Hallitus myös myötäili Tepcoa kriisin alkuvaiheissa, mutta se pinna katkaistiin näköjään hyvin pian. Jopa parlamentin jäsen Yosuke Isozaki sanoi puheessaan pääministeri Kanille: "Emme voi antaa teidän hoitaa kriisiä. Emme voi antaa teidän jatkaa Japanin kriisinhallinnassa". Eipä erityisesti voi olla eri mieltä henkilöstä, joka ilmeisestikin puuttuu Tepcon tiedotuslistalta mutta silti antaa yhtiön jatkaa toilailujaan. Tämäkään pääministeri ei näytä erityisen pitkäikäiseltä, etenkin jos hän nationalisoimalla Tepcon sosialisoi firman tappiot äänestäjille. Tepco luonnollisestikin vastustaa nationalisointia. Toivottavasti onnistuvat ja maksavat aiheuttamansa sotkun ihan itse.

Tepcon kriisiorganisaatiosisältöäkin on valaistu. Tepco-rakennuksen toiseksi ylimmässä kerroksessa sijaitsee ns. kriisikeskus, joka imee itseensä kaiken tiedon, mutta jakelee sitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kuten mainitsinkin, pääministeri ei kuulu vakiopostituslistalle, eikä kaikki asianomaiset firman sisälläkään. Hallitus pidetään pääosin pimennossa, mutta joistain firman projekteista jopa itse työn suorittajat kuulevat vasta lehdistöltä tai hallitukselta. Myös tieto kolmosreaktorin valtavista säteilymääristä "ei tavoittanut" sinne määrättyjä työntekijöitä, vaan todellisuus ilmeni vasta kädessä olevista säteilymittareista.

Tepcon kontolla on myös paljon muutakin pikkurötöstä tiedotuksen suhteen. Tärkeää paineiden purkua viivytettiin seuraavaan iltapäivään, jonka seurauksena kerääntyneen vetyn räjähdys tuhosi reaktori 1:n suojarakennuksen. Alkuvaiheessa myös meriveden käyttö jäähdytyksessä kiellettiin, perusteina "Tämä on kuule meidän ydinvoimala!".
Virheellisten mittaustulosten korjaamista lykättiin yli yhdeksällä tunnilla, vaikka tiedemiehet ympäri maailmaa huomasivat sen vääräksi lähestulkoon välittömästi. Lehdistölle ilmoitellaan muuttumattomista säteilyarvoista, vaikka puolueettomat mittaukset osoittavat päinvastaista. "Vedenpitäviä" asuja pitävät työntekijät kastuvat alushousujaan myöten radioaktiivisessa suihkussa. "Riittävät" turvavälineet omaavat työntekijät astuivat nilkkasaappaillaan puolimetriseen veteen. Onneksi olivat vain alihankkijoita, sillä jos omat työntekijät vaativat 3400 euron päiväpalkan jo pelkästä johtojen vetämisestä (ainoa mikä Tepcolta tuntuu onnistuvan... ajallaan), mitä he voisivat vaatia loukkaannuttuaan säteilyturmassa?

Tepcon ja hallituksen uudeksi tunnuslauseeksi muodostunut "sotegai", eli "mielikuvituksemme ulkopuolella" sai aika pahan kolauksen, kun kävi ilmi että voimalaitokseen osunut tsunami ei ollut pelkästään kuviteltavissa, vaan että siitä oli toistamiseen varoiteltu nimenomaan Fukushiman voimalaa. Tepcon edustajat sanoivat vain, että "asia on tutkittu ja turvallisuus on taattu". He eivät maininneet, että heidän tekemänsä simulaatiot olivat heidän omia eikä yleisesti hyväksyttyjä malleja, ja että kaikki jo rakennetuille valleille uhkana olleet tsunamien koot oli poistettu tehdyistä simulaatioista. Simulaatioihin syötetty suurin mahdollinen maanjäristys oli neljäsosa tapahtuneesta. Selitykseksi kerrottiin, että mittaustekniikat olivat kehittymättömiä vuoteen 1896 saakka, ja kaikki sitä aikaisemmat tiedot oli jätettävä huomioimatta. (Jälkilisäys: Vuonna 1896 tapahtunut, Tohokun alueelle iskenyt Sanrikun tsunami oli korkeudeltaan 38 metriä). Siitä seurauksena, koska dataa suuremmista järistyksistä ei ollut datan siistimisen jälkeen, päätettiin ettei niitä voi myöskään tapahtua "kun ei ennenkään ole datan perusteella tapahtunut". Hyvä että vuoden 1897 lasermittaustekniikka sitten kelpasi omien tiedemiesten tutkimuksen sijaan. Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta Japanissa kun sanoinkuvaamaton typeryys sai minut ihan oikeasti sanattomaksi.

Säteilystä tiedottaminen on katsottu myös Tepcon velvollisuudeksi. Siinäkin se on epäonnistunut surkeasti. Päästöjen kerrotaan olevaan "miljoona kertaa normaalia suurempi", mikä ei merkitse yhtään mitään jos normaali sattuu olemaan lähelläkään nollaa. Lehdistö on viime aikoina itse vääntänyt luvut edes jotenkuten ymmärrettävään muotoon, vaikka laillinen yläraja ei kerrokaan kaduntallaajalle sen enempää. Säteilytasoista multimiljoonakaupunki Tokiossa ei mainita sanallakaan, vaan säteilyarvojen mittauksiin on jouduttu perustamaan useita yksityisiä asemia ja jopa mittausverkostoja. Säteilytietous Tepcon tiedottamisen jäljiltä on jopa niin huonossa jamassa, että paikalliset kuvittelevat säteilysairauden tarttuvan kuin mikä tahansa tauti. Laskeuma-alueilta kotoisin olevilta voidaan estää pääsy pakolaiskeskuksiin ja jopa hoitoon, ellei heillä ole esittää "todistusta".

Tepcon toimintaa pidetään jopa japanilaisessa mittakaavassa törkeänä, mutta se sisältää hyvin paljon Japanissa yleisesti hyväksyttyjä "työkulttuuripiirteitä". Mm. julkisuuteen annettu kuva Tepcosta on hyvin kaunis, mutta ei kestä ensimmäistäkään tarkastelua millään länsimaisella asteikolla. Kuka tahansa löytää lyhyessä ajassa lukuisia valheita korreloituaan uutisia ja sitä miten Tepco väittää toimivansa. Tepcon tapauksessa kuitenkin asiatilan korjaaminen on hyvin vaikeaa, koska Tepco on lobannut itselleen valtavan lainsuojan. Tepco on myös eläköityvien poliitikkojen ja byrokraattien suurin työllistäjä, seikka jolla varmastikaan ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, eihän toki.

Tepcon ylin johto "ei myöskään katso toimineensa mitenkään väärin". Tästä on vedetty useitakin yhteyksiä Japanin Itsepuolustusvoimiin, joiden ohjushävittäjä upotti kalastaja-aluksen kulkiessaan sokkona kohti Tokion lahtea. Uhrien perheisiin ei pidetty minkäänlaista yhteyttä edes etsintöjen aikana, ja vahtiupseerit pitivät oikeudessa tiukasti kiinni kannastaan, etteivät he missään vaiheessa toimineet mitenkään väärin, vaikka kaksi ihmistä hukkui heidän toimiensa seurauksena.

Mutta tämähän on Japani. Onhan se hirveän epäkohteliasta syyttää toista valehtelusta. Vaikka vale olisi kuinka surkea, päivänselvä ja kuinka kuulijaansa halveksuva tahansa. Japani on kaunis maa, mutta täällä asuu aivan liian paljon ihmisiä joilta puuttuu selkärankaa, jotka eivät yksinkertaisesti ymmärrä hävetä.

"Rikkoutuneet japanilaiset"

2011-03-25T20:34:00.000+09:00

Sain juuri tyttöystävältä järkyttyneen viestin, jossa oli Bloomberg Businessweekin kansikuva. Kannessa on Hinomaru, eli Japanin nousevaa aurinkoa symboloiva punainen ympyrä. Hinomaruun oli piirretty halkeama koko halkaisijalta.

Koska Hinomaru ei merkitse japanilaisille Japania geometrisenä maaklönttinä siinä vähän Aasian ulkopuolella, vaan ihmisinä, kansikuva synnytti pienimuotoisen polemiikin. Alkuperäinen artikkelikokoelma kuvaa kriisiä nimenomaan Japanin kilpailukyvyn puolesta, mutta se ei ilmeisesti tarkoittanut japanilaisille mitään niin pinnallista. Japanilaisille rikkoutunut Hinomaru merkitsisi japanilaisen hengen murtamista. Työkaveri oli samaa mieltä mutta paljon pehmeimmillä ilmaisuilla, joka varmasti johtui siitä että juuri korjasin hänen kovalevynsä.

Much Ado About Radiation

2011-03-25T09:27:00.013+09:00

Säteilyuutiset Tokiosta voivat olla yllättävän latteita, kuten KEK:n annosnopeusmittarin aikakäyräkin osoittaa.

Mutta jonnekin se laskeumakin putoaa. Kanamachin vedenpuhdistamosta löytyi reilut 200 Bq litraa kohden eri isotooppeja. Vesi laitettiin juontikieltoon alle 1-vuotiaille 23 erikoiskunnassa ja viidessä läntisessä kaupungissa, eli käytännössä kielto koski koko Musashino-kaarilinjan sisälle jäävää Tokiota.

Noilla tiedoilla vaikutusta ihmiskudokseen on vaikea laskeskella, kun eräät eivät kertoneet mistä isotoopeista oli kyse. Tosin vesipullokaupoille rynnänneet tokiolaiset eivät sitä sen pahemmin kyselleetkään. Lehdistö puhuu jodista, mutta tapa jolla isotooppien hajoamisia lasketaan ei erityisemin erottele isotooppeja, joten lehdistön kommentteihin voi suhtautua LiarLiarPantsOnFire!-varauksella. Läntisestä Tokiosta, eli siis Ozakun vedenpuhdistamosta (Musashino-linjan länsipuolelta) saa vettä vielä normaaleilla mausteilla isotoopeista huolimatta, ja muualta kaupungintalolta kun esittää tiskillä vauvansa.

Arvot laskivat hieman alle sallitun rajan, mutta kielto pysyy voimassa kunnes tiedetään putosiko se oikeasti, onko kyseessä statistinen heilahdus vai paikallinen tiheyden muutos. "Suuret määrät" (tarkoittaa siis jossain välillä 100-300 Bq) löytyi myös vanhoilta nurkiltani Saitaman Kawaguchista, Chiban kahdesta puhdistamosta, ja Ibarakissa ollaan jo aikuistenkin vaaralukemissa. Vaara siis tarkoittaa litran juontia joka päivä yli vuoden ajan. Fukushimassa taas, 20-30km etäisyydellä onnettomuuspaikasta säteilyannokset pyörivät jo syöpää aiheuttavissa luvuissa.

Tuli sitten sekin päivä jolloin aamulla herättyäni tarkistelen säteilymittareiden lukemia. Mitä tapahtui aamun lehdille?!? Ai niin, niitä lukemalla pelästyy kuoliaaksi.

Muitakin kuin säteilyuutisia löytyy kyllä. Mainichi kertoo palomiehestä, joka soitti hälytyskelloa aivan loppuun saakka. Valtameren toiselle puolelle tarkoitettujen uutisten joukossa on pari amerikkalaista englanninkielen opettajaa, joista toinen on löydetty (tosin ei elossa). Sijoittajat syöksyvät Japanin markkinoille näin ennen jälleenrakennusurakoita. Disney käynnistää taas toimintaansa, mitä se sitten tarkoittaakaan koska maanjäristys muutti Disneylandin ja Disney Sean parkkipaikan juoksuhiekaksi. Pientä sensaationhakuisuutta tuossa... Tokiossa on hyvin paljon täyttömaata, joka on tehty lähinnä savesta ja hiekasta. Tällä on ikävä tapa muuttua juoksuhiekan kaltaiseksi mössöksi riittävän suurista maanjäristyksistä. Suuret rakennukset ovat tuettu, mutta täältä löytyy vielä alueita jotka on rakennettu ennen Koben maanjäristyksen antamaa varoitusta täyttömaan riskeistä ja ovat vielä heilahtamisvaarassa.

Ai piristävämpiä uutisia? Eööh... no, meille jotka kulkivat ko. risteyksen ohi kaksi tuntia aiemmin, Akihabaran viiltelijän kuolemantuomio oli kauan odotettu valopilkku. Verorahoilla olisi juuri nyt parempaakin tekemistä.
Yhä useampi suunniteltu sähkökatkos perutaan. Viime perjantain jälkeen niitä on toteutettu kaksi yhdeksästä. Junat kulkivat eilen ensimmäistä kertaa normaalisti, ja tilaa ruuhkajunassa oli vaikka matkatavaroille.
Fiman työntekijän ystäväperheellä on ongelmia, ja hän postitti siitä firman ilmoitustaululle. Jokin iskee luuytimeen kun pyydetään vaatteita vauvakoosta aikuisiin, erityisesti pienten tyttöjen housuja (suurin osa kouluhameisista koulutytöistä oli koulussa kun tsunami vei vaatekomeron). Luulen että avustuspaketin rahtaamiseen tarvitaan kuorma-auto. Itse vein tarpeettomaksi osoittautuneet hätäruokani, lämpimän kimonon ja muuta pientä. Eksyi mukaan jopa pussi Fazerin Geisha-suklaata (niin ja Ikean sininen pussi, mutta siitä emme tee isoa numeroa, sillä Kanagawan Ikeassa ei edes myyty sitruunapippuria, vain sitruunasuolaa. Sitruunasuolaa?!? Ihan hulluja nuo ruotsalaiset).

Tiedä siitä voiko sitä pitää hyvänä uutisena, mutta pakolaisille on saatu lämmintä ruokaa. Epäilyttävän uutisen siitä tekee se, että se kesti kuusikin päivää. Pakolaisia on sijoitettu Tokiossa mm. Budokaniin, Chofun Ajinomoto Stadioniin ja Tokyo Big Sightiin. Aika monen avustusjärjestön ruoka-apu on torjuttu, mutta osaksi varmaan siksi että heidän annoksilla oltaisiin ruokittu vain pieni osa pakolaisista, ja muut jäisivät ilman. Kieltämättä ei tee hyvää moraalille. Osa pakolaisista on palannut pohjoiseen, mutta nyt he haluaisivat tulla jo takaisin. Pakolaisista puhuen, jaostopäällikkö on kadonnut jonnekin. Ja vierustoveri. Kait ne on jossain... Yleensä kyllä kertovat missä.

Hyviksi uutisiksi voinnee laskea se, että keskiviikkona pientä hätäännystä aiheuttanut keltainen sade johtui siitepölystä, ja kritisointi hallituksen ja ydinvoimalayhtiö TEPCO:n salailupolitiikkaa kohti on kasvanut. Ihmisiä määrätään kodeistaan kertomatta syytä, eikä säteilytilannetta eikä ilmaston hajontamalleja julkisteta. Tässä välissä hyvin lämpimät kiitokset STUK:lle, jatkakaa hienoa työtä ilmaston mallintamisissa, niistä on korvaamatonta apua täälläpäin. Älkääkä tulko välittämään mahdollisesta poliittisesta painostuksesta (Suomen suurlähettiläskin on jo mennyt lehdistössä väittämään ettei mitään salailua esiintyisi) niiden lopettamiseksi.

Pitkä pitkä kirjoitus, jonka tarkoituksena oli kertoa, että kaikki on joko kuten ennenkin, tai hieman paremmin. Hö?

Lingvistinen välikysymys

2011-03-24T10:12:00.012+09:00

Pientä taukoa järistyksestä seuraavalla pähkinällä. Sanon ihan etukäteen, etten tiedä vastausta, vaan ajattelin jos joku tietävä osaisi kertoa siitä minulle. Linkki, teoria, tai wikisivu...

Minulla olisi tässä kolme tekstinpätkää eri aiheista, ja haluaisin tietää mistä niissä on kyse. Siis en halua tietää mitä niissä sanotaan, vaan haluan tietää mikä on ilmiön nimi, mikä saa kirjoittamaan tällaista tekstiä. Kaikissa loppumuodoissa on kyse ulkomaankielestä (toisin kuin omasta äidinkielestä), mutta välivaiheissa voi olla äidinkielen vaikutusta, tai sen alaista ajattelutapaa.

Teksti 1:

Learning objectives, they are related to the ideas being considered a key task is to clear both teachers and students. Learning guides, concept maps, to assess how well students understand the various stages. Group to encourage discussion as well as concept mapping, is the importance of introducing the importance of negotiating tools to create cooperation. Learners can identify it is considered more effective and their knowledge of topic, concept maps can improve the meaningfulness of learning.

Teksti 2:

The thing that you imagine that it writes before forgetting the thing like the idea etc. of the character diagnosis that the memo and the friend of the working line of the program code and the work that flashed when going out test hit on only from worth and drawing the line might be expressible.

Teksti 3:

In celebration is found that of explicatory nature, only rarely. The nature of celebration is ecstatic, mysteriously ebullient, detaching full reason, hence betokening some confusion. Explication must not become obstruction, deflection. Final understanding remaining incentive is most fruitful use available.

Koska olisin aika lailla kiinnostunut kielitieteellisestä selityksestä (jos semmoista on), niin ihan vaan kaikkien kiusaksi lisäsin sinne yhden tai kaksi kontrollitekstiä. Loput voidaan olettaa aidoiksi hengentuotteiksi.

Vihjeet, linkit, asiasta tietävät tutkijat, tutkielmien nimet, kaikki ovat tervetulleita!

Tokion suomalaisten avustuspaketti

2011-03-23T09:25:00.007+09:00

Rakkaan ulkoministerimme asenne hirvittävään pulaan (lisää täältä) joutuneiden suomalaisten auttamiseksi on kovin tuttu sekä nykyisistä että entisistä kannanotoista. Mutta valtiovallasta huolimatta ennen pitkää perille pääsee tilanteen mukaisia apupaketteja, joiden kohdalla kirjesalaisuuden rikkominen on vain paikallaan.

Muumikarkkeja! Jetzt mit Jod! No ei sentään... (^-^)/

Kiitos, sisko!! Nuo sekä valaisevat että lämmittävät iltapäivän sähkökatkoksen aikana! Sen jälkeen ne onkin sitten syöty.

Pitkästä viikonlopusta arkeen

2011-03-22T16:42:00.009+09:00

Kolmipäiväinen viikonloppu on ohitse, ja tällä kertaa kyseessä oli jo juhlatunnelma. Ei mitään erityistä, kotikaduillani oli Ume-juhlat kukkivien luumunkukkien vuoksi. Mutta useimpien palkkapäivä, pitkät vapaat pois sähkökatkosten jäädyttämistä työpaikoista SEKÄ sähkökatkovapaat viikonloput rentouttivat itse kutakin. Junatkin kulkivat normaalista, mm. Holiday Express -tosipikajuna kuskasi ihmisiä tänne Tokion maalle. Eräs wasabia myyvä naapuri, joka oli jo melkein vuoden verran mulkoillut tällaista naapurustoon muuttanutta ulkomaalaista ilostui silminnähden kun sittenkin puhuin sujuvaa japania. Sitä voisi kyllä kysyäkin...

Tachikawassa suuretkin tavaratalot olivat auki, eikä sitä leipääkään puuttunut hyllyistä. Maito vielä on vähissä, kun Fukushiman maito laitettiin pannaan ja loput viedään tsunamialueille. Lähikaupan maitohyllyt toki notkuivat, mutta vain 1.5 dl:n purkkeja joita sai ostaa vain yksi per talous. Lattekahvista ei tule pulaa. Mutta on sitä muitakin kalsium-lähteitä, ja I-127:aa (sitä turvallista jodia) saa muualtakin, kuten kalaruoasta ja mm. juustosta (ja kananmunista). Tyttöystävän ehdottamat juustokuorrutteiset lohifileet ovat mahdollisesti sattumaa, mutta asia on vielä tutkinnassa.

Vesilähteiden absoluuttinen saastuminen (se että onko sillä käytännön merkitystä, ei vielä tiedetä kun ei tiedetä alueita eikä arvoja, nousseilla säteilyarvoilla ei ainakaan vielä ole) hermostuttaa hieman enemmän, mutta tietous kilpirauhasen ongelmista on levinnyt, töissäkin siitä puhuttiin kovin eivätkä työkaverit erityisesti kirjoja lue. Yksi puhtaan jodin lähteistä on juuri meriruoka, jossa japanilaiset käytännössä kylpevät, joten ongelmia ei olle tulossa. Maanantaiaamusta tiistain iltapäivään kestänyt sade on hieman pessyt paikkoja ja tuuletkin ovat taas kääntyneet, joten eiköhän ne säteilyarvotkin lähde pian laskuun normaalista vielä normaalimpaan.

Pikasäteilytiedotus 22.3 klo 17:00 :
Tokio 0.16uSv/h, Tsukuba 0.25uSv/h, Chiba 0.26 uSv/h, ja syöpä alkaen 11.4 uSv/h vähintään vuoden ajan tauotta.

Vanha kunnon häpeäpaalu!

2011-03-22T16:27:00.006+09:00

The Japan Times on myös huomannut ulkomaisten lehtien tyylin tääplätä. Päivän ydinkysymyksenä onkin, että kestääkö Shibuya Eggman Nuclear Plant Fuji-vuoren purkauksen!

Mutta on minuakin katkerampia, näköjään. Journalist Wall of Shame ottaa vastaan ilmoituksia ympäri maailman koskien uutisointia maaliskuun maanjäristyksestä ja tsunamista. Sanoisin, että maanmiehemme (jotka toivottavasti ovat jo noudattaneet ulkoministerin suositusta ja painuneet hl..vttiin Tokiosta) yltäisivät törkyasteikolla sinne 9-10:n pintaan.

Tokion esikaupunkia perjantai-illalla

2011-03-19T00:33:00.016+09:00

Seuraavat videot on otettu 18.3, eli seitsemän päivää maanjäristyksen jälkeen. Niiden tarkoituksena on näyttää minkälainen tunnelma Tokion esikaupungeissa on ja miltä näyttää ruokatilanne. Kuvista ja ääniraidalta löytyy lukuisia osoituksia siitä, että videot tosiaankin ovat jälkijäristysten Tokiosta. Videot ovat Tachikawan asemalta ja Akishiman (asukkaita yli 112 000) Mori Town -ostoskeskuksen ruokaosastolta.

Lisäksi postaan ne siksi, että he joilla on omaisia Japanissa, näkisivät miltä tilanne oikeasti näyttää noin 240 kilometrin päässä Fukushiman ydinturmasta.

Mutta eritoten tahdon videoilla nöyryyttää näitä suomalaisen median röyhkeitä valehtelijoita, joilla itsellään ei ole esittää minkäänlaisia todisteita käsittämättömän julkeiden ja ehdottomasti väärien väittämiensä tueksi. Ai niinkuin mitä, tuli niin kiire Japaniin että kamera vaan niinku unohtui? No, semmoistahan... EI TOSIAAN TAPAHDU!! Pics or didn't happen!!

Tokio maanjäristyksen jälkeen

Tämän kirjoitushetkellä säteilymittarit Chibassa ja Tsukubassa näyttävät (kuten tähänkin asti) lukemia, jotka ovat puolessa välissä arvoja joita kutsutaan luonnolliseksi taustasäteilyksi, ilmatieteen laitoksen sääennusteet ennustavat onnettomuuspaikan tuulien puhaltavan jatkossakin merelle, ja Tsukuban National Institute of Enviromental Science NIES:n tekemän tutkimuksen mukaan ilmakehän radioaktiivisen jodi-131:n ja muiden onnettomuuspäästöjen pitoisuudet ovat ovat olleet tasaisessa laskussa jo usean päivän. Tiedot on hankittu suoraan lähteistä, Japanin viranomaiset eivät ole päässeet vaikuttamaan niihin. En tietenkään takaa ettei tilanne pääsisi muuttumaan tulevaisuudessa, käsittelen samaa ajanjaksoa kuin nämä ns. "reportteritkin".

Perjantaiaamu lyhyesti

2011-03-18T09:43:00.006+09:00

Herätyskello kiinni ja junien aikataulujen tarkistus, ja varmuuden vuoksi säteilytasot (normaalit, eivät olleet lähelläkään luonnonsäteilyn maksimiarvoja). Aamupuuroa syömään samalla katsoen yksi jakso Buffy the Vampire Slayeriä. Kamat reppuun ja juna-asemalle. Aamulla oli pakkasta, mutta aurinko lämmittää voimakkasti.

Juna-asemalla oli tavallista vähemmän väkeä. Nyt voisi jo sanoa että kyse ei ole pelkästä koululomien aiheuttamasta pudotuksesta tai statistisesta heilahduksesta. JR:n tiedotus piti vaihteeksi paikkansa, pääsen kotiin vasta puoli yhdeksän jälkeen illalla. Tai kotiin ja kotiin, pääsen viiden kilometrin päähän, mistä sinänsä olen ihan kiitollinen. Eilinen junamatkustajien ärsyyntynyt tunnelma oli aamulla poissa, mutta voi toki palata illaksi.

Töissä odotti sähkökatkos ja palkkakuitti. Sähkökatkos kesti vain reilut 20 minuuttia, palkkaa venytän hieman pidemmälle. Iltapäivästä ei ole varmuutta, toinen sähkökatko vie sen kokonaan. Se ei haittaa minun projektejani, mutta kylmä tulee. Voin lähteä aikaisemminkin, mutta kotiin en pääse yhtään sen aikaisemmin. Etsiskelen jostain kuumavesipulloja varmuuden varalle, mutten pidättele hengitystä niiden löytymisestä (vettä voin keittää ilman sähköäkin, koska kaasua ei ole katkaistu).

Osastopäällikkö lähti ajamaan Tohokuun. Kaikki sukulaiset eivät selvinneet. Uutiset kertovat samaa kuin Ylelläkin. Tai jopa vähemmän.

Ja henkilökohtaisena lisäyksenä Merin kirjoittamaan vastaukseen miksi Ulkoministeriön ylimalkainen kehotus ei tule kysymykseenkään: En aio jättää kotiani (kyllä, ko-ti-a-ni!) siksi, että koulutukseni ja kokemukseni säteilyturvan ja fysiikan alalla (anteeksi toisto, mutta se ON hyvin oleellinen seikka) tarjoaa minulle luotettavampaa kuvaa tilanteesta kuin mitä lehdistön varassa seisova, asiantuntijoita ylenkatsova ja vaaleja pelkäävä Suomen hallitus siellä toisella puolella maailmaa. Eritoten ulkoministeri Stubbin maine ja motivaatiot (ei kelvannut asiantuntijoiden ja japanilaisten 30 km turvaväli, mutta heti kun amerikkalaiset sanoo 80 km...) ja lähestyvät vaalit eivät vakuuta.

Edellytän perusteluja ainoastaan meitä tokiolaisia koskevalle, jopa yli 400 km turvavälin tarpeelle. Vaadin myös asiallisten ja varmistettujen kommunikaatiokanavien käyttöä virallisten tiedotusten yhteydessä, kun kerran avoinna ja tiedossa ovat.

Uskon että ulkoministeri Stubbilla oli ainoastaan vaalit ja julkisivut (ja tietenkin amerikkalaiset nyt aina) mielessä kun Twitteriään näpräsi hyvin monen suomalaisen harmiksi.

Viikonloppua! Rentoutukaa tekin!

Ei vielä. Mutta pian voisi jo...

2011-03-17T20:19:00.005+09:00

Nimesin tuon edellisen blogin, koska se nyt vaan rimmasi. Mutta pääministeri Kan osoitti omaavansa pallit ja viskasi TEPCO:n (siis Tokyo Electric Power COmpany, Fukushiman laiska isännöitsijä) pois ja määräsi ameijan tekemään sen minkä piti tehdä jo alusta lähtien. Tosin JSDF:n edustajat myönsivät ettei heillä ole osamista. He kuitenkin myönsivät sen, jotain johon TEPCO ei pystynyt, joten eiköhän tästä päästä jo eteenpäinkin.

Suunnitellut sähkökatkokset saivat seuraa, kun päivittäiset 3.5 tunnin katkokset eivät taidakaan riittää. Aamupäivä meni pimennossa, eikä iltapäivälläkään ehditty tehdä kuin pari tuntia töitä kun varasähkökatkokset iskettiin päälle. Tämä otti jo aika pahasti työkavereiden hermoille. Ei minun, sain älyväläyksen ottaa oma ladattu läppäri ja iPad töihin mukaan, joten omalta osaltani työpäivä oli aika yhtenevä. Että joku voi olla noin tyhmä. Huomenna fanipoika jättää statussymbolit kyllä kotiin. (^-^)

Itse asiassa kaksi suuniteltua sähkökatkosta on minusta jo se viimeinen olki. Aamupäivä meni aikamoisessa kylmyydessä, koska kukaan ei ollut lämmittämässä firmaa yöllä, eikä sähkölämmittimet nyt tietenkään käyneet suomalaisillakaan kirosanoilla. Vaatteita sai toki päälle, ja työkaverit viihtyivätkin toppatakeissaan, mutta räpläile siinä paksujen hanskojen kanssa piirilevyjä sitten. Itse siirryin referenssilähteitä lukemaan kosketusnäyttöisestä iPadista kun sormet eivät saaneet kohmeudeltaan läppärin näppäimiä alas asti.

Kuumaa vettä ei löydy teekuppia varten, eikä kolikkoautomaatti suolla jäähtyneitä juomiaan ulos. Iltapäivän alun pikalämmityskään ei saanut toivottua tulosta aikaan, joten päivä oli tavallisen tuskainen. Lähestulkoon koko firma lähti kotiin aikaisin, samantien kun toinen sähkökatkos alkoi viiden maissa. Tosin eräät, kröhöm, joutuivat odottelemaan Tachikawassa että kotijuna aloittaisi taas liikehdinnät. Ja eikun odotusajaksi törsäämään!

...Jos joku vaan huolisisi rahojani. Kaikki kolme suurta tavarataloa toki olivat auki - kello kahteen asti. IPad kylläkin löysi nahkakuorensa Bic Camerasta. Myös aseman pieni Kinokuniya-ruokakauppa veti väkeä. Hyllyissä ei ollut tyhjiä aukkoja, joka varmasti johtuu siitä että hyllyt olivat tosi pieniä ja henkilökuntaa oli kolminkertainen määrä täyttämässä hyllyjä ja ohjaamassa asiakkaita vapaille kassoille. Sain kuin sainkin hakemaan mennyttä Koiwai-maatilan jugurttia! Koiwai-farmi sijaitsee jossain päin Tohokua, ruokaiset rukoiluni sinne. Koiwai Freminar -niminen outlet-ravintola tuo kaikki ainekset "kotoa", hih! Toivottavasti myös jatkossa. Ilman luontaista "tunnelmavalaistusta" tietenkin (pieni neutronien nopeuteen liittyvä radioaktiivisuusvitsi, ja sekin meni faktojen suhteen pahasti pieleen).
Aseman pieni leipuri pyyhki hyllyjään pölystä, kun taas vastapäinen hedelmäkauppias yritti tukea notkuvia pöytiään. Nuudelit ja leipä kelpaa, muttei hedelmät...?

Ilmapiiri ja epätietoisuus on vetänyt matalaksi juna-asemilla. Neljä tuntia vielä menettelisi, mutta jatkuvaa kylmyyttä työpaikoilla ja epävarmuutta kotiin pääsemisestä ei jakseta kovinkaan pitkään, en ainakaan minä. Sitä läntisen Japanin vääräntaajuuksista sähköä olisi parempi saada pikaisesti tännekin. Hätää ei vielä ole, mutta joidenkin rajoilla jo kuljetaan. Pikku tönäisy aseman jonossa voisi kuvitella vievän ylitse. Lisäksi kyvyttömyys Fukushimassa painaa japanilaisia sen verran ettei tämäkään pääministeri taida olla kovinkaan pitkäikäinen. Ydinkatastrofitietoutta Japanissa ei yksinkertaisesti ole, eikä vanhat jääräpäät (japaniksi erai hito) ota sitä vastaan ulkomailta. Siis ennenkuin on pakko, ja nyt alkaa olla jo. No, oli oikeastaan jo perjantaina...

Paluumatka ei onnistunut ihan kotiin asti, mutta nappasin bussin alleni. Kokeilin myös uutta iPhone-sovellusta, joka tarkkailee GPS:ää ja ilmoittaa milloin bussista pitäisi nousta pois (syöttämäni pysäkin perusteella). Toimi oikeastaan aika hyvin, ja pirteä linnunlaulu hälytysäänenä sopi aika hyvin apeiden kanssamatkustajieni tuomaan ilmapiiriin.

Siskon löytämä nettigeiger tulee auttamaan hyvin paljon, ainakin yours trulyn ystäviä (kiitoskiitoskiitosKIITOS!!). Lisäksi Ilmatieteen laitoksen simulaatiot ennustivat ensimmäiset radioaktiivisuuden nousut Tokiossa oikein (ei tietenkään määriä, mutta ajankohdan ja se oli jo paljon), olen niitä laittanut eteenpäin.

Jokapäiväinen blogini voipi muuttua hitusen harvemmiksi näin palkkapäivään yhdistetyn kolmipäiväisen viikonlopun vuoksi - syynä on siis se, että tyttöystävä tuo myös äitinsä hermolomalle tänne vuoristoon, ei se että nyt olisi tullut noutaja. Toivoa voisi, että JR ymmärtäisi pitää nämä Oumen junat paremmassa vedossa viikonloppuna, sillä tämä on lähin oikea evakko tokiolaisille, ja oikeasti suojainen. Ilmavirtaukset eivät tuo Fukushimasta mitään, maanjäristykset eivät tunnu täällä ja luumutkin kukkivat.

Mutta jatkamme tästä ihan takuulla! Tokio vaan saa kolmen päivän hengähdystauon. Viimeistään tiistaihin!

Toiveiden torstai

2011-03-17T13:22:00.004+09:00

Liian aikaista sanoa vielä mitään kun en ole päässyt kotiin asti, mutta niin paljon ehti jo tapahtua. Ehdin jo iloita JR:n selvästä tiedoituksesta siitä pääsenkö kotiin tänään, mutta epäilyksen siemen sai minut kysymään aseman henkilökunnalta aikatauluja. Ilmenikin, että puolet ilmoitetusta ei pitänytkään paikkansa. En yhtään valita seurannutta tunnin iltareippailua, kun perjantain vahingosta oppien otin repun ja lenkkarit, mutta luottamus meni taas japanilaiseen tiedottamiseen. Ei siitä pääse haittaa syntymään kun vaan kysyy tarpeeksi monta kertaa, mutta hiukan voisivat skarpata.

Aamupäivä meni melkein kokonaan pimennettyä ruutua tuijotellessa. Suunniteltu sähkökatkos alkoi kun kaikki pääsivät työpaikalle, ja päättyi keskellä ruokista. Tosin pelasin Angry Birdsiä muutaman tunn... minuutin. Toinen katkos alkaa jo parin tunnin päästä, kun ensimmäinen ei ilmeisesti riittänytkään. Sanoisin, että JR:n vuorosäästöjä ja TEPCO:n sähkökatkosten aikatauluista päättää ilmeisen päätön mutta sentään fiinistä yliopistosta valmistunut kana. Ei ihmekään ettei tiedotus pelaa - kertovat välittömästi kun itsekin tietävät.

Tachikawan tavaratalot ovat tänään auki, joten käyn taas shoppailemassa - ellei ylen kirjeenvaihtaja ole käynyt julistamassa hyllyjä "tyhjiksi" sillä välin.

Kesken jäänyt keskiviikko

2011-03-16T16:44:00.005+09:00

Fukushiman reaktoreista jatketaan paineiden purkua, ja päästin minäkin tuossa pieniä määriä. Ilmeisestikin suurin osa suomalaisten kriisiavun tarpeesta on lehdistön synnyttämää.

Jeps, aamu alkoi tarkistamalla mitkä junat liikkuivat. Oma Oume-linjan juna oli liikkuvien mukana (piru!), joten suihkuun ja töihin. Matkallani on 1-2 vaihtoa enkä ollut vielä selvillä kuinka jouhevasti ne tapahtuisivat, joten otin aikaisemman junan - ja saavuin aikaisemmin töihin. Ei siinä mitään, muutkin olivat tulleet aikaisin työpaikalle, koko R&D:n porukka. Paitsi pomo, joka myöhästyi.

Työpäivä oli odotetun mukainen iltapäiväksi ajoitettua sähkökatkosta lukuunottamatta. Tosin ei minulle, aamujunassa ilmoitettiin että minun työmatkalleni kriittinen linja menee nukkumaan jo kolmelta iltapäivällä. Pomo ymmärsi ja päästi pois palkalla. Tosin ei luontaisen karismani, vaan firman erityisohjeiden ansiosta. Myöhästyminen ja aikaisin lähteminen ovat ainakin tällä viikolla automaattisesti OK. Voisin hyvinkin tottua tähän!

Kotimatkani ensimmäinen etappi tosin oli hieman kuoppainen. Lähdin jo puolelta päivin liikkeelle, vaikka aikataulun mukaan aikaa olisi yli kaksinkertainen määrä. Syytä en osaa sanoa, mutta hyvä niin. Tuuli oli niin kova että kahden korttelin päässä ilma oli jo sankkana pelloilta lentävästä pölystä, eikä tuuleen voinut katsoa. Olin jo aikaisemmin tarkistanut mihin ilmansuuntaan Fukushimassa tuulee, tämä oli ihan "normaalia". Ja tietenkin odottelin sitä kirottua Musashino-linjan junaa yhteen saakka ennenkuin se uskalsi tulla sen tuplasti kirotun sillan yli. Tässä alkoi tulla jo hiki pintaan että pääsenkö kotiin asti.

Paluumatkalla piipahdin Tachikawan asemalla tarkoituksenani löytää leipää joka aina ehtii loppua sekä suojakuori iPadiin, mutta kaikki kolme suurtavarataloa olivat suljettu huomiseen asti. Aseman sisällä leipuri oli auki ja hyllyt täynnä, mutta kokeiltu on ja maanjäristyskään ei saa minua syömään sitä uudestaan.

Kotoaseman sillalle (joka siis on tokiolaisille sama kuin Aura-joki turkulaisille) päästyäni huomasin, että joku oli sitten luumunkukkien katselun päätteeksi päättänyt hypätä sillalta alas. Ihan kuin sille helikopterille ei olisi ollut muutakin käyttöä kuin etsiä Tama-joen virtauksista jotakuta joka ei enää kestänyt "journalistien" tulkintoja katastrofista.

Lähikaupasta nappasin tonnikala-majoneesi -paahtoleipiä, maitoa, nakkeja, makaronia ja uuden omenapussin. Niin ja töhnää jolla saan ruosteet pois polkupyörän ketjuista. Saisi varmaan sillä tonnikala-majoneesi -leivälläkin...

Vajaan tunnin päästä katkaisen sähköt lampuista ja lämmittimistä. Oumen sähkökatkoksia ei ole vieläkään koskaan toteutettu, lähinnä siksi että ihmiset katkovat niitä itse. Näin säästyy sähköä ja koteihin voi päästää sen verran etteivät ruoat sula. Yöllä kymmenen jälkeen saa taas käyttää maksukykynsä mukaan. Neljän tunnin ajan olen läppärin ja iPadin varassa, eikä tuo reititinkään nyt niin hirveitä syö ettei sitäkin voisi jättää päälle. Ettei jääkaapille tule yksin ikävä.

Tai sitten luen kirjaa kynttilän valossa vällyjen alla.

Hei Yle! Väärin, väärin, väärin, väärin, väärin ja väärin!

2011-03-16T16:19:00.007+09:00

Tämä olisi kohdistettu sinne suomalaiseen lehdistöön ja heidän todella ala-arvoiseen käyttäytymiseen, ja aivan erityisesti lipsuvaan Yleen.

1) Tokiossa ihmiset EIVÄT OLE ryntäämässä ulos kaupungista, vaan töihin, kouluun, kotiin, kukin minnekin. Kuten ennenkin.

2) Tokion rautatieasemilla OLLAAN AINA tungeksittu. Se on ollut minullekin jokapäiväistä arkea jo neljän vuoden ajan.

3) Tokiosta EI OLE ruoka loppumassa. Siis mikä kommentti tuokin oli, tehdäänkö ne mukamas kaikki tuolla pohjoisessa edellispäivänä vai?! Kauppoja vaan ei saada varustettua päivän mittaan kirjeenvaihtajaanne miellyttävällä nopeudella, koska jakeluautojen polttoaineita säännöstellään (hei, saitte yhden oikein!).

4) "Sähkökatkoksista" ON KUULUTETTU jo monta päivää aiemmin, ja usein niitä ei edes toteutetakaan. Ne eivät ole satunnaisia, ja aivan kaikki täällä pystyvät hoitamaan asiansa siitä huolimatta - ja vielä soittamatta hätänumeroihin!

5) Junat EIVÄT "takkuile" yhtään sen enempää vaan kulkevat sähköllä, ja luonnollisestikin kantavat kortensa kekoon tiedottaen siitä kaikille, myös ns. kirjeenvaihtajallenne.

6) Tokiossa EI OLE edes syntymässä paniikkia. Paniikki on siellä päässä, täällä ihmiset yrittävät jatkaa elämäänsä. Tehkää tekin niin. Mutta älkää tehkö sitä Suomessa olevien perheenjäsentemme kustannuksella, tilanne on jo ihan tarpeeksi tiukka ilman että te pahennatte asiaa levittämällä väärää tietoa.

Pientä kritiikkiä peliin!! Tarkistakaa lähteenne! Olkaa objektiivisia jos kirjeenvaihtajanne ei sitä suostu tekemään!! Loppuviivoilta katsottune TE pahennatte katastrofia julkaisemalla väärää tietoa!

Siis... JUMALAUTA!!

Hiljainen tiistai

2011-03-15T19:21:00.004+09:00

Tiistain osalta ei ollut uutta. Junat liikkuivat hieman jouhevammin, mutta jäi uupumaan vielä noin neljän tunnin kävelymatkan päähän, joten töihin meno ei tänään hotsittanut.

Fukushimassa jouduttiin ongelmiin, joten lounaan houkuttelemana kävin rauhoittelemassa kaverin perhettä Ilmatieteen laitoksen tuulikartoilla ja merkillistä kyllä, fysiikanlaitoksen myöntämästä surkeasta yhdestä opintoviikostaan huolimatta sittenkin hyödylliseksi osoittautuneella STUK:n säteilyturvakoulutuksella. Tulipalosta radioaktiivisuus menee pääosin merelle, ja Tokiosta karkaavien yhteiseksi tekijäksi jää se, että kaikki ovat hankkineet tietonsa jostain Facebookista.

Kaupoista leipä, maito ja se vessapaperi on vieläkin loppu. Lihatiskistä löytyi vain hyvin fiiniä naudanfilettä puoleen hintaan. Odotan että Fukushimassa possahtaa loputkin ja sitten käyn hakemassa ne pois neljäsosahinnalla.

Pakastepizzoihin, kaloihin ja sashimiin eivät kukaan tunnu koskevan. Hedelmiäkin löytyi vielä todella paljon (paitsi banaaneja). Tämä siis oli se hyvä tilanne maaseudulla. Bensaa ei kuulemma myydä edes jakeluautoille, mikä oikeuttaa sen oman ruoan hamstraamisen (jota ehdin jo hetken hävetä). Elelen herroiksi pari viikkoa. Kunhan saan taisteltua pois tonnikalaspaghettini tuoksun houkuttelemat paikalliset pois.

Yritän päästä töihin huomenna, koska tämä löhöily tulee kalliiksi. Toivottavasti juna tulee edes kävelyetäisyydelle, joka on minulle noin viisi kilometriä ennenkuin se alkaa harmittaa. Mutta junista tietää vasta huomenaamulla.

Sähkökatkokset jatkuvat, mutta niitä ei pakoteta täällä Oumessa. Tähän asti olen nukkunut 55W:n sähköhuovan avulla, ja ihan kiva ettei jääkaapista vedetä töpseliä. Kaasua säästän, koska edellinen kaasulasku järisytti maanjäristystä enemmän.

No, jos junat liikkuvat, huominen voi osoittautua mielenkiintoiseksi. Lataanpas kamerani akun tässä samalla...

Tietää että on maanantai

2011-03-14T06:29:00.006+09:00

Jeps, maanantaiaamu tuli. Sen jotenkin tiesi, kun Inbox ylikuumeni huolestuneista kavereista. Kaikki tietävät, että olen kunnossa. Kaikki myös tietävät, että minun pitäisi päästä töihin. Siksi huolestuivat.

Vyöryvistä sähkökatkoksista ilmoitettiin eilen illalla kylän tiedoituskaiuttimista. Omaan kylään se osuu joka päivälle ajalle 12:20 - 16:00. Käytäntö on voimassa toistaiseksi, puhuivat useasta viikosta. Eipä tuo nyt niin paha ole. Minulle suurempi ongelma on, että JR:n junat eivät käy dieselillä. Junat operoivat rajatuilla alueilla, ja vaikka heidän valintansa siitä mitkä junat kuljetaan onkin ihan järkevä, se auttaa minua vain kaksi aseman väliä - nekin ovat keskellä työmatkaani. Siis se junista toistaiseksi. Vesi- ja kaasukatkoksistakin on mainittu, mutta aikataulua ei vielä ole.

Olen jo jonkin aikaa yrittänyt löytää bussireittikarttoja alueelleni ja mielellään töihin asti niitä hurrikaanitapauksia varten, mutten ole löytänyt yhtään mitään. On se kumma miten maanjäristys antaa lisävirikkeitä. Maanantaiaamuun mennessä löysin en pelkästään kartat vaan myös aikataulu- ja reittihakuohjelman iPhonelle.

Tyttöystäväni jää viikoksi äitinsä luokse. Itselläni ei ole ihan niin paljon säästöjä, mutta tänään ei taida kyllä onnistua työmatkat. Enkä edes tiedä tuleeko kukaan muukaan. Kaikki eivät ole junista riippuvaisia ja moni asuu ihan siinä vieressä, mutta soitan kumminkin kyselläkseni kuulumisia ja ilmoittaakseni etten ole tulossa tänään. Työpaikalle on myös luvassa sähkökatkoksia, mutta minun työhöni se ei vaikuta - koodata voin omalla läppärillänikin, ja iPadissani on ihan kiitettävä referenssikirjasto. Taisin sittenkin valita hieman huonon hetken iPadin ostoon.

Siirsin juuri osan säästöistäni toiseen pankkiin lähinnä siksi että olisi sitä rahaakin käytössä. Täällä ei pahemmin noita pankkiautomaatteja ole, ja käteinen olisi kova sana. Niitä pikanuudeleitakin voisi käydä hakemassa, vaikka kaupan hyllyt notkuivatkin vielä eilen illalla. Ainoa mitä täällä Oumessa hamstrattiin suuria määriä oli vessapaperi. Tai sitten se oli vain tarjouksessa. "Maalaiset" ovat käyttäytyneet paljon hillitymmin kuin tuolla kaupungissa. Varmaan siksi että Oume on välttynyt jälkijäristyksiltä lähes kokonaan. Tunsin viimeisen jälkijäristykseni aikaisin lauantaiaamulla, vaikka virallisessa Tokiossa ollaankin.

Tuulen kerrottiin muuttuvan Tokion suuntaiseksi Fukushiman suunnasta, joten eniten hätäileviä kavereita piti valistaa oikeasta laskeumalta suojautumisesta. Säteilyturvakoulutuksen saaneena (kato, oli siitäkin jotain hyötyä!!) en usko sellaiseen olevan mitään syytä, mutta he ovat hermostuneita kaikista uutiskuvista. Hermostuneiden ihmisten on hyvä tehdä asialle jotain, ja hengityssuojainten käyttäminen, ulkovaatteiden harjaaminen ja käsien ja kasvojen pesu sisällemenon yhteydessä ovat paljon vaarattomampia tapoja tuntea olonsa turvalliseksi kuin joditablettien ahmiminen. Onhan tuokin tavallaan paniikin lietsontaa omalta osaltani, mutta mm. tyttöystävä kertoi ettei usko viranomaisia, vaan hakee tietonsa netistä, ja hän on sentään yksi älykkäimmistä ihmisistä mitä olen Japanissa kohdannut. Ainakin minun neuvoni ovat luotettavia, STUK:lta peräisin eikä mitään nettitietoutta.

Aurinko paistaa. Taidan mennä viereiseen puistoon harjoittelemaan kanteleensoittoa. Siis jos se on tyhjä (en ole ihan niin hyvä vielä).

Jälkijäristykset ja lauantaiaamu

2011-03-12T15:25:00.007+09:00

Se iso tuli ja meni. Työpaikalla rakennus otti hieman vaurioita, muta ei rakenteellisia. Kaksi työkaveria olivat erittäin järkyttyneitä, yhtä en osaa lukea. Pomokin oli tavallista vaisumpi. Puhutellessa kaikilta pääsi sellainen väkinäinen hilpeä vastaus, ja paljon stressinpurkunaurua. Ja kaikki kuuntelivat korvat tarkkana radiosta virallisia tiedoituksia.

Kun kävi ilmi etteivät junat liiku enää samana päivänä, päätin lähteä kävellen kotiin. Latasin älypuhelimeni akun ja käväisin pankkiautomaatin kautta hakemassa käteistä varmuuden varalle. Kävin myös lataamassa Suica-korttiini saldoa Higashi-Tokorozawan asemalla. Siinä vaiheessa kävi ilmi mikä on virallisten tiedoitusten ja varsinaisen uutiskuvan ero.

Asemalla oli pari tusinaa ihmistä miettimässä että miten he pääsisivät kotiin. Kaikki seisoivat lippuluukun ulkopuolella tuojottaen suurta näyttöä, joka esitti Sendain tuhoja sekä Chiban nestekaasuinfernoa. Kukaan ei liikkunut eikä puhunut. Hiljaisuus oli hyvin painavaa. Jopa liikenteen ääniä ei kuulunut, kun kaikki seisoivat kuten Kolmannen Asteen Yhteyden kuvauksissa. Katsoin itsekin hetken uutislähetystä, mutta tunnelma oli hieman liikaa minulle, joten aloitin patikkamatkani. Mietin että olisivatko työkaverit seisseet samalla lailla jos olisivat nähneet uutiskuvaa virallisen radiotiedotuksen sijaan. Erityisesti Tokionlahden rannalla sijaitseva Chiban nestekaasujalostamon tuho kouraisi vatsan pohjaa, olihan se tuttua aluetta ihan livenäkin.

Itse matka oli ilman yllätyksiä. Hain kaupasta banaaneja ja suklaata matkaeväiksi. Mitään vaurioita ei näkynyt missään, joten luotin siihen että juoma-automaatitkin toimivat. Neonvalot loistivat kirkkaina ja ihmiset kävelivät ilman sen kummempia hälinöitä. Kiirehtiviä ihmisiä oli tavallista vähemmän.

Autojen määrä kasvoi tasaista tahtia mitä enemmän kävelin, kun kotoa lähdettiin noutamaan työmatkalaista. Autojonot kapeilla teillä kasvoivat nopeasti yli seitsemään kilometriin, kun liikenne jumittui. Autolla pääsi vapaasti liikkumaan ainoastaan poispäin keskusalueista.

Bussit kulkivat, mutta notkuivat täynnä ihmisiä. Poispäästääkseen matkustajia osan piti nousta pois bussista, kuten junassa konsanaan.

Pikku hiljaa pääsin varsinaiselle maaseudulle, mikä siis tarkoitti että jalkakäytävä laskeutui tien tasolle. On käsittämätöntä että voi kävellä yhteen suuntaan kuusi tuntia aina vain asfaltilla tai betonilaatoilla. Aloin käyttää kombineita WC- ja juomakäyntejä varten useamminkin, sillä tuuli oli kylmä, enkä ollut erityisen varautunut siihen.

Päästyäni vihdoin ja viimein Oumeen, käväisin mäkkärissä syömässä jotain pientä yhden aikaan yöllä. Ihmisiä puheli kännyköihin ja toisilleen, muttei maanjäristyksestä. Mäkkärin henkilökunta työskenteli valtavaa vauhtia, vaikka tilauksia ja asiakkaita ei oikeastaan ollutkuin tusina. Jokaisella mantransa. Oumen palolaitoksella kuhisi, mutta kaikki autot olivat paikalla ja pelastusteitä ei oltu suljettu.

Katkenneesta vedestä kärsivä kaveri Chibassa sekä toinen Oumesta tiedotti kouluista ja yliopistoista joissa olisin voinut yöpyä. Koska olin joka tapauksessa pääsemässä omaan sänkyyn ennen kolmea, en tarttunut tilaisuuteen.

Kotiin päästyäni astelin varovaisesti pimeään asuntooni, mutta kaikki oli kuin ennenkin. Jopa maitokahvin vaahdottajani, jonka jätin seisomaan pöydälle, oli vieläkin pystyssä. Kaasun seismiset kytkimetkään eivä olleet lauenneet, joten jätin tarkemman tarkastuksen tekemättä ja painuin suihkuun.

Lauantaiaamuna heräsin siihen, että keskustaan jumittunut tyttöystäväni kertoi pääsevänsä vihdoin kotiin. Hän oli viettänyt yön toimistossaan. Surffailin hetken uutisia, jotka olivat pääosin samat kuin illallakin, ja jatkoin unia. Puolen päivän jälkeen kävin kaupassa. Tunnelma oli hieman normaalia vaisumpi, mutta näin Ume-kukkien kukkiessa Oumessa oli paljon vierailijoita. Kuulin jopa junien kolkotuksen. Tokkopa kaikki sentään ihan normaaliin palautuu, mutta japanilaiset tuntuvat olevan kovia uskottelemaan että näin kävisi.

Perjantain maanjäristys

2011-03-11T15:21:00.011+09:00

Varttia vaille kolme alkoi maanjäristys joka huolestutti jo minuakin. Se alkoi pienenä tärinänä ja sivusuuntaisena vatkomisena, mutta ei enää lakannutkaan muutaman kymmenen sekunnin sisään. Monitorit tärisivät, peltihyllyt kolisivat ja seinät natisivat. Japanin skaalalla 7.9, Richterin skaalalla 8.8.

Jytinä yltyi kuin askeleittain, joten siirryimme kaikki tukipilareiden alle. Tässä vaiheessa vaakasuuntaista liikettä (kolmannessa kerroksessa) oli jo yli puoli metriä. Lamput heiluivat jo kaaressa, ja monitorit heiluivat jo niin paljon että ne piti jo käydä laskemassa pöytää vasten. Radiossa ilmoitettiin tsunamin korkeudeksi yli kolme metriä, ja radiosta toitotetaan evakuointimääräyksiä rannikoille.

Kolmas jälkijäristys on ohi, neljäs menee juuri alta. Sivusuuntaista vatkaamista, jolla ei ole erityistä suuntaa. Heilunta vain muutamia senttejä. Rullaavat tuolitkin pysyvät paikoillaan.

Netti ei katkennut koskaan, mutta puhelimet vietiin taukotilaan. Sain lähetettyä kavereille ja Suomeen viestejä, yhdeltä kaverilta ei ole tullut vielä vastausta.

Työkaverit juttelevat aika leppoisasti, mutta liikehtivät hieman hermostuneesti. Nauravat ja vitsailevat enemmän kuin normaalisti.

Viides jälkijäristys. Tyttöystävä ilmoitti juuri, että hänen rakennuksensa Tokion Minato-ku:ssa evakuoidaan ja kaikki siirtyvät turva-alueille. Varmastikin vain varmuuden vuoksi.

Kuudes jälkijäristys tuntuu jo vanukkaalta. Työkaverit ovat kaikki netissä, koska puhelimet ovat suljettu. En usko niissä olevan mitään vikaa, ne vain pidetään auki pelastustyöntekijöille.

Rakennuksessa on pieniä vaurioita. Rakennusten yhdyssillalla seinien saumoista on rappaus irronnut. Varastossa on teleskooppeja lattialla, mutten huomannut lasinsirpaleita. Kollimaatio meni nyt kyllä päin metsiä. Yksi tukipilari ei oikein ole samassa kulmassa kuin viereinen kirjahylly, mutta se voi johtua hyllystäkin, kun vastapilari näyttää olevan ihan suorassa. Vesi ja sähkö toimivat, kaasusta en tiedä.

Käteni eivät enää tärise, mutta istun hieman enemmän lähtövalmiina pöytäni edessä. Radiosta kuuluu vahinkoraportointia koko Japanin alueelta. Seitsemäs jälkijäristys.

Tokion junatiedotus vilkkuu punaista. En tiedä miten pääsisin tänään kotiin. Enkä tiedä minkälaista jälkeä siellä odottaa. Bussilla kait...

Chiban kaverikin otti vihdoin ja viimein yhteyttä. Chiba on täristyskeskusta lähempänä, vahingot olivat siellä suurempia. Kaverin kotona hyllyt kaatuivat ja CD:t levisivät ympäri huonetta. Maa halkesi vesijohdon kohdalta. Mutta kaveri tuntui olevan perheineen kunnossa. Melkein missasin kahdeksannen jälkijäristyksen.

Jatkan töitä. Lataan kännykän ennenkuin lähden kotiin.

Kiinnostaako pianonsoitto? Eikö riitä tilaa?

2011-03-01T08:50:00.010+09:00

Akiba Watch kertoo uusimmat uutiset Akihabarasta - japaniksi. Mutta Youtube ei ole tuntematon Japanissakaan, joten ei hätiä.

Pianohanskoilla konkretisoituu se ilmapianon soittaminen ääneksi asti. Lyhyesti, paineanturit sormenpäissä havaitsevat painallusliikkeet ja kaiutin pärähtää asianomaisesti. Kymmensormisen ei tarvitse pelästyä ilmeisen pientä kosketinvalikoimaa, ranteessa kiinni olevan shift-nappulan nostot tuovat toiset kymmenen virtuaalikosketinta lisää.

Hanskoilla voi soitella seitsemää muutakin soitinta, mitkä tuovat lisälohtua kun hardore-pianisti huomaa ettei mustia virtuaalikoskettimia löydykään.

Miimikko-orkesterihanskoille tulee hinnaksi 4980 jeniä. Mietin että pitäisikö. Onhan se aika tyyris, mutta toisaalta...

"Kuinka opettelemme englantia...NOT!"

2011-02-28T13:02:00.011+09:00

Tuo japanilaisten ikuinen kiusaaja eli englanninkielen opetus nostaa taas hyvin rumaa päätään Japan Times -artikkelissa. Opetusministeriö on vihdoin ja viimein tarttunut toimeen - eli toimiin jolla se saadaan näyttämään tarttuneen toimiin. Ottaen huomioon alkuolosuhteet, lopputulos ei tule niinkään hämmästyttämään. Mutta yo. artikkeli on omiaan valaisemaan juuri niitä alkuolosuhteita ja asenteita joita japanilaisilla on englanninkieltä kohtaan. Itse voisin tiivistää saamani mielikuvan kolmeen sanaan:

Oh. My. God.

Artikkelia ei suositella herkkähermoisille.

Lisäys pari päivää myöhemmin: Näin se pitää tehdä!

Ympäristöhuoltotyöt

2011-02-16T16:29:00.011+09:00

Japanissakin pääsee harrastamaan sitä Suomessa tykättyä jätteiden lajittelua. Palavat ja muovit omiin laatikoihin, tölkit ja PET-pullot omiinsa. Ekojätteet... jaa eikun ei, Japanin lajittelukäytäntö poikkeaa aika lailla Suomen lajittelukäytännöstä. Ja japanilaisten kaupungien käytännöt toisistaan.

Japanissa roskakorien ja maksuttomien vessojen suhde on käänteisesti sama kuin Suomessa. Satunnainen matkaaja on joskus aika hämmillään kun sitä roskakoria sitten ei löydy, mutta vessoja oli jo tusina siinä etsintämatkalla. Edes talojen edustalta ei löydy roskalaatikoita. Mutta ei niitä roskia kaduiltakaan löydä. Jonnekin ne päätyvät.

Usein kaduntalloja säästää matkaroskapusseiksi ne pienet kombineista saadut muovipussit ja sitten heittää ne pois kotona. Kodin roskat taas kerätään kadunvarsilta, erityisistä jätteennoutopaikoista. Joskus ne tunnistaa, joskus niitä löytävät vain asukkaat koteihin jaettavasta roskien lajitteluoppaasta, joka kertoo myös roskien noutoajat. Hieman ennen roskien keruuta näky voi olla kuin Milanosta, mutta tanukit ja muut elukat eivät ehdi oppia mistä ruokaa löytyy, joten kyllähän sen muutaman päivän sietää.

Roskat lajitellaan, ehdottomasti. Lajitteluperiaate vaihtelee kaupunkien käyttämän käsittelylaitoksen kapasiteetin mukaan. Nyrkkisääntöjä ei oikeastaan ole, erot kaupunkien välillä ovat aika suuret. Esimerkiksi vanhassa Yoshikawassa palavat haetaan kolme kertaa päivässä ja PET-pullot (Japanissa ei tunneta palautuspullon määritelmää) voi jättää ihan sellaisenaan tien varteen, mutta kilometrin päässä olevassa upouudessa Koshigaya Laketownissa pitää korkit, etiketit ja kaikki muoviosat poistaa ennenkuin sen voi jättää noudettavaksi. Yleensä palavat noudetaan useamman kerran viikossa, tölkit ja PET-pullot sekä lehdet kerran viikossa, ja palamattomat harvemmin. Noudettavat roskat eivät saa olla liian suuria, sillä roskakuskeille ei tule tunnontuskia noutamatta jättämisestä. Suurille poisheitettäville pitää ostaa lupalipuke, joka kiinnitetään poisheitettävään huonekaluun yms.

Ongelmia tuottaa myös palavan määritelmä. Yoshikawassa palaa muovitkin, mutta ei enää Higashitokorozawassa, edes ohuenohuet muovipussit. Higashitokorozawassa kylläkin kerätään palamattomiakin aika haipakkaa, kun taas esim. Oumessa vain kerran kuussa.

Myös ajoituksessa saa olla tarkkana, sillä roskat saavat lojua vain muutaman päivän tien varrella ennenkuin roskakuskit liimaavat siihen moittivan varoituksen. Siksi mm. suuret Ikea-ostokset kannattaisi ajoittaa saapumaan juuri hieman ennen pahvien keräyspäivää, tai eteisessä voi olla ahtaita aromeja seuraavat pari viikkoa.

Kaikki ei ole kuitenkaan järkeenkäypää eikä tarpeen sanelemaakaan. Mm. Oumessa roskat on pakattava tietyn värisiin roskapusseihin... joita saa toki ostaa mistä kaupasta vain. Väriroskapussit noudetaan aina erillisinä päivinä, joten perusteita suhteellisen kalliiden pussien pakkomyymiselle ei löydy edes logistiikasta. Siitä epäilee väkisinkin, että pussien valmistajan ja pormestarin nimissä esiintyy normaalijakautumasta poikkeavalla todennäköisyydellä hämmästyttävän paljon samoja kanji-kirjoitusmerkkejä (tai vähintään saman golfklubin jäsenyys), mutta korruptiota Japanista löytyy hyvin paljon eivätkä tavalliset japanilaiset hankaa vastaan vaan maksavat kiltisti. Oumen tapauksessa kyseessä ei ilmeisesti ollut edes kovinkaan suuri salaisuus, kuten huomasin kun otin asian esiin erään paikallisen kanssa.

Kun Japanissa aivan kaikki pakataan moninkertaisesti muoveihin, kierrätys saakin olla fanaattista, ettei koko saari keikahtaisi tuotetun roskakasan alle.

220 metriin siirretty Tokion tähtitaivas

2011-02-07T15:37:00.010+09:00

Mainitsinko jo, että vuoden 2003 Japanin-reissullani toteutin elinikäisen haaveeni, joka löytyy jokaiselta joka jo lapsesta lähtien halusi olla tähtitieteilijä: laskea kaikki taivaan tähdet? Tämä onnistui eräänä huhtikuun iltana Tama Centerissä läntisessä Tokiossa. Taivaalla oli 42 tähteä. Joista kaksi oli planeettoja. Pettymys oli käsinkosketeltava. Tein siitä avaimenperän.

Tähtien tiirailun ja valokuvaamisen (täten siis teen pesäeroa edellisille ja oikealle tähtitieteelle, seikka jota pitää joka kerta muistuttaa työkavereille jotka ottavat yhden kuvan jostain päin taivasta ja pitävät itseään suurinakin tähtitieteilijöinä) suuresta suosiosta huolimatta ylivoimaisesti suurin osa tokiolaisista ei ole koskaan nähnyt linnunrataa. Valosaaste on suorastaan hirveä. Roppongi Hillsin Mori-tornin 52. kerroksessa oleva vaihtuva näyttely Sky Planetarium kertoo minusta aika hyvin missä mättää.

Pääsymaksu oli hirvittävä, 1800 jeniä aikuisille, ja meitä oli kaiken lisäksi kaksi. Tämä tosin on aina Mori-tornin näyttelyiden riesana, siksi käynti olikin minulle vasta toinen (Vivienne Westwoodin riepuvaate-näyttelyyn mentiin vapaalipuilla, onneksi). Roppongi Hillsistä mennään puolikkaan kananmunan näköisestä tornista kolmanteen kerrokseen, jossa sijaitsee hissit ja lippumyymälä (kuten Tokyo Towerissa, japanilaiset eivät koskaan saa näitä hissejä maahan asti vedettyä). Hissi on paljon tylsempi kuin Tokyo Towerissa, ulos ei näkynyt.

52. kerroksessa hissistä astuttiin kaksikerroksiseen aulaan, jossa sijaitsi sisäänkäynnit näköalaparvelle, Mori Art Museumiin, vaihtuviin näyttelytiloihin ja museokauppoihin. Päinvastoin kuin Kichijoujin aseman kauppakeskus, mitään klaustrofobiaa ei päässyt syntymään - tila oli kuin vanhoissa kunnon 70-luvun elokuvateattereiden auloissa. +300 jenillä olisi päässyt vielä 54. kerroksen näköalaparvelle, mutta epäilin parallaksikulman muuttuvan niin paljoa että olisimme viitsineet. Siirryimme suoraan Sky Planetarium-näyttelyyn.

Planetaario-nimestä huolimatta kyseessä ei ollut planetaario, vaan ihan näyttelytila suorien kulmien huoneissa. Ensimmäisessä huoneessa oli taiteellisesti pelkistetty Tokion silhuetti, joiden rakennuksiin ja lattialle heijastettiin "kaupungin valoja". "Kaupungin valoja" säädeltiin asteittain pienemmäksi, ja seinille ja kattoon heijastettua tähtitaivasta korjattiin sen mukaan minkä sen hetkinen kaupungin valoisuustaso sallisi. Pimeässä Tokiossa olisikin tosi nätti taivas, etenkin täkäläisellä kaupungin silhuetilla.

Seuraavassa huoneessa rikottiin taas yksi tähti-ihailijoiden pyhimys, eli esitettiin tähtikuviot kolmiulotteisena. Tähtikuvion tähdethän eivät ole missään oikeassa tekemisessä toistensa kanssa, kauimmainen voi olla jopa kymmeniä kertoja kauempana kuin lähin. Myös tähtikuvioiden muuttumista ajan myötä demonstroitiin hyvin, kuten myös se että silmin näkyvät tähdet ovat pelkkiä lähiseutuja galaksin sisällä. Sen sijaan siitä, että tähtikuvioiden tulkinnat muuttuvat myös kulttuuripohjan perusteella ei tietenkään mainittu sanallakaan.

Kolmas huone oli... mielenkiintoinen. Kyseessä oli live-versio windows-ruudunsäästäjästä "Star Field" (jos haluatte että sekin tehdään kunnolla, kutsukaa vain Jereä). Käytävän molemmin puolin näkyi kolmiulotteinen tähtikenttä. Ja ammatin puolesta minun pitää pilata sekin ilo: katosta lattiaan oli viritetty siimalankoja, ja huoneeseen oli sinne tänne piilotettu kapeakiilaisia lamppuja. Kun kapea valonkiila osuu siimaan, osumakohtaan muodostuu kirkas piste muun siiman pysyessä näkymättömissä. Idea oli oikein hieno, japanilaiset opiskelijat ovat tällaisissa ideoinneissa erittäin taitavia ennenkuin sarariiman-kravatti katkaisee hapenkulun aivoihin ja vanhat parrat tuhoavat kaiken innovatiivisuuden. Vastaavanlaisiin ideoihin voi törmätä ilmaisessa Open Space 2010 -näyttelyssä Shinjukussa (tuo 2010 menee kiinni ihan pian, mutta se jatkuu parin viikon päästä 2011-näyttelyllä). Valitettavasti toteutus saa vain arvosanan 8½. Heijastumia oli liikaa ja siimoja näkyi liian paljon. Mutta lamppuja oli vaikea löytää ja säteitä hankala seurata, mikä oli plussaa.

Neljännessä huoneessa oli se tähtitieteen populaarisoinnissa pakollinen vaihe, eli kosmisten etäisyyksien esittäminen videoesityksellä. Lähdettiin tietenkin Tokiosta, siirryttiin Maan kiertoradalle, Kuun, planeettojen jne. Oortin pilvi, tähtikenttä, galaksit ja suuren mittakaavan rakenne. Sitten sukelletaan samaa reittiä pitkin takaisin Tokioon.

Viimeisessä huoneessa pyöri halpa planetaariopallo suorakulmaisessa huoneessa. Tämä ei vakuuttanut, joten siirryimme näyttelytilojen ulkopuolelle ja näköalatasanteelle (josta postasin yhden kuvan Buzz-puolelle).

Niin ja teimme suunnitelmat siirtyä Odaiban puolelle Miraikanin kunnon planetaarioon lähitulevaisuudessa.

Zö greit postimyyntikisa

2011-01-18T10:37:00.014+09:00

Tuli taas se bonusten jälkeinen aika vuodesta jolloin kaamosta torjun parhaiten lyhytikäisellä ja kestämättömällä kulutusorgialla. Tällä kertaa otin asian myös akateemisesti, ja katsastutin Japanin postimyyntitavat rinnakkaisvertailulla. Otos ei ole bonusten suhteellisen pienuuden vuoksi kovinkaan suuri, mutta otosten välinen lyhyt ajanjakso tuo omaa näkökulmaansa tutkimukseen.

Koekaniineiksi valitsin Akihabarassa sijaitsevat PC-Bomber ja Akibaoo -liikkeet. Molemmat ovat tunnettuja siitä että heidän vakiohintansa ovat halvempia kuin isojen ketjujen tarjoukset, mukaanlukien bonuspisteet. Lisäksi molemmat ovat julkisivultaan paljon hillitympiä joten tavaraa myös löytyy hyllystä (koska asiakkaat eivät pilaa varastotilannetta löytämällä näitä liikkeitä). Mediaaniksi tilasin PC-Bomberista Sanyo Xacti DMX-CG100 -HD-videokameran ja Akibaoosta googlettimen eli halvan 7" Smartpad M1 Google Android -tabletin (iPhonella ei tosiaankaan lueta pdf:iä, joita on työn puolesta kasaantunut jo yli 16 000 sivua) e-kirjanlukijaksi.

Koska kyseessähän on suuri postimyyntikisa, tavanomaisen paikan päälle menon sijaan siis tilasin ne netin kautta. Akibaoolle päätin maksaa tilinsiirrolla (sama pankki eli ei palvelumaksuja), ja PC-Bomber sai tyytyä COD (eli Cash on Delivery, 代金引換) -tapaan. Kokemus suomalaisista elektroniikkaa myyvistä nettikaupoista kertoisi, että tuolla COD -tavalla tavaran tuloon menisi 3-4 päivää ja pankkisiirrolla vähintään nelisen viikkoa.

Tilaukset laitoin tunnin sisällä toisistaan. Automaattinen tilausvarmistus tuli molemmilta välittömästi, mutta PC-Bomberilta tuli myös ihmisen lähettämä tilausvarmistus parin tunnin sisään. Noin neljän tunnin kuluttua Akibaoolta tuli pankkisiirto-ohjeet, mutta heidän sprinttiään hidasti se, että pankkisiirto tarvitsi lisäohjeita, joita piti odotella vielä lisää. Tällä välin PC-Bomber veti kärkeen ilmoittamalla postittaneensa tavaran tilauspäivän iltapäivällä, suurinpiirtein samaan aikaan kun ne pankkisiirto-ohjeet vihdoin ja viimein tulivat.

Tätä kirjoitettaessa kisa ei ole vielä loppunut mutta on hyvinkin ratkennut. Sagawa-lähettipalvelu toi HD-videokamerani tilauspäivää seuranneena aamuna kello kymmenen maissa, ja tuote ja tasarahat vaihtoivat omistajaa työpaikan aulassa. Videokameran akun latautuessa googlettimestani taas kuuluu vain se, että huomasivat rahat tulleen pankkitilille ja pyytävät odottamaan lähetysilmoitusta. Uskoisin, että se tulee vielä lähituntien aikana ja itse tavara viimeistään seuraavana päivänä, mutta voittajahan on jo kukitettu ja kakutettu, joten päätämme kilpailumme tähän.

Tuloksina, raha puhuu Japanissakin mutta saatavina ne suorastaan kirkuvat. COD:llä tilaus pääsee samantien liikkeelle ja tuote on viimeistään seuraavana päivänä tilaajalla. Pankkitilillä maksettaessa taas rahaa ei killuteta tasetta koristamassa kuten Suomessa, mutta etukäteen maksettaessa (pankkisiirto, kombini-kettei jne.) erilaiset tarkistuskommervenkit vievät aikaa venyttäen tilauksen toimittamista. COD:n tapauksessa taas ikävänä puolena on maksu tasarahalla ja käteisellä.

Buzz Acjama to the rescue!

2011-01-11T10:46:00.010+09:00

Kuvien siirtäminen iPhonesta tietokoneeseen mm. blogeja varten on tehty niin ihanaksi (kotiin -> iTunes -> uppaus -> gaaa!) että ajattelin ottaa käyttööni jonkin Twitterin kaltaisen pikaviestimen niitä kivoja tilannekuvia varten.

Sillä aikaa kun etsin ja eliminoin mahdollisimman kivuliaasti ne jotka ehtivät ottaa Twitter-nimekseen acjama ja tokyo deai, käytän Googlen Buzzia. Sen saa myös readereihin (syöttämällä readeriin linkki http://www.google.com/profiles/acjama tai klikkaamalla tuota linkkiä tuossa vieressä vasemmalla... eikun se toinen vasen!), joten sitä ei tarvitse erikseen käydä katsomassa että olisiko joku hassu koditon tullut eteeni jo.

Yoroshiku!

P.S En aio kertoa milloin närästää yms. Vain kuvia ja aiheesta.
P.P.S En ole myöskään Facebookissa vaikka haku väittääkin toista.

Kylmää vai kylmempää?

2010-12-21T09:14:00.004+09:00

Google Latitude löytyi iPhoneen. On sitä kiva pitää päällä vaikka se onkin aikamoinen akkusyöppö. Mutta vaikka asetukset eivät olekaan julkisia, mietin siltikin kaksi kertaa että teenkö klassisen sosiaalinettivirheen ja kerron loma-aikeistani netissä. Mutta luotan syvästi koettuun iPhonen käyttämän AGPS:n ja japanilaisen 3G-verkon laitamien yhteistyökyvyttömyyteen niin ettei tyhjäksi jäävää kotiani löydy edes hakkereille (joiden 12-vuotiaan rotevilla harteilla olisi kyllä vaikeuksia murtaa ulko-oveani, mutta silti).

Pääsen myös pakkastestaamaan iPhonea ja eilen ostettua HD-videokameraa, jonka ostamiseen tuli käytettyä sekä nettiä että augmentoitua virtuaali-Akihabaraa. Epämääräiset hämäräliikkeet, jotka minimaalisesta julkisivustaan huolimatta myyvät samaa tavaraa puoleen hintaan voivat olla hankalia löytää ilman terminator-silmiä (jotka nyt mahtuvat mukavasti taskuun).

Loma tulee ihan sopivaan koloon. Kaiken niskaan satavan lisäksi eilen aseman edustan sillalle jätettyjen kukkien perusteella taas joku sai tarpeekseen kaamoksesta. Aamullakin pillit soivat, mutta taisivat mennä jonnekin muualle, koska puoli tuntia myöhemmin silta oli tyhjä eikä sitä 8-kerroksisen kerrostalon syvyistä rotkoa siivoa edes japanilaiset niin nopeasti. Taisi olla kuudes puolen vuoden aikana. Mutta jatkamme tästä jälleen ensi vuonna!

Kansalaisen Epäkäytösopas (K18)

2010-12-13T09:51:00.011+09:00

Kirjoitin tuon K18-merkinnän tuonne koska tietyt kohdat voivat olla aika roisia.

Japanissa kuulee hyvin vähän kirosanoja. Jopa animen kieli on siistitty siihen pisteeseen, että tunteiden purkautumisreitit joutuvat valitsemaan hyvinkin epäterveellisiä reittejä. Suomalaisia kirosanoja voipi käyttää, mutta tietyissä tilanteissa niistäkään ei ole varsinaista hyötyä sillä japanilaisten oma kielitaito on mitä on (ja onhan näitäkin tapauksia tullut eteen maassa jossa rasismi hyväksytään avoimesti).

Alla olevan listan lisäksi muitakin toki on, mutta seuraavat ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin perusanimesta löytyvät. Jopa tyttöystävältäni pääsi muutama tirskahdus. (^-^)
Roisimpia ei todennäköisesti tule käytettyä, mutta oli hauskaa kuvitella tilanteita joissa niitä voisi käyttää!

Ja sitten listaan:

"Ääliö!"
- まぬけ！

"Idiootti!"
- ばか！

"Olet ääliö"
- まぬけな奴（やつ）

"Olet idiootti"
- ばかな奴（やつ）

"Painu vittuun"
- あっちへけ

"Olet ällöttävä"
- うざいんだよ

"Nolaat itsesi"
- 恥（はじ）かいてるのが分（わ）からないってわけ

"En pidä sinusta"
- 好（す）きじゃない

"Vihaan sinua"
- 嫌（きら）い

"Mikä ääliö!"
- なんてまぬけなの！

"Mikä idiootti"
- なんてばかなの！

"Ovatko vanhempasi serkuksia?"
- 親（おや）にべったりなのね？

"Kusipää!"
- くそったれ！

"Huora!"
- あばずれ女（おんな）！

"Olet kusipää"
- あなたって本当（ほんとう）にくそったれ

"Olet huora"
- あなたは本当（ほんとう）にあばずれだ

"Painu vittuun"
- うせろ

"Haista paska"
- くそくらえ

"Vedä käteen"
- くたばっちまえ

"Syö pähkinät paskastani"
- 糞（くそ）でも食（く）ってる

"Ime mun munaa ja pese mun auto"
- 暇（ひま）ならくわえて掃除（そうじ）でもしてろ

"Minulla oli tapana panna sinunlaisiasi miehiä vankilassa"
- ムショであんたみたいな奴（やつ）らとやってたわ

"Jos haluaisin kuunnella persreikää, olisin pieraissut"
- くそったれから連絡（れんらく）もらうなら屁（おなら）でもするな

Hyvää kieltenopiskelua!

Mainitsinkin tuosta K18-merkinnästä, mutta näin lopuksi lisäisin sen vaikutuspiiriin jokaisen jolle tulee hinku täyttää kommenttiosiot animesta tjs. kuulemillaan japanilaisilla kirosanoilla "informoidakseen minua" tai jotain. Periaatteesta en poista yhtään kommenttia, ja toivoisin voivani jatkaa kyseistä käytäntöä.

Toinen jalka Appururandiassa (=Applelandia japaniksi)

2010-12-10T15:53:00.010+09:00

Hieman raflaava otsikko, löytyyhän vastaavia myös Androidille. Mutta jos älypuhelimen kanssa on Japaniin päin tulossa, voisi seuraavia ohjelmia harkita. Näitä ilmanhan ei enää elä. Jotkut ohjelmista ovat japaniksi, sumimasen.

Ensimmäiseksi tietenkin ladataan Wi-Fi Finder ihan offline-käyttöön, jotta ne maksuttomat wi-fi -hotspotit löytyvät myös ilman yhteyksiä. Kovat tyypit tietenkin käyttävät Roamingia, mutta hekin sitten laskun tullessa itkevät kyllä.

Normaalien karttaohjelmien lisäksi Jorudan- ja Navitime -aikatauluohjelmat auttavat junien kanssa kulkemisessa AGPS:n tuomalla yllättävällä mukavuudella, ja Metro Touch:lla löytää jopa lyhimmät matkat (metro) vaunuista uloskäynteihin, jekku joka ruuhka-aikaan osoittaa hyödyllisyytensä. Yleisessä kaupunkihörhöilyssä auttaa AroundMe, joka kertoo mitä palveluita senhetkisen sijainnin lähistöltä löytyy. Samaa tarjoaa hieman huonommin toimiva Augmented Reality -softa Bionic Eye Tokyo, joka siis näyttää listan sijaan puhelimen kamerakuvan ylle piirrettyjä opasmerkkejä. AGPS:stä huolimatta tuo ei toimi ihan niin hienosti, mutta on se kuuli! Molemmat toki tarjoavat kohteensa myös kartalla.

AroundMe ja Bionic Eye auttavat myös ruokapaikkojen etsinnässä, mutta siihen buUuk on minusta tehokkaampi - buUuk tutustutti minut brittipubi Hubin lisäksi aika pirun hyvään meksikolaiseen ravintolaan, jossa meitä palveli ranskalainen tarjoilija.

Luppoajalle täytettä tuo Tokyo Art Beat, josta löytää lähimmän sateensuojan ja hyvin usein myös kivoja yllätyksiä. Useimmat installaatiot vievät miehestä kaikki paitsi ensimmäiset viisi vuotta.

Tietenkin Jim Breenin EDICT:iin pohjautuva Kotoba! pitää myös olla mukana. Milloinkahan japanilaiset sanakirjojen tekijät ymmärtävät että JP-EN -sanakirjan ei tarvitse olla erillään EN-JP -sanakirjasta, ja että hakukenttiä tarvitaan vain yksi?

Tietenkin kun se ikävältä tuoksahtava ja hieman pervohtava salaryman istuu aivan lonkassa kiinni pitkän junamatkan alussa, kekseliäs napsauttaa Stair Dismount -pelin päälle. Tietenkään salaryman-karkotin ei ole ihan niin tehokas jos ääniefektit ottaa pois tai jos puhelimessa on tirkistelysuoja. Mutta oikeilla luilla varustetun törmäysnuken töniminen mitä merkillisimpiin portaikkoihin ja kehikkoihin on hämmästyttävän rentouttavaa. Tietenkin lisäosa Winter Sports pitää testinukkemme iloksi myös hankkia - sitten hiihtokeskuksesta paluun jälkeen, tietenkin.

Tässä nyt oli osa vakiintuneista ohjelmistani, joita iPhonessani kantelen. Onhan noista ollut ihan hyötyäkin.

Elämän helmihetkiä

2010-11-26T09:37:00.008+09:00

Aina silloin tällöin elämässä tulee hetkiä joita muistelee niin mielellään sitten keinutuolissa. Itselleni tuli, ei nyt sentään käännekohta, mutta hyvin merkittävä hetki, kun sain eräänlaista palautetta työstäni keskustellessani alihankkijan kanssa tämän yhtäkkiä tehden jotain joka näin jälkikäteen voi tulkita olleen ainoastaan törkeä teollisuusvakoiluyritys.

Näin lämpimät hetket tuovat tipan silmiin ja ovat ilmaisuna sille että kyllä niitä kirkkaitakin päiviä on! Ihan ääni värisee ja jalka on ollut kevyt koko päivän! Tällaisen kunnian voi ylittää vain yhteydenotto headhunterilta. Snif!

Jälkikaneettina, teollisuusvakoiluyrityksen kohteeksi joutunut salaisuuteni on... keskihajonta. Olen yrityksestä imarreltu mutta kuinka pitkälle noin tyhmään alihankkijaan voi oikein luottaa?

Tokion katumuotia ympäri vuoden

2010-11-22T16:17:00.006+09:00

Tuli tässä eteen saitti, jonka tyylistä aika moni Japani-aiheinen lehti/blogi/mikälie on yrittänyt jo jonkin aikaa. Näkisin että se on erittäin hyödyllinen heille, joiden ensimmäinen Japani-matka odottaa eikä tiedä minkälaisia vaatteita mukaan ottaisi.

Ensimmäinen ja viimeinen katsaukseni japanilaiseen muotiin on tämä yksi linkki: Street Fashion Photo Tokyo. Huomatkaa lista oikeassa nurkassa, jossa saatte valita vuoden ja -ajan.

Yea!! Who's DA Man!! (^△^)/

2010-11-19T14:50:00.019+09:00

Tuli tässä yhden Applen App Store -prepaid -kortin kanssa pieniä ongelmia, jotka syntyivät maanantaiaamuna noin seitsemän aikaan. Näin käy liian väsyneenä.

Tuossa siis piti olla 16 merkin sarja, joka kolikolla esiinraaputettuna ja syötettynä App Storeen antaisi korttiin merkityn summan verran saldoa. Parempi mies (tm) heittäisi pois ja ostaisi uuden, mitäs tuommoisesta 15 eurosta. Mutta näin suomalaisittain ilmaistuna: JA Prrrrkele!! 15 euroa?!?

Loppujen lopuksi, eipä tässä mitään. On sitä työn puolesta tiirailtu pienempiäkin naarmuja ja niiden muotoja. Tarran alla olevaan kerrokseen jäi sen verran painautumia että puoliksi puretulla okulaarilla nekin tulivat esiin. Suurin osa numeroista näkyy selvästi, ja muutaman voi arvata. Ongelmia tuotti vasta rivin alareunaan jäänyt pieni käyrä, joka olisi voinut olla O, J, S, U, G, C,Q, 3, 5, 6, 8, 9 tai 0. Permutaatioita oli nyt hieman liikaa, joten kävin hakemassa uuden kortin (tai pari), jotta saisin vertailtua ja poislaskettua joitain merkkejä. Kolme viikkoa siihen meni, mutta juuri viisi minuuttia sitten tuli sieltä se viimeinenkin oikein! Nyt menen ostoksille, kun ammattikirjallisuuskin on iPhonelle noin 1/30 -osan hintaisia.

Ei opita kun ei opeteta, osa 2

2010-11-17T09:57:00.004+09:00

Debito Arudoun artikkeli JET-ohjelman ongelmista poikii vastalauseita kuin pikku pupu. Kaikki tietenkin ovat samaa mieltä, Japanin koulutusjärjestelmä sukkaa ja pahasti. Verta lentää vasta yksityiskohtien suhteen, kun jokaisella asiaankuulumattomalla tunsin-joskus-jonkun-open -"asiantuntijalla" on oma ehdoton kantansa miten asiassa mitäisi edetä. Japanin koulutusjärjestelmästä vastuussa olevat eivät luonnollisestikaan korviaan lotkauta gaijinien puheille.

Keskustelu onkin siirtynyt täysin samoille linjoille Suomen vastaavan keskustelun kanssa - opettajilla ei näköjään saisi olla minkäännäköistä pätevyyttä. No, tuohan nyt oli lyhennelmä, mutta ei täälläkään kukaan tunnu pitävän tutkintoja mitenkään oleellisena seikkana opettajalle. Sen sijaan että kaikki tietäisivät tutkinnosta tarkalleen mihin opettaja oikein kykenisi, puhutaan ympäripyöreitä "laaja-alaisesta elämänkokemuksesta". Herra jumala jos vielä vaadittaisiin pedagoogisia opintoja! Välikommenttina, Jenkkilässä ja Japanissa opettajaksi kelpaa kandikin.

Tuleeko joskus aika, jolloin ihmiset ymmärtäisivät, että tutkinto ja kokemus eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita? Kutsutaanhan toisen jalkansa menettänyttä miestäkin invalidiksi.

Densha Otoko

2010-11-16T09:08:00.013+09:00

Tuolla ulkomaailmalle kuuluisalla otakuleffalla "Densha Otoko" (junamies) on ihan reaalimaailmankin vastine - junaotakut. Mikäs siinä aurinkoisena päivänä on kierrellä Tokion asemia kovan luokan ammattilaisoptiikkaa perässä raahaten, tavaten muita täsmälleen samanlaisia ihmisiä ja ottaen kuvia lähestyvistä junista. Pääsee (japanilaisen määritelmän mukaan) matkustamaan ihan pienimmällä mahdollisella taksalla, kunhan vain palaa kotiin vähintään lähtöaseman naapurista.

Kertyneitä kuvia voi sitten keräillä ja katsella ja jaella netissä, bongailla sitä onnennumerojunaansa. Ja voihan lapsetkin ottaa mukaan, jolloin tilaisuudesta syntyy oikein idyllinen perhepiknikki!

... tietenkin ilman perheen äitiä, jolla ei ole vielä järki ihan näin jäässä. Juu, tämä oli sarkastisesti kirjoitettu artikkeli, vaikka olikin totta joka sana. Tapauksista päätellen tämä on hyvin suosittu harrastus.

iUutta iLelua iPeleihin

2010-11-10T09:30:00.008+09:00

Tuli iPäähänpistos. Nyt kun iKännykkäliittymän kaksivuotinen iKausikin on (jo aikoja sitten) päättynyt, saisin iHankittua uuden ilman sen kummempia iSakkoja. Vanha iCasioni ei erityisemmin ole iPettänyt, mitä nyt iNetin surffailu sillä oli yhtä iTuskaa. Kamerakin on iHuippulaatua optiikaltaan. Valitettavasti koska se nykyisen iLiittymän uusi Androidi tulee vasta myöhemmin, päädyin sitten toiseen iMalliin. Ja mikähän se mahtaisi olla? Anybody, iAnybody?

Eli juu, maailmassa on uusi fanboi. Kieltämättä iPhone 4:sta on kiva käyttää. Mitään sellaista valittamista, joka ei koskisi kaikkia muitakin älypuhelimia, ei ole. Akku jaksaa normikäytöllä puolitoista päivää valitettavasti, mutta muiden vastaavien kännyköiden akuista ei ole kokemusta, joten sitä ei voi laittaa malliviaksi. Ja täyttyyhän tuokin viidesosasta sataan parissa tunnissa.

Koska iPhonea saa vain Softbankilta, liittymäkin siis meni vaihtoon. Onneksi prosessi oli yllättävän kivuton. Ensin otin Softbankin englanninkielisiltä sivuilta selvää mitä vaaditaan, ja tämän jälkeen marssin Tachikawan Softbank-liikkeeseen. Henkkareiksi olisi kelvannut joko rekisterikortti ja passi -kombo, tai sitten ajokortti ja vakuutuskortti -kombo. Mukana oli vain rekisterikortti ja vakuutuskortti, joten takaisin piti tulla seuraavana päivänä. Välillä kävin KDDI-liikkeessä hakemassa uuden PIN2-koodin vanhaan kännykkään, sillä sillä tilattiin numeron siirtoon tarvittava koodi. Sama numeronsiirtoprosessi myös päättää päiväni KDDI:llä automaattisesti. Uusi Softbank oli aktiivinen samantien, vanha KDDI hävisi yön aikana.

Seuraavana päivänä menin taas liikkeeseen hoitamaan paperit pois, jotta pääsisin odottelemaan sitä edellisellä kerralla luvattua viikon "rauhoittumisjaksoa". Onneksi liikkeeseen oli tässä yön aikana tullut inventaariota, ja tunnin aktivoimisodottelun jälkeen sain kuin sainkin iPhonen käteeni. Nyt parin viikon käytön jälkeen voin kertoa, että sen kamera on tosi paska. Optiikasta kiinni, vanhan kännykän kamera oli samanlainen 5Mb:n F/2.8, eikä se ollut näin huono. Mutta muihin ominaisuuksiin en ole vieläkään kyllästynyt. No, luola missä asun on tämänkin verkon ulkopuolella, ja 3G on vieläkin heikompi. Mutta mm. tekstarit Suomeen ovat nyt mahdollisia! Ja voisin taas yrittää saada sitä langatonta tukiasemaa pystyyn, niin yhteydet pelittäisivät hieman paremmin.

Hinnaksi 32Gb:n iPhone 4:lle tuli 60 000 jeniä, eli 512 euroa. Rekisterikortissa ei ollut enää aikaa koko kahden vuoden sopimukselle, joten rauta piti maksaa etukäteen. Vastaavasti kuukausimaksut ovat kolmanneksen pienemmät, kun raudan osamaksuerät eivät enää sisälly siihen. Paketto houdai eli 3G-pakettien maksukatto (4000 jeniä, 36 euroa) tekee kuukausittaiset kustannukset samoiksi kuin vanhallakin kännykällä.

Jatkamme tästä niistä Tokiossa käytännöllisistä, mielenkiintoisista sekä "For the love of god please tell me you're joking!" -applikaatioista hieman myöhemmin.

Tää on nyt tätä stailia!

2010-11-04T14:27:00.018+09:00

Varmasti jokainen viittaisi kintaalla Harajukun suuntaan, jos vastaantulijalta kysyisi että mistä näitä saa. Englanninkielisin fraasein koristetut T-paidat, pusakat ja lippikset ovat hyvin suosittuja japanilaisen nuorison keskuudessa. Ja mitähän tämmöinen gaijin tavailee nuorison vaatteista?:

Sun Dragon high the Flay

Spanking smiley face

ja henkilökohtainen suosikkini, joka löytyi Tachikawan räppinuoren lippiksestä (this I kid you not!),

Thugstown wanksta

Tuntuu jo luissa asti, että olen vanha... ja englanninkielentaitoinen.

Disclaimer: Vannon ja vakuutan että kirjoitin nämä samantien sellaisenaan ylös välttyäkseni muisti- ja kirjoitusvirheiltä.

Uskaltaisitko sinä nousta junaan?

2010-10-28T15:31:00.008+09:00

Tyhjä juna lipuu asemalle laiturilla odottavien matkustajien eteeen. Junan ovet avautuvat ja matkustajat nousevat pois. Mutta laiturilla odottavat eivät astu junaan sisälle, vaan jäävät seisomaan avoimien ovien eteen. Jähmettynyt tilanne purkautuu vasta usean kymmenen sekunnin kuluttua. Antavatko ihmiset pahojen henkien poistua junasta ensin? Onko ovien edessä voimakenttä? Pysähtyikö kaikkien muiden kohdalla aika?

Jotain sellaista.

Silloin tällöin, kun juna saapuu pääteasemalle ja kaikki ihmiset poistuvat, koduktöörit pyytävät ihmisiä odottamaan hetken ennen junaan astumista. Myös he, jotka nousevat väärään suuntaan menevään junaan siksi että juna on kyllä oikea, se käy vain kääntymässä ja tulee sitten takaisin aikataulussa (ja istuminen on kivempaa kuin viimassa seisoskelu), nousevat pois ja odottavat kuten muutkin ennen astumistaan takaisin.

Syynä ei ole pikasiivous, sillä vaunuissa ei kukaan siivoa (eikä aikaa olisikaan). Ainoa selitys (sellainen joka ei tarjoa ohjaaja M. Night Shyamalanille uutta elokuvan juonta) on se, että kuski vaihtuu ja hetken ajan puikoissa ei ole ketään. Tänä aikana ei siis kyydissäkään saisi olla ketään, joten porukka pistetään laiturille ja pidetään ulkona kunnes uuden kuskin kahvikuppi on läikkymisetäisyydellä. Tämä nyt on tietenkin vain olettamus, kun tähän hätään en keksi ketään joka voisi tietää tarkemmin. Mutta yllättäen hyvin ihmiset tottelevat sitä, kiskovat jopa raskaitakin tavaroita ulos (kun jos tää juna menee sittenkin varikolle...) vain viedäkseen ne pian samaan paikkaan takaisin.

Antaa palaa vaan

2010-10-26T11:47:00.011+09:00

Kanton alueella rautatieasemat ovat olleet savuttomia ruuhka-aikaan jo vuodesta 2003, ja 1.4.2009 kaikki asemat 50 km etäisyydellä Tokion rautatieasemasta julistettiin pysyvästi savuttomiksi. Muualla sauhuttelu on ollut sallittua sovituilla paikoilla. Pysyvä savuttomuus on kuitenkin ollut niin suosittu päätös että yksittäiset asemapäälliköt tuon 50 km rajan ulkopuolella ovat kehittäneet omat tapansa huolehtia kanssamatkustajien mukavuudesta:

"C'MON!! I DARE YOU!!!
MAKE MY MIDNIGHT SUN!!!
RÄHÄHÄHÄÄÄÄ!!"

Ei mikään Frasier, mutta...

2010-10-15T16:09:00.003+09:00

Japan Timesissä oli aika hyvä artikkeli sivuten aihetta "mitä tehdä ulkomaalaisena Japanissa kun oma äidinkieli pettää eikä muitakaan taitoja ole?". Vakavassa maailmassa itsekin pistäisin mokoman kontissa kotiin, mutta mainio artikkeli piristi päivää kummasti.

Vetäkäämme töpseli irti...

2010-09-28T19:51:00.001+09:00

Rakennuksen kyljessä lukee "Yonago Terminal Hotel". Minusta aika osuva nimi, eikö?

Sokeainopastusta

2010-09-28T15:36:00.005+09:00

Japanissa katuja ja asemien laitureita koristavat kumiset urat, joita pitkin sokeat voivat suunnistaa. Ne kertovat mistä tien voi turvallisesti ylittää ja mihin junan ovi pysähtyy, mistä löytyy hissi.

Mutta tästä Tottorin Yonagosta löytyneestä taideteoksesta voi satunnainen matkailija olla havaitsevinaan myös hitusen verran vittuilua.

Lentoturvallisuus huippuluokkaa!

2010-09-27T09:42:00.008+09:00

- "Päivää, kiltti Hanedan lentokentän check-in virkailija! Mulla olis tämmöinen valokuvaton tuntomerkitön lentolippu ja siinä hassu sukupuolineutraali - tai siis ainakin teille japanilaisille - nimi siinä. Sitten mulla olisi tämmöinen joku-vaan ulkomaalaisen naama. Pääsisinkö teidän Boeing 737 -koneeseen näyttämättä minkäännäköisiä henkilöllisyystodistuksia ollenkaan, kun mulla on tämmöinen katainen-hymykin päällä?"

- "Juu, tervetuloa vaan, ei mitään ongelmia! Lähtöportti on tuosta vasemmalle, olkaa niin hyvä!"

Paluumatka oli samanlainen. Älkää kertoko Katkera-Muammarille.

Puntit saa tutista

2010-09-24T11:02:00.002+09:00

Tälläistä Toyo-yliopiston kampuksen perällä. Mielikuvitukset saa juosta. Ja sitten jalat. Koska jokin takuulla seuraa, eikä sitä voi kuulla eikä nähdä ennenkuin--

Kristallinkirkasta

2010-09-22T11:08:00.014+09:00

Silver Week meni tauolle, ja palasin töihin pariksi päiväksi. Tai puoleksitoista, sillä eilen puolikas päivää oli oppikoulutusta. Se tuli vietettyä vähemmän leppoisasti (syistä joihin en syvenny julkisilla foorumeilla) syvällä Saitamassa, Toyo-yliopiston Tsurugashiman kampuksella, aiheena kotikutoiset kristallit.

Japanilaiset koulutusmenetelmät olivat täälläkin vallalla, joten oppiminen oli materiaalien ja henkilökohtaisen ohjauksen varassa. Luentosalina oli jenkkityylinen kemian labra bunsen-lamppuineen päivineen, joten se tavallinen nuokkuminenkaan ei erityisesti onnistunut.

Mortteelia ei sitten tullut käytettyä, mutta jauhokasa on Al2O3:a, ihan sitä ihteään. Sitä piti laittaa kumituubiin noin viiden sentin mitta, sijoittaa se keraamisen putken sisään, puristaa sitä vedellä täytetyssä sylinterissä 200 tonnin paineella ja sitten sujauttaa kumituubista ulos. Jos oltaisiin oltu vakavasti liikkeellä, syntynyttä pötkylää oltaisiin grillattu 2500℃-asteen vartaassa nelisen tuntia, jotta oltaisiin saatu siitä keskeltä sentin kristallinpala.

Yours truly ennennäkemättömässä julkisessa esiintymisessä.

Ohjelmistoon kuului myös hiontaa ja kiillotusta, mikä on luonnollinen jatke sen sentin palan jäähtymisen jälkeen. Hionta tehtiin koneellisesti timanttilaikalla, mutta kiillotus tapahtui käsin, timanttipäällysteistä lasilevyä vasten, hionta-aineena timanttislurry. Timanttinen tarina. Paitsi että tuo on keinotekoinen granaatti (noloa!).

Saimme kyllä katsella kun muiden tekemät kristallit kierivät ja kiehuivat uunissa. Arvuuttelimme hetken oliko kristalli jo läpinäkyvää vai vain heijastava, sen jälkeen laitoimme pillit (ja lahjaksi saadun, korvavaikun kokoisen keinotekoisen hiotun granaatin) pussiin ja menimme kotiin. Kotiinpaluu tapahtui paluuruuhkia välttäen syviä maaseutulinjoja pitkin, mikä sinänsä oli ihan kiva kokemus, jonka mielellään toistaa sitten kun seuraavana aamuna ei tarvitse nousta puoli kuudelta ylös.

Syitä siihen miksi fyysikko ja optiikan suunnittelija tienaa puolen päivän palｋkansa alkemistina kemian laboratoriossa voipi kysellä pomolta, joka kuulee koulutusohjelmassa sanan "optiikka" ja automaattisesti kuvittelee sen olevan jotenkin asiaankuuluvaa koulutusta.

Maan tavalla lomille

2010-09-14T10:35:00.012+09:00

Silver Week, se Japanin syksyinen Golden Weekin vastine lähestyy, eikä kyllä yhtään tarpeeksi nopeasti. Golden Weekin aikana matkalomailu vaatii rytmiin tottumattomalle huomattavasti enemmän kuin mitä sieltä saa, mutta Silver Week on kuulemma hieman rauhallisempi. Siitä huolimatta lomamatka tuli hankittua aivan viime tipassa, jolloin lomaan oli enää ainoastaan 28 päivää.

Sakaiminato Tottorin prefektuurissa on kummitellut jo jonkin aikaa, lähinnä siksi että sieltä löytyvät Japanin kuuluisimmat kummitukset eli Yokait. Sakaiminato on mangasarja GeGeGe no Kitaron luoja Shigeru Mizukin kotikaupunki, vaikka nykyisin pappa asuukin Tokion Chofussa. Mutta koska Chofu "ei tunnu olevan tarpeeksi ylpeä" pojastaan, ja pois pitää päästä (ihan minne vaan on hyvä), Sakaiminato tuli valittua. Sakaiminaton suunnalla on myös Shoji Uedan pysyvä valokuvanäyttely.

Kohteen valinta on ihan hyvä etappi, mutta käytännön valmistelut vielä parempia. Junalla Sakaiminatoon (sinne Hiroshiman seuduille) olisi päässyt halvimmillaan 40 000 jenillä (edestakaisin), mutta lomasta olisi mennyt 18 tuntia junassa. Lentokoneella olisi päässyt tunnissa, mutta hinta olisi pompannut tuonne 70 000 jenin tuntumaan. Päälle tulisi vielä hotelliyöpymiset. Matkajärjestelyjä viivästytti siis ihan vaan epätoivo.

Sattumalta kuitenkin piipahdin Shinjukun aseman JR View-matkatoimistossa. Tyttöjen kanssa tuli pientä säätöä päivien suhteen (yksi lisälomapäivä pitää käyttää, voi KAMALA!), mutta loppujen lopuksi käteen jäi lentoliput 20 000 jenillä, hotelliyö 1500 jenillä ja joitain pakollisia paikkalippuja koneeseen. Lentävälle menopaluulle ja yhdelle yöpymiselle tuli siis hinnaksi 34 000 jeniä, ei ollenkaan paha! Tuli paljon halvemmaksi ja nopeammaksi kuin itse netin Norikae-palveluja säätämällä. Onhan se tietenkin vapaampaa vain mennä, mutta ei semmoinen tällä hetkellä oikein kiinnosta kaikkine asvaltintallomisineen ja kombiniruokineen. Etenkin kun se olisi tullut myös kalliimmaksi.

Suunnitelmissa on viskata laukku hotelliin, painua iltahämäräksi Shigeru Roadille, viimeisellä junalla yöksi hotelliin, aamupäiväksi Shoji Uedan valokuvanäyttelyyn, ja takaisin Shigeru Roadille. Ja jos aikaa jää, käväistä vielä merenrantakävelyllä ennen lentokentälle menoa. Mukaan tulee pleikkari koska siinä on kartat ja GPS:t (joita on mukavampi käyttää kuin kännykän), yhden yön jalkarätit ja tietenkin kymmenen kiloa kameravälineitä. Ensi viikon viikonlopuksi on siis menot plakkarissa. (^-^)/

Sitten tietenkin sataa... m(_ _)m

Muksuille ajanviihdettä

2010-09-09T13:40:00.009+09:00

Jollakin tuli oikein hyväkin älynväläys: Akishiman Mori Town -ostarin aukiolle oli väsätty pahvista niin iso labyrintti, ettei toisesta kerroksesta riittänyt edes laajakulmaobjektiivi. Jännä idea - jos olisivat päästäneet minutkin (mun bofferimiekkani taisi olla liikaa. Mutku mitä sitten olisi pitänyt tehdä, heitellä niitä nössöjä paperiheittotähtiä?!?).

Ei opita kun ei opeteta

2010-09-08T11:13:00.013+09:00

Parempi pitää ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä, perustelen itselleni aina kun Arudo Debitolta tulee taas yksi artikkeli. Tyyppi jaksaa ja jaksaa räyhätä ristiretkeään japanilaisia vastaan kuin duracell-pupu. Mutta tyypin sosiologiset ja kielitieteelliset analyysit osuvat aika hyvin kohdalleen, kuten mm. Japan Timesin uusimmassa artikkelissa. "Pelastakaa JET!" -marinan sisältä löytyy ihan hyvää insaittia japanilaiseen opetuskulttuuriin, joka on ihan tosi syvältä.

Kuuluisin esimerkki on japanilaisten englanninkielentaito. Sitä opiskelevat kaikki, mutta nyrkkisääntönä sitä ei osaa kukaan. 130 miljoonaa japanilaista ovat kaikki tyhmiä, eikä keneltäkään voi onnistua se minkä intialainen kerjäläinenkin osaa. Ei voi syyttää opettajia jotka opettavat pelkkää lingvistiikkaa, eikä kielitaidottomia virkamiehiä jotka yksiselitteisesti määräävät miten vieraita kieliä tulisi heidän mielestään opiskella.

Mutta sarkasmistani huolimatta tuo taitaa olla ihan tottakin, kuten Debito huomauttaa. Japanilainen opetusjärjestelmä perustuu nöyryyttämiseen ja opiskelun tekemiseksi mahdollisimman epämiellyttäväksi. Kun tulokset ovat tekojen mukaisia, sanotaan : "Älä välitä, ei sitä kukaan muukaan osaa." Jaa niin miksiköhän? Kausaalisuus ei nyt tässä ole kovinkaan vedenpitävä. Japanilaiset opettajat tekevät mieluummin harakirin ennenkuin päästävät oppilaansa tilaan josta he voisivat edistyä opettajiaan pidemmälle. Tarjoaisin mielelläni lapinleukuani.

Myös ympäristöä enemmän ei saisi oppia, sehän olisi epäkohteliasta. Jos yhdessä pitää hypätä sillalta, kannattaisi katsoa että ehdottaja hyppää ensin. Tuntuu siltä kuuluisalta suomalaisten kateudelta, vaikkakin japanilaiset kavahtavat yrittäjää kun taas suomalaiset kavahtavat onnistujaa.

Marraskuussa minut nakitetaan shimin sensei:ksi, eli "kunnalliseksi asukasopettajaksi". Japanilainen oppimista kehittävä organisaatio NPO After School nappasi minut opettamaan suomalaisia leikkejä ja opiskelutapoja pilteille. Kertanakki, joten maanjäristystä ei ole odotettavissa, mutta kivaa siitä tulee varmasti! Japanilaisten perusteista valita asiantuntijansa tosin voi olla monta mieltä...

Lisää kuplivien sarjassamme

2010-09-07T13:29:00.005+09:00

Hassusta kirjoitusmuodosta huolimatta kyllä siitä saa selvää mikä siellä kuplii.

En kokeillut. Minä vaan napsin kuvia ja jään maailman menojen ulkopuolelle, ja tietyissä tapauksissa ihan mielellänikin.

He's dead, Jim!

2010-09-04T10:26:00.010+09:00

Yksi poistui iloisesta joukostamme, kun hyvin ystävänä toiminut iPod Nano (5th Gen.) jatkoi uniaan tänä aamuna kuurona kaikille ensiapuyrityksilleni viettää vielä edes yksi junamatka yhdessä. Sleep tight, my sweet friend.

...Ja toivottavasti palat helvetin seitsemännessä renkaassa siitä ettet kossahtanut takuuaikana, prrrkele! Et ollut halpa millään asteikolla, sttanan hwuaara!!!!

Kerran unohdin sen töihin lähdettyäni. Päivä oli todella kurja. Muistan vieläkin kuinka junakuulutukset ja ihmisten pölinät sattuivat korvaani monen tunnin ajan. En osaa kuvitella ensi viikon helvettiä, saatikka seuraavaakaan, joten ennen salille menoa käväisen Tachikawassa ostamassa uuden.

Raha ei tuo onnea, vaan se mitä sillä saa.

Ystävämme vahva jeni

2010-08-31T10:54:00.003+09:00

Japanissa tuo vahva jeni alkaa jo hermostuttaa natiiveja. Hallituksen hätäistuntoja plääplää. Jeni on kallis, ulkomaat eivät osta. Mites nyt kun taas yksi maailmanloppu lähestyy?

No, laitoin juuri melkein kaikki säästöni sinne Suomeen tulemaan. Kun euron saa jo 108 jenillä, ostin niitä kasan. Päinvastoin kuin teknisen Japanin verkkopankit, Suomen vastaavista saa lähetettyä ne takaisin verkon kautta sitten kun jeni taas oikein hallituksen toimesta halpenee. Arvelisin hermopiikkini olevan jossain 160 jeniä per euron paikkeilla, jolloin säästöni ovat reilun tuhannen euroa lihavampia. Seuraava kysymys onkin, että kumman maan verokarhu lukee blogiani.

Isoveli kuntoilee

2010-08-30T09:52:00.010+09:00

Sunnuntaina menin ensimmäistä kertaa salille. Koska väärinkäsityksen todennäköisyys on nyt hyvin suuri, mainitsen näin aluksi että tähän asti olin ainoastaan kauhonut allasta kilometrin verran pari kertaa viikossa. Salille meno taas edellytti aloittelijan kurssin varaamista. Ettei sormet jää väliin.

Sisään tultaessa mitattiin verenpaine ja paino, jotka kirjattiin lomakkeeseen. Lomakkeeseen myös tulostettiin kuntosuunnitelma toiveiden mukaan. Itseäni kiinnostaa vain nämä grillimakkarat joita olen kanniskellut jo muutamia vuosia vyötäröni sisällä, joten minun liikesarjoihin kuului lämmittelyn ja venyttelyn lisäksi vain vartalon lihasten pumppaamista.

Itse asiassa minulle valitut vekottimet sopivat oikein hienosti pienten säätöjen jälkeen. Painoja oli nolostuttavan vähän, mutta pienen tirkistelyn jälkeen huomasin, että minut oli ohjattu tekemään liikesarjoja noin kymmenen kertaa enemmän kuin mitä muut ympärilläni tekivät, ja sehän käy järkeenkin rasvanpoltossa.

Mutta joka kerta lomakkeeseen pitää yksityiskohtaisesti merkitä aivan kaiken mitä tekee ja kuinka voimakkaasti, ja lomake jätetään tarkastettavaksi. Järkeenhän sekin käy, kun tilannettahan pitää seurata ja säätöjä tehdä, mutta sen vapaaehdottomuus yllätti aluksi. Viidennen käynnin jälkeen on varmaan ihan kiva katsoa miten homma etenee. Näköjään japanilaisten litteiden vatsojen syynä ei olekaan pelkästään kalansyönti ja väärin säädetyt polkupyöränsatulat.

Salikäynnin jälkeen se viereinen Mori Town näyttää eilisen jälkeen paljon paremmalta. Viereisestä pizzeriasta saa pizzaa 500 jenillä, ja Excelsior-kahvilasta saa aivan käsittämättömän hyvää paninia samaan hintaan. Heidän kahvinsa on kyllä kuvottavaa, sitä varten pitää mennä Starbucksiin. Perusjapsiruoan lisäksi ostoskeskuksesta löytyy myös KFC ja japanilaiset mäkit eli Freshness Burger ja Lotteria. Arkisin en siis syö kotona ollenkaan. Se ei käy kukkarolle sen enempää kuin kotona syöminenkään, ja kotona säästyy aikaa ja tiskejä.

Lomaläskejä pois ajamassa

2010-08-23T10:41:00.006+09:00

Suomen lomilla tuo vatsa tuppaa aina kasvamaan, kun sitä oikeaa ruokaa on yllin kyllin tarjolla, mutta ei niinkään kasvisversioina. Ja pitäähän ne kebab- ja pizzakiintiötkin täyttää. Tosin tällä kertaa lomaläskit pysyivät jotenkuten kurissa jokatoispäiväisellä kuuden kilometrin soudulla, ja nekin vähät kertyneet hupenivat jo, mutta natsubate pisti minut etsimään ja erityisesti löytämään kuntosalin uima-altaalla.

Forus-kuntosali Akishimassa on kuten kaikki muutkin kuntosalit Japanissa: sinne ei vain mennä, vaan pitää liittyä pitkäaikaiseksi jäseneksi (kuten myös Suomessa). Japanissa erona on vain, että eroaminen onnistuu kertailmoituksella milloin vain, ja tosiaankin ilman sen kummempia käräjöintejä. Liittyessä kesken kuukautta kuukausimaksusta (10 000 円/kk täysjäsenyydestä) sai päiväalennuksen. Viereisen Mori Town -ostoskeskuksen plussakortilla sai myös 6000 jenin liittymismaksun anteeksi. Liityttäessä piti antaa valokuva, lähimmäisen yhteystiedot, veriryhmä ja myös verenpaine mitattiin. Varmaankin luuttuavat DNA-näytteet lattialta.

Vieressä oli Sports Depo, josta hain välttämättömimmät: kassi, sikakalliit uikkarit, uimahattu (pakollinen) ja uimalasit voimakkuuksilla. Itse koottavia kuppilinssejä löytyi hyllystä 0.5 D:n välein, mutta altaassa ne tuntuivat erittäin hyviltä. Lisäksi hyviksi huomaamani linssit eivät ole lähelläkään silmälasieni voimakkuuksia. Uikkarit maksoivat 6000 jeniä, muut irtosivat alle 2500 jenillä. Jopa kassissa on vesitiivis osasto märkiä vaatteita varten, miellyttävä yllätys noinkin halvalle putkilaukulle.

Ensikäynnillä testasin vain altaan. Päältäpäin allas näyttää normaalilta: viisi 25m rataa, joista kaksi on ohjatun ohjelman käytössä. Muita yhtäläisyyksiä ei sitten erityisesti ole. Hyppiminen on kielletty, mitä on helppo noudattaa, koska allas on koko pituudeltaan vain metrin syvä. Uinti kyllä onnistuu, mutta vesikävelijät tuovat ruuhkaa. Altaassa oli noin tusina kuntoilijaa, mutta uimataitoisia oli minun lisäkseni vain kaksi. Suomalaisen uimataidon määritelmän mukaan uimataitoisia ei ollut minun lisäkseni yhtään.

Talosta löytyy myös kuntosali, squash-kenttiä, japanilainen sauna ja muuta pientä mitä en ole vielä löytänyt. Kiropraktikolle sain alennuskortin, pitää käydä kokeilemassa. Lisäksi löytyy myös kalliimmanpuoleinen rasvanmittauslaite, jota pitää ehdottomasti käydä säännöllisesti kokeilemassa hinnastaan huolimatta. Klubin kauppaan tuli alennusta, mikä tulee hyvään saumaan heti kun haluan naisten uikkarit - hyllyissä ei muuta näyttänyt olevankaan.

Salille menopaluu onnistuu firman matkakortilla ja työpäivän päätteeksi Akishiman Mori Town tuntuu oikein kivalta pysähdykseltä ja erinomaiselta tekosyyltä syödä ravintolassa.

JR Terebi presenterar:

2010-08-20T15:17:00.010+09:00

Arki alkoi taas, tällä kertaa hihittämällä hillittömästi junassa. Joo, lomilta tuli taas näköjään kaikki mukaan.

JR:n junassa on matkaajan iloksi ovien yllä televisiot, josta tulee JR:n omaa ohjelmaa. Säätiedotuksia, mainoksia ja sitä japanilaisten palvomaa triviatietoutta (juu, elämäni laatu on niin paljon parempaa nyt kun tiedän miten "urologi" lyhennetään puhekielellä).

Mutta tietyin väliajoin vaihtuva miimikkopari Gamarjobatin sketsisarja saa tuijottamaan ruutua turhuudenkin yli. Tuo on hyvä, mutta hillittömämpiäkin on junissa pyörinyt!

Kyllä Siperia opettaa

2010-08-09T00:18:00.005+09:00

Tämä nyt tapahtui Siperiassa, noin kymmenen kilometrin korkeudella, mutta...

Noin puolitoista tuntia nousun jälkeen olimme saaneet jo jalat kuiviksi Siperian puolelle. Istumapaikkani oli koliikkipenturiv... siis pienten lasten kanssa matkustavien rivin takana, joten jokaisen oma viihdeyksikkö, tuo pieni kosketusnäyttöinen entame-Linux, ei ollut sijoitettuna ihan jokaisen eteen. Puolitoista tuntia tämä viereeni istunut samuraisetä tiiraili välissämme olevaa monitoria, sitten minua, ja sitten tuhahtaen syventyi taas kirjaansa. Ajattelin sitten avuliaana tarttua toimeen.

Tietenkään keskustelu ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan ("S$$tanan pässi ota nyt se OMA monitorisi sieltä käsinojasta prrrrKELE mikä sinua VAIVAA TYHMÄ???"). Kerroinko jo etten päässyt aloittamaan lomaa ihan täysin stressivapaasti?

Sen sijaan keskustelu menikin hieman näin:
Minä: "Anteeksi herra, onko teilläkin oma monitori upotettuna käsinojaan?"
Setä: "Ei ole!"
Minä: "... kuten ympäristön muillakin joilla ei ole omaa monitoria suoraan edessä?"
Setä kaivelee hetken, löytää monitorin muttei saa sitä irti, ja heilauttaa kättään turhautuneesti.
Minä: "Hmm? Onkohan tuo jokin lukon vapautusnappi?"
Setä: "Se on tuolin selkänojaa varten!"
Minä: "... siinä kaksi senttiä tuolin selkänojan napin alla?"

Sedän painettua nappulaa monitori ponnahtaa ylös käyttövalmiina, setä kiittelee muutamiakin kertoja tai ainakin luulen niin, äänenvoimakkuus oli aika alhaalla, eikä enää koskekaan kirjaansa.

Luulisi että toista voisi kunnioittaa ilman kielellistä kikkailuakin, mutta kieltämättä on sitä kielen ruoskaa ihan mukavakin heilautella.

Ja kyllä, tämäkin episodi osoitti, että minusta on Japanissa tullut nössö nörtti, soushokudanshi. Lupaan yrittää hankkiutua ainakin yhteen miehekkääseen baaritappeluun lomani aikana.

Idässä ei mitään uutta...

2010-08-06T16:50:00.010+09:00

Natsubate, kuumetauti ja työhörhöilyt eivät tuottaneet toivottua hörhöilyä. Maaseutu rauhoitti hieman liikaakin, ja vaikka kirjoitettavaa onkin kertynyt oveni eteen kertyneiden kuolleiden kaskaiden tavoin suunnattomia määriä, painokelpoista niistä ei ole mikään. Tai no, se että työpäivän päätteeksi omalla verannalla on ihan kiva ryypiskellä.

Stressinpoisto ei onnistunut toivotulla tavalla, ja lähden hermot hieman kireämmällä kuin normaalisti lomille 40 minuutin päästä. Stressiä ei auta se, että lentoni sinne Suomeen lähtee aamulla puoli seitsemän, eikä kotoa ole mitään toivoa ehtiä ajoissa. Joten painun tästä kotiin, nappaan monta kymmentä kiloa tuliaisia (jälleen kerran omat tavarat menevät selkäreppuun) kainaloon ja painun Hamamatsuchoun mangakahvilaan yöksi. Pääsen sieltä sitten vartissa lentokentälle. Japaniuutiset (tai lähinnä niiden puute) menevät välitauolle.

Toisaalta, reissussa on se piristävä puoli, että saan vihdoin ja viimein maksettua vereslihallani pois kokonaan sen ah! niin ilmaisen ja helpon ja ihanan ja ennenkaikkea ilmaisen suomalaisen koulutuksen, joka onkin rokottanut hyvinvointiani useilla kymmenillä tuhansilla euroilla vuosikymmenien ajan (1.5 on yli yksi, siitä voi käyttää monikkomuotoa!), vaan ei enää.
Sitten autolaina ja asuntolaina ja kulutusluotto ja ... Sillä elämmehän vapaassa yhteiskunnassa!

Lupaan kirjoitella pirteämpiä palattuani.

Uudet kaupungit, uudet taudit

2010-07-28T09:29:00.009+09:00

Muuton jälkeistä kuumeflunssaa parannellessa pienet muistutukset, että täällä sitä vielä ollaan:

Tämä on joka-aamuinen maisemani aseman edustan sillalta otettuna. Kelpaa minulle. Onko mitään mikä saisi näistä maisemista pois hetkeksikään?

On.

Luin että tällaisena intiaanikesänä hyttysongelma on aika tavallista kaikkialla, mutta suuren filosofin Maxwell Smartin sanoin: "This is just RIDICULOUS!!!"

Ja kyllä, tuo on Oltermanni-juuston säilytysastia. Se isompi.

Sun Tzun Sodankäynnin taito: Kappale 14 - ruuhkajunassa

2010-07-09T08:00:00.006+09:00

Satunnainen matkailija pitää japanilaisia kohteliaina myös jälkikäteen. Lähinnä siksi ettei loman lyhyessä ajassa ehdi erottaa kohteliaisuutta ja äkillisen ulkomaalaisen aiheuttaman hätkähdyksen peittämiseksi kehitettyä ehdollistettua toimintamallia. Tosin ruuhkajunista jokainen saa omat rehelliset käsityksensä. Teknisesti ammattitaitoinen ystäväni valitsi kotiäitiyden, kun ei päässyt enää omalla autolla töihin. Ruuhkajuna voi rassata pidemmän päälle. Onneksi reagoida voi ja saa.

Istuen:
Jos löytää istumapaikan, on kuninkaallinen. Royaltit, kun niitä on tarjolla, ovat oikeastaan kolmen metrin sprintin palkintopaikkoja. Istumapaikoilla häiriötekijöitä tai tönijöitä ei oikeastaan ole kuin OvenPieliPaikalla, jos välissä ei ole tarpeeksi korkeaa pleksilasia. Usein ei ole, mutta penkin keskiosassa on turvassa.

Penkkiin menee ruuhka-aikaan seitsemän, muina aikoina kuusi ihmistä. On vain kohteliasta nostaa kaksoset hetkeksi ylös pari senttiä kun viereen istuudutaan, ja pitää laukkuaan joko sylissä tai hattutelineellä (jonne se tietenkin helposti unohtuu). Tämä on siis samaa kohteliaisuutta kuin mitä Euroopassa noudatettiin 1600-luvun tienoilla ennen taistelua.

Sadesäällä edessä seisoja ei usein pidä sateenvarjonsa kärkeä lattialla, vaan sitä roikotetaan kyynärvarressa tai laukun hihnasta viis viisaten siitä että sateenvarjosta valuva vesi kastelee istujan polvet. Näin erityisesti kun pitää ehdottomasti käsitellä kännykkää, Nintendoa, pornomangaa ja pitää kiinni yhtaikaa. Pitämällä omaa sateenvarjoa suorilla käsillä pystyasennossa varpaiden välissä saa työnnettyä junakastelijoita kauemmaksi. Lisäksi tämä on täysin normaali asento, joten sitä voi ennakkoluulottomasti noudattaa.

Sitten on nukahtelijoita. Pitkää päivää vetävät koulutytöt nyt nukkuvat olkapäätä vasten siinä ihan sellaisenaan, mutta se kirjaimellisestikin selkärangattomampi sukupuoli edellyttää erikoistoimia. Kuvailen tässä yhden (joka tosin ei ole yhtä palkitseva tapa kuin bitch slapping):
1) Työnnä olkapäätäsi hieman eteen, jolloin lurkin olkapää putoaa kainalorakoosi.
2) Vedä olkapäätäsi hieman taakse lukiten lurkin olkapää paikalleen.
3) Paina olkapäätäsi alas vääntäen lurkin selkärankaa säädyttömän jyrkälle mutkalle, jolloin lurkin selkälihakset ilmaisevat paheksuntansa.
4) Lurkin ryhdistäydyttyä seuraa tilannetta ja toista tarvittaessa.

Noustessa penkistä ylös kannattaa ehdottomasti suoristaa selkänsä, jotta tiellä seisoja huomaa hiusrajansa jääneen roimasti nousijan räkäjarrun eteläpuolelle. Tällöin poistumistilaa löytyy aika nopeasti, kunhan samalla muistaa väistää kääpiön irrottaman kahvan heilahdusta.

Istuen pidemmällä reissulla kannattaa myös ehdottomasti lukea englanninkielistä kirjaa, mielellään nopeasti. Mikään ei rassaa japanilaista niin paljon kuin se että joku osaa nauttia englanninkielisestä kirjallisuudesta. Ehdotan Neil Gaimanin teoksia. No, yksi asia on pahempi kuin että toinen osaa lukea englantia: se että nauraa englanninkielisen kirjan herkuille. Nauru pitää pitää minimissään, japanilaisten paheksunnalle ei toki saa antaa ulkoisia syitä. On parempi vain antaa mielikuva, että "sinäkin voisit nauttia viihteestä junassa JOS OPETTELISIT ENGLANTIA!". A:lla ja b:llä nyt ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta suurin osa ruuhkajuna-japanilaisista ei tunnu ymmärtävän syy-seuraussuhteita muutenkaan.

Seisten:
Jos istumapaikkoja ei ole tiedossa, kannattaa selvittää minne asti on menossa. Jos matkaa on vain pari asemaa, kovinkaan kauas ovista ei kannata mennä. Sitä kauemmaksi kuljettaessa nimenomaan kannattaa mennä vaunun keskelle mahdollisimman kauas ovista, jossa tönijöitä ei pahemmin ole. Ovien edessä myös pakkaudutaan tiukemmin, ja hieman syvemmällä voi hengittää vapaammin.

Eräs japanilaisten tapa ottaa lisää seisomatilaa itselleen on potkaista kepeästi "vahingossa" vierustoverin jalkaterää. Kohteliaisuusrefleksin vuoksi jalka vedetään hetkeksi pois, mutta menetettyjä tiluksia ei näe enää koskaan. Pahimmassa tapauksessa tämä tarkoittaa yhdellä jalalla seisomista loppumatkan ajan. Variaatioita on useita, mutta jokaiseen käy sama puolustus: "Komppania! Lepoooo!!!"
Eli hartialevyinen jalkaterien väli ja paino tasaisesti molemmilla jaloilla tyyliin SA-INT, siitä syntyy suomalainen kivipaasi jota ei tönitä! Töniminen tapahtuu pääosin ylävartalon osilla, joten liikkumaton jalka vie tönijältä jalkatilan pois. Raskaat kengät eivät haittaa kuin ainoastaan helteellä, eikä raskas jalka siirry refleksistä niin herkästi. Jos ja kun kiipijä leiriytyy osin kengän kumireunuksen päälle, sarariiman lentää kun leppäkeihäs nostamalla varpaita/kantapää hetkeksi ylös ja laskemalla se raskaasti täsmälleen samaan paikkaan (mistä yleensä löytyy pyrkyrin vastaava ruumiinosa, ainakin hetken).

Leveää asentoa suositellaan myös oven nurkassa seisojille. Oven nurkka on suosittu seisomapaikka, ja joskus junaan noustaan työntäen ko. paikassa seisoja pois. Myös takapuolellaan työntäviä on, mutta heidänkin tsunaminsa pysähtyy kun kantapäistä blokataan. Tämä toimii myös rullaportaisiin jonottaessa: pitkät hitaat askeleet ovat poikaa.

Ruuhkajunassa matkustaminen tosiaan rassaa. Mutta se ei tarkoita ettei siellä voisi pitää hauskaa! (^-^)/

Kyyhkysen lailla, osa 8 - That's all folks!

2010-07-05T11:35:00.014+09:00

Homma onkin tällä erää selvä. Vain muutamat tyhjäämättömät pahvilaatikot ja lukemattomia kertoja paremmaksi muuttunut asuinympäristö ovat ainoita jotka kielivät, että jotain mylläkkää olisi koskaan ollut. Eilinen sunnuntai olikin ensimmäinen vapaapäivä, jolloin mitään ei pitänyt tehdä.

Loppusprintti alkoi jo torstaina. Kaupungintalo oli auki iltakahdeksaan, mikä on meille töissäkävijoille ihan kiva. Uudelle kaupungintalolle kuuluu ilmoittautua kahden viikon sisällä muutopäivästä, joten sinne sitten piti mennä aika haipakkaan jottei palkkaa menetä. Uuden osoitteen reksiteröinti ja avaruusoliokortin päiväys oli puolen tunnin homma, ja nyt osoitteestani saa jopa selvää. Lisäksi sain elintärkeän roskien noutopäiväkalenterin, jonka kiinnitän seinään uusilla Ninja-nupeillani.

Perjantaina oli hengähdystauko, jonka käytin Tachikawan asemarakennuksen tutkimiseen. Orion Shobo -kirjakauppa ei ole hypetyksensä arvoinen, ainakaan asiantuntijakirjallisuuden osalta, mutta vuorikiipeilykartta ainakin tuli mukaan.

Lauantai oli taas kiire. Aamuseitsemän junalla viimeistä kertaa kohti Yoshikawaa, entisen kämpän pikainen loppusiivous, palamattomien roskien röyhkeä dumppaaminen palavien joukkoon, tarkastus vuokravälittäjän kanssa ja avainten palautus. Tämä oli aamupäivän ohjelmistossa, iltapäivällä oli the cable guyn vuoro. Tämä soittikin heti päästyäni perille, että sopisiko tulla aikaisemmin. Kaveri tuli ja meni, ja sitten alkoi se kiva: Asahi Netin wintoosan asennusohjelmat eivät toimineet. Asentaja suositteli tukipuhelinta kovaan tahtiin, muttei selvennyt oliko kyseessä Asahi Netin vain itsemurhakadien hotline. Lisäksi PPPoE-tunnukseni alkuosa löytyi yhdestä paperista, keskiosa toisesta ja loppuosa kolmannesta. Tuskaani lievitti tosin se, että Linuxista yhteys kytkeytyi yhdellä ainoalla komennolla ja täydellisesti (kun sen komennon sitten vihdoin ja viimein löysi). Viime aikoina yhä useammin näin päin. Nyt sitten on 100Mb:n valokaapeli. Ja onhan... se. Joo. no, niäääh.

Puran kamppeitani töitten jälkeen pikku hiljaa, mutta katsoisin että muutto on tällä kertaa ohi. Ei se ole yhtään sen helpompaa täällä, vaikka kantaa ei tarvinnutkaan. Mutta kunnallispalvelut kytketään erikseen itse, ja se rassaa. Myös byrokratiaa ei sovi unohtaa, eikä totuttujen palveluiden muuttumista. Päivittäistavarat ovat ihan hyvällä mallilla, mutta Ikeaa tai Nitoria ei lähimailla enää ole. Pidemmälle reissaaminen rassaa näin sadekaudella, etenkin kun Kanton alueelta löytyy ehkä pari asemaa joiden läheltä em. liikkeitä löytyy.

Mutta näillä näkymin en kiusaa sen enempää muuttoaiheisilla blogeillani.

Kyyhkysen lailla, osa 7 - Olemisen sietämätön keveys

2010-06-28T13:49:00.021+09:00

Sunnuntaina heräsin (tarkoituksetta) puoli viideltä. Heräsin siihen että jokin oli väärin. Talo ei tärissyt, eikä ikkunasta tullut puheäänettäkin kovempaa liikenteen meteliä. Sen sijaan ikkunasta (se oli AUKI yön!) tuli jotain, jota olisi voinut luulla linnun lauluksi. Kaksi sekuntia myöhemmin muistin, että muutto ja ensimmäinen yö oli ohi, tärinää ja liikenteen meteliä ei pitäisikään olla ja se oli ihan oikeaa linnunlaulua! IHQ!! Waiwaai! (^-^)/

Juu, perjantaina soitettiin kellonaika että milloin muuttoauto ja -pojat tulevat, ja tulivatkin ihan ajallaan lauantaina. Pojat katselivat hetken, ja sitten siirsivät tavarani autoon. Autoin kaikessa paitsi kantamisessa (rekan lastaus ei ole läpihuutojuttu, ja se jätetään osaajille. Piste).

Osaan oikeastikin kytkeä pesukoneen kiinni ja irti, mutta suuressa jälkiviisaudessani kehotankin kaikkia samaa yrittäviä varmistamaan että se vesikraana tosiaankin tuli kiinni. Toinen pojista ymmärsi tilannetta seuraavien suomenkielisten sanojeni sisällön ihan ilman sanakirjaakin. Myös kaikkien huonekalujen naarmujen kohdalla asiakas aina kutsuttiin katsomaan että se oli siinä ennen siirtoa.

Lastaus tuli tehtyä reilussa tunnissa, ja iskin pojille tarkat kartat kouriin. Muuttokuorma otti moottoritien (sain jälkimaksettavaksi tietullit molempiin suuntiin) ja me Keikon kanssa rautatien. Saavuttiin pääteasemalle yhtä aikaa. Lasti purettiin kolmestaan, kaikki tavarat (muutamaa ylipainavaksi lastattua säilytyslaatikkoa lukuunottamatta) tulivat ehjinä perille. Hoidettiin maksut ja laitoin pojille tuntipalkan verran "juomarahaa" (tippiä eivät olisi ottaneet kun se ei kuulu Japaniin, mutta kait sitä nyt jano tulee seliseli), ja sitten vielä juomat päälle. Törsäyksestä ei voi puhua, rassukat tienaavat ehkä jotain kahdeksan euroa tunnissa.

Uudesta asuinkaupungista ei kuulu minkäänlaista ääntä. Korttelin päässä on hyvin HYVIN pieni ostoskeskus, mikä käytännössä tarkoittaa supermarkettia, home centeriä ("K-rautaa") ja rohdoskauppaa. Kaikki päivittäistavarat löytyvät, ja hinnat putosivat aika rajusti.

Tänään aamulla sain ensimakua myös aamuruuhkasta. Tai olisin jos sitä olisi ollut. Ei ollut Yoshikawaan verrattuna. Junanvaihtoja oli kolme, joka on maksimi. Aamulla (jos olisi pää ollut selvä) olisin voinut jättää ensimmäisen junanvaihdon väliin ja päästä perille vartin verran nopeammin, mutta istumapaikan kustannuksella. Kaikki junanvaihdot ovat käytännössä machiawase-vaihtoja, eli lähtevä juna odottaa saapuvaa, ja vaihto käy kivasti lennossa.

Muuta jatkoa myös löytyy. Rekisteröityminen uudelle paikkakunnalle, valokaapeli yms. Toistaiseksi homma jatkuu ylitöillä ja laatikoiden purkamisella. Ja alueen vuorikiipeilykartan hankkimisella pitkästä aikaa ensimmäistä vapaata viikonloppua odotellessa.

Kyyhkysen lailla, osa 6 - Muutoksen tuskaa

2010-06-25T19:34:00.008+09:00

Juuri viisi minuuttia sitten tuli suoritettua muuton ylivoimaisesti tuskallisin osuus. Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta olen vieläkin toipumassa kahden vuoden takaisesta järkytyksestä. Kädet tärisevät näppäimistöllä, ja sydän hakkaa rinnassa niin ettei (huomisesta lähtien historiaan jäävää) liikenteen pauhuakaan ei kuulu. Mutta soitto KDDI:n palvelunumeroon netin katkaisemiseksi on nyt ohi, ja se meni läpi jo kolmannella yrityksellä!

Kaksi vuotta sitten netin saaminen KDDI:ltä oli niin hirveä homma, ettei pahempaa tarvita. Lisäksi se venyi useilla viikoilla. Ei siksi että talossa valmiiksi olevan linjan vetäminen olisi niin kauaa kestänyt, vaan siksi että heidän suunnaltaan tuli (tietenkin työaikaan) niin paljon puheluita (joihin en tietenkään koskaan pystynyt vastamaan) tiedustellen että mihinkä virka-aikaan kotiin saapi tulla mies kaapimaan kaapeleista töhnät ulos niin että bitit pääsee virtaamaan.
Ja tietenkin kaikki jopa japanilaisille käsittämättömällä keigo-kohteliaisuuskielellä! Ja vielä ulkomaalaiselle!!

Mutta nyt se on ohi. Otin Asahi Netin valokaapelin, jonka asiakaspalvelutyttönen on kommunikaation kannalla. Se kytketään päälle vasta ensi viikon lauantaina, joten siihen asti... ööh, kirjoittelen työajalla kuten tähänkin asti.

Väliaikatekniikkaa, osa n+1

2010-06-22T11:45:00.009+09:00

Nyt on tuota Tachikawan asemaa tallottu jo muutama kerta, ja siinä ykkösraiteen yllä oleva kirjakauppa on aika jännä paikka. Kirjojen ja lehtien suhteen se on tusinanurkkaus (samanlainen kuin samassa rakennuksessa jostain syystä Shinjukun Kinokuniyan kilpailijana toitotettu Orion Shobo -kirjakauppa), mutta sieltä löytyy sellaista pientä tilpehööriä ja härpätintä, jotka loppujen lopuksi ovat aika jänniä. Kiva että joku näitäkin ajatteli.

Ninja-nupit: Ninja-nupit ovat suuripäisiä nuppineuloja, joiden piikki ei ole poikkipinta-alaltaan O:n, vaan V:n muotoinen. Sen lisäksi että se on tukevampi, se myös jättää seinään paljon pienemmän ja huomaamattomamman reiän. Ostan noita kasan kun seuraavan kerran menen ohi (ensi viikosta lähtien ainakin kaksi kertaa päivässä).

Pilot Frixion Light: Opiskelut eivät tosiaan ole ohi (tällä kertaa kohteena on se kirottu WinApi), joten kasa korostustusseja tulee tarpeeseen. Mitä enemmän erilaisia jännejä värejä, sitä tehokkaammin insinööri työskentelee. Pilotin Frixion Light -korostustussien kanssa insinööri saa tehdä myös virheitä, sillä niiden jälki lähtee pois ihan kivasti kynään kiinnitetyllä kumilla.

Korttitelineitä: Kasa tosi söpöjä elukoita jääkarhuista delfiineihin on raa'asti pistetty poikki ja yhdistetty uudelleen magneetilla. Pointtina onkin, että väliin laitetaan postikortti, joka pysyy pystyssä pitäjänsä jaloilla (tai räpylöillä).

Tällaista tällä kertaa, kunnes saan opeteltua sen GoogleCl:n käytön ja upattua Picasaan ison kasan kuvia uudesta asunnostani.

Kyyhkysen lailla, osa 5 - Liikekannallepano

2010-06-21T08:35:00.004+09:00

Viikonloppuna sattui ja tapahtui (muttei sattunut yhtään), joten nyt pitää lisätä pieni mielenterveysviive.

Perjantaina tuli valittua muuttofirma. Niitä oli useita ja hintahaitari oli kova. Lähdin samalta jalalta kuin suomalaisten pizzorioiden kanssa - pieni säästö nyt voi poikia ikäviä piilotettuja lisäkustannuksia ei-niinkään-kaukaisessa tulevaisuudessa. Myös viime aikoina kaatunut Windows-käyttis talossa ja puutarhass... eiku kotona ja töissä teki muuttofirman jo muutenkin söpöstä pingviini-logosta kuin vettä janoiselle. No, ei se tuolla kotisivuilla kovinkaan söpö ole, mutta näkisitte heidän käyntikorttinsa! Laitoin netin kautta hintapyynnön jo seuraavaksi päiväksi.

Lauantaina sitten muutofirman kaveri tuli katselemaan tavaramäärää ja antamaan hinta-arvion. Hintaan vaikutti muuttopäivä ja varsinaisen muuttoajankohdan tiukkuus (Freetime -alennus, eli vapaan ajankohdan mahdollisuus toi 50 euron säästön). Matka prefektuurin itäisestä nurkasta eteläisen naapurikunnan läntiseen nurkkaan poiki myös moottoritiemaksut molempiin suuntiin. Kaupanpäälliseksi sain 20 pahvilaatikkoa, teippirullan ja pari uskollista talonpoikaa kantajiksi.

Kaikenkaikkiaan (auto, kulut, tyyppien palkat jne) muuton kustannukseksi tuli noin 500 euroa, joka on aika tarkalleen vuokran koko. Kaikkea muuta kuin sattumaa, sanon minä.

26.6 olisi sitten se lopullinen muutto vihdoin edessä.

Kyyhkysen lailla, osa 4 - Päätös

2010-06-17T11:11:00.012+09:00

Jeps, luottotutkimus meni hienosti, joten tiistaina otin puoli päivää lomaa ja menimme Keikon kanssa kirjoittamaan vuokrasopimuksen. Keiko tuli mukaan, koska tilaisuus oli lähinnä vuokraehtojen ääneenlausunta ja pikkujuttujen kertausta. Että finskipoju tajuaisi miten käyttää avainta. Japanilaisten itsetunto on lähtökohtaisesti hyvin matalalla.

No ei sentään, sopimusehdot olivat kyllä sen verran kapulakieltä että jopa alalla töitä tehnyt Keikokin pyöritteli silmiään. Lisäksi jokaisen sivun jälkeen tuli värikäs powerpoint-printti, jossa ruksittiin kohdat jotka edellisestä sivusta tajuttiin. En itse ruksinut, vaan vuokravälittäjä kysyi että menikö tämä perille jne.

Avaimen käytöstä oli oikein demonstraatio, ovesta irti sahattu lukko. Tyyppi työnsi avaimen sisälle ja näytti kuinka kieli putkahti ulos. Olen toki tavannut ihmisiä joille moinen kurssitus olisi tarpeen, mutta hei haloo! Olin jo melkein sanomassa jotain (olen melkein sitä mieltä että luulen olleeni juuri kommentoimassa) kun selveni ettei se ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Vara-avaimia oli oikein kolme kappaletta, mutta yksi avain oli pelottava. Sen kun kerran työntää lukkoon ja vääntää, se muuttaa lukon sarjan. Sellaisen jälkeen siihen lukkoon käypiä avaimia ei sillä hetkellä ole olemassa. Ihan loppuun asti en saanut selvää miten käyttäisin sitä siten ettei minun tarvitsisi hakea öistä lämpöä vuoriston karhuilta, mutta päätarkoitus olikin että jos et tiedä täsmälleen kenen hallussa avaimet on, tehdään ilmoitus isännöitsijälle aamulla, nollataan lukkosarja, mennään töihin ja paluumatkalla haetaan uudet avaimet. Tee jii äs.

Sain myös maksuohjeet. Alkukustannukset olivatkin vain reilut 2200 euroa, joista vajaa tonni tulee takaisin. Vanhasta kämpästä eroon pääseminen kesken sopimuskautta tuo omat maksunsa, mutten tosiaan aio yhden kuun vuokran säästämiseksi viettää koko tulikuumaa kesää varjottomassa betonikaupungissa aseman edustan politicojen ja prätkäkakaroiden melusaasteessa, kun kerran voin viettää sen vuortenrinteiden luumupuiden rauhassa.

Tavaroiden pakkaaminen edistyy lähinnä roskakustia työllistämällä. Tänään oli palavien roskien vuoro (dumppasin kolme 50 litran säkkiä vaatteita, roskia ja papereita), huomenna heitän pois vähemmän palavat. Tavoitteena olisi, että muuttoon ei tulisi semmoisia tavaroita, joista ajattelen että "Ai mulla oli tämmöinenkin?!?". Eikä uusi vaatekerta erityisesti maksa täälläpäin.

Kyyhkysen lailla, osa 3 - Silmäpelejä

2010-06-14T10:27:00.018+09:00

Sunnuntaina tuli sitten katseltua kämppiä. Alalla työskennellyt Keiko tuli mukaan. Saavuttuamme alkuperäiskohteen asemalle pirautimme vuokranvälittäjälle, joka nappasi meidät asemalta kyytiin, ja menimme suoraan toimistolle. Edellisenä päivänä hän oli hieman etsiskellyt speksieni mukaista kämppää. Koska halusin ehdottomasti pois Yoshikawasta ja prätkäkakaroista (ne siis eivät vaikuta, heillä vain ei ole minkäänlaisia äänenvaimentimia pappa-tuntureissaan ja ajelevat vain öisin), sellaisen löytyminen Oumesta ei ollut kovinkaan kiven alla. Välittäjä oli löytänyt meille useita muitakin kohteita. Ajattelin että katsotaan ne ensin, ja sitten se jota tulin varta vasten katsomaankin. Näin ei koskaan päässyt käymään. Tyyppi on tosi hyvä työssään.

Aikaisemmin mainitsemani "vuori takapihalla" -kohteen välittäjä oli venkoillut, joten olin jo ruksinut sen pois. Onneksi uudella välittäjällä oli semmoinen takataskussaan, ja painuimme sinne samantien. Rakennus oli kaksikerroksinen rivitalo, ja upouusi. Kun sanon upouusi, tarkoitan sitä myös. Rakennusta ei ole piirretty vielä edes kunnan omiin karttoihin. Tyyli oli moderni japanilainen, mikä siis tarkoittaa parketteja yms, mutta silti järjestely ja muut ovat ihan japanilaisia. Ensimmäisen kerroksen nurkka-asunto oli hieman kalliimpi kuin keskellä, mutta piha (!!!) oli vastaavasti isompi. Kuukausivuokra on täsmälleen sama kuin nytkin, vaikka työmatka melkein kolminkertaistuu ajallisesti. Mikä siis ei ole minulle ongelma.

Oume on siis vuoristosolassa virtaavan Tama-joen molemmin puolin kyhätty kaupunki, ei ihan sydän-Tokiota, mutta virallisesti alueella (kuten Jäkärlä on Turussa). Solan leveys on asunnon kohdalla vain kilometri, joten talot ovat rinteille rakennettu, molemmin puolin jokea. Ympäristö on omakotitaloaluetta ja runsaita luumupuistikkoja (luumut kukkivat hieman ennen kirsikkapuita). Asunnolle pääsee hyvin kapeita teitä pitkin, ja matka asemalle vie Tama-joen ylittävän hyvin korkean sillan kautta. Maisemista ei ole puutetta, ja matkaa historiallisten polkujen ryvettämään vuoristoon on tien leveyden verran. Oikeasti!

Lähdettyämme seuraavaan kohteeseen teeskentelimme kiinnostunutta, mutta uskoisin kaikkien jo tienneen siinä vaiheessa että muut käynnit olivat vain näön ja valinnanvapauden harhan vuoksi. Eikä niistä erityisesti mitään mieleen jäänytkään, joten palasimme toimistolle.

Toimistolla siirryimme samantien kartoittamaan kustannuksia. Japanissa vuokraamiseen tulee aina tiettyjä pakollisia kuluja, kuten ensimmäisen kuun vuokra, vakuutukset ja välityspalkkiot. Tämän lisäksi kohteesta riippuen tulee myös shikikin eli takuumaksu (0-2 kuun vuokra), reikikin ("kiitos että vuokrasit minulle" -lahjaraha, yleensä 1kk) ja joitain hallinnollisia kuluja. Upouuden kämppäni tapauksessa shikikin oli 2kk ja reikikin 1 kk. En tiedä mitä rakennuttaja oli ajatellut teettäessään täydellistä sinkun asuntoa paikkaan jossa (minun lisäkseni) yksikään sinkku ei haluaisi asua, joten reikikin poistuisi jos muuttaisin heti - kämpässä on ollut uuden auton tuoksu jo kolme kuukautta, eihän se tyhjänä rahaa tahko. Lisäksi jos olisin ottanut ylimääräisen vakuutuksen (2.5% vuokrasta, tuntuisi vasta seitsemän vuoden kuluttua) olisi shikikin ollut myös nolla. Valitettavasti vakuutusfirma otti puikulat kuultuaan rajallisesta oleskeluluvastani, joten pitää vain kaivaa nuo takuurahat jostain. Jos pysyn skarppina, saan ne takaisin kyllä, päinvastoin kuin tuon 2.5%. Japanilainen takuumies (tai neito tässä tapauksessa) laittoi pisteen iin päälle, ja välittäjän vietyä meidät asemalle tilanne siirtyi luottotarkistukseen ja hermoraunioitumiseeni.

Luottotarkistus on lähinnä mustien listojen tarkistusta, ja se soveltuu myös ulkomaalaisiin. Lähinnä listoista löytyy tieto, että onko kohde hoitanut raha-asiansa huonosti, eli tahallaan jättänyt laskuja ja maksuja maksamatta (kuten naapurini, joka kerran vain katosi, ja muutaman kuukauden kuluttua isännöitsijä kävi yakuzan kanssa tyhjäämässä roinat kaatopaikalle). Minulla ei semmoisia ole niskassani, joten ei pitäisi olla ongelmiakaan. Mutta osaan maalata tosi nättejä piruja seinille.

Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? Lupasivat soittaa, miksei ne soita? ...
Keiko taisi hermostua minuun tuon Tachikawa-ekskursion aikana. Tietenkään, Tachikawa ei auttanut, sillä Tachikawan jälkeen Tokiota ei enää tarvita. Se olisi ollut työmatkalla, joten kulku Tachikawaan ostoksille (ja paluumatkalla pikku pysähtyminen aika jännässä Showa Memorial Parkissa) olisi ollut täysin ilmainen. Lisäksi jos alkaa taas tuulla, junien pysähtyminen ei haittaa koska vaihtoehtoja olisi runsaasti.

Pääsin kotiin megamasentuneena, kunnes puoli yhdeksältä tuli vastaus, ettei mitään ongelmia ollut. Huomenna käyn allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja irtisanomassa vanhan. Maksan perjantaina noin 4.5 vuokran suuruisen summan tilille kopsahtavasta bonuksesta, kytken pois ja teen uusia sähkö-, netti- ja kaasusopimuksia sopivin välein, käyn lauantaina kuuntelemassa kanteleen soittoa ja sunnuntaina saan avaimet käteen. Sitten alkaa pakkaaminen ja sättääminen.

Jatkamme tästä muuttofirman etsimisellä. Alkuperäinen käsikirjoitukseni "Hei me raahataan jääkaappia ruuhkajunassa!" oli kyllä kiehtova (ruuhkajunassa ei ystäviä tehdä), mutta jos nyt ei kuitenkaan.

Kyyhkysen lailla, osa 2 - First contact

2010-06-10T16:32:00.016+09:00

No niin, välitysfirmalta tuli tavallista pitemmän jahkailun jälkeen hieman penseä sähköposti, jossa hyvin arasti kyseltiin kaikenlaista - oletettavasti tiedoksi vuokraisännälle että minkäslainen öinen kaalinkeittäjä sieltä on tulossa. Sain vastailla koko aamupäivän tulleisiin lisäkykselyihin, jossa kyseltiin kaikenlaista pinnallista, jota en vapaaehtoisesti kertoisi mutten kyllä välitä tippaakaan onko ne julkista tietoa vai ei (kuten työtilannetta, halua muuttaa paikkakunnalle yms.).

Mutta sitten kun pääsin jyvälle ja kerroin suoraan (mutta tietenkin hyvin ystävällisesti, nöyrästi ja avuliaasti) että olen japanilaisfirman verrattain pitkäikäinen vakituinen työntekijä Suomesta, kysymykset loppuivat, sävy muuttui välittömästi erittäin ystävälliseksi, toivottivat tervetulleiksi ja jopa tarjosivat vielä useita muitakin lähialueita (jotka minun tietääkseni eivät ole heidän välityspalkkioalueellaan).

Oliko se nyt niin vaikeaa kysyä että olenko pennitön enkunope jenkeistä, hä?!?

No, sunnuntaina lisää.

Kyyhkysen lailla, osa 1 - muuttohaluja

2010-06-09T15:48:00.012+09:00

Tuli taas se aika vuodesta. Tosi pitkästä vuodesta. Enhän ole muuttanut pariin vuoteen minnekään. Olisi jo aika.

Miellyttävien aktiviteettien kertyminen tuonne Chuo-linjan ympärille ja eteläpuolelle ajoi minut vuokranvälitysfirmani Century 21 kotisivuille, lähinnä kartoittamaan kustannuksia. Bonuskausikin lähestyy, joten käytettyäni aamupäivän erittäin kustannustehokkaasti löysin parikin sivukonttoria, joiden alueelta voisi löytyä kivojakin kämppiä. Ensimmäisenä siis otetaan yhteyttä muuttokaupungin paikalliseen kiinteistövälittäjään.

Ensimmäinen Japani-kämppäni oli kolmelta suunnalta vuorten ympäröimänä, lähimpään kombiniin oli 40 minuutin kävely ja postitoimisto taas oli vuorten toisella puolella. Nykyinen kämppäni on 30 sekunnin päässä rautatieasemalta (10 sekunnin jos sataa vettä), mutta valtatiellä ylinopeutta paahtavien rekkojen alle pääsee viidessä sekunnissa ulko-ovesta, satoi tai paistoi. Kun en enää erota maanjäristyksiä rekoista, seuraava paikka saa olla jo aika kaukana ns. mukavuuksista (kuten rekoista, metelöivistä prätkäkakaroista, pakokaasuista ja betonista). Eli Oume-linjalle. Siellä asuu tokiolaisia samalla tavalla kuin ennen Sipooseen kuuluneessa osassa asuu nyt helsinkiläisiä. Työmatka pitenee hieman mutta halpenee (mikä ei minua auta pätkääkään kun firma maksaa matkat). Vuoret tulevat lähemmäksi, toisen kämpän tapauksessa takapihalle.

Toinen kämppä taas olisi hyvin halpa, mutta kuten kaveri huomauttikin, vieressä sitten on se Yokotan lentotukikohta, jossa asuu melkein Sipoon verran näitä tyyppejä. Pikainen googletus kertoi että kalustoa on vähennetty rajusti (mm. hävittäjät ovat kaikki siirretty Atsugiin ja jäljellä on vain muutamia rahtikoneita) ja kartta (onneksi Yokota ei ollut huippusalainen paikka eikä google-pikselöintiä ollut) osoitti kiitoradat pohjois-etelä -suuntaisiksi vähintään neljän kilometrin päähän itään, mutta paikka ei kuulemma ole järjestyspoliisin unelmatyöpaikka. Riehuvista jenkeistä en huolestu, vaan paikallisista jotka luulevat minua sellaiseksi naamavärkin perusteella.

Laitoin kiinteistövälittäjälle jo tiedon kiinnostuksesta, ja odottelen parhaillaan pala kurkussa josko olisivat jo menneet. Toisaalta, molemmista on yli 20 minuutin kävely lähimmälle asemalle, uskoisin että löytyvät vielä. Ongelmana lähinnä on se, että vuokrataanko ulkomaalaiselle ja minkälaiset takuut halutaan. Nykyinen välittäjä käytti vakuutusfirmaa, mikä sopisi kyllä minulle nytkin.

Alkukustannukset ovat noin kolme kertaa vuokran suuruiset. Lisäksi tulee vakuutusmaksut (noin kolmasosa vuokrasta) ja välityspalkkio (noin neljäsosa) ja muuttofirman vuokraus. Nykyisen kämpän tapauksessa takuumaksu oli 1.3 kertaa vuokra ja jälkeenpäin maksettava, joten se pitää vielä laittaa kasan päälle.

Mutta jäämme tarkkailemaan tilannetta. Ja sunnuntaina katsomaan paikan päälle.

Tekniikkaa, osa N

2010-06-03T13:29:00.010+09:00

Hiljaiselon täytteeksi hieman tekniikkaa.

Tämmöinen härpätin löytyi Tokyuu Hands -tavaratalosta. Propelliton tuuletin. Ilma imetään jalustasta ja työnnetään kapeasta raosta, joka kiertää sylinterin sisäreunaa. Kun virtauksen poikkipinta-ala kertaa virtausnopeus on vakio ja yhtäkkiä poikkipinta-ala vedetään minimiin, virtausnopeus menee tappiin, ja ulostyöntyvä virtaus kiskoo mukanaan lisää ilmaa sylinterin keskeltä, kiitos ilman viskositeetille. Tai jotain sellaista. Oli erittäin hiljainen ja voimakas. Ystävällinen pitkänokkaisille karvaystävillemme muttei lompakolle (40 000 jeniä, vajaat 300 euroa).

Yleensä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ei nyt. Monitorin päällä oli IR-kamera, joka otti tädin kädenliikkeet (huonosti) ja liikutti sillä (nykien) vintoosan työpöydällä hiiren pointteria. Ei toiminut ihan halutulla tavalla, mutta antaa uuden toivon työpaikkaliikuntaa harrastaville. Etenkin Windowsilla. Mitähän se tekee nopeasti lähestyvästä nyrkinkokoisesta liikkeestä?

Sitten lopuksi aivonyrjähdys Motomachista.

Origamia karskeille jätkille

2010-05-19T10:12:00.006+09:00

Origami on vanha japanilainen taidemuoto, jossa neliön muotoisista papereista taitellaan erilaisia eläimiä ja esineitä. Jotkut origamit ovat hyvin monimutkaisia ja taitavasti tehtyjä. Japanissa kerrotaan, että taittelemalla tuhat origami-kurkea saavuttaa onnen.

Origami on pääosin muodostunut tyttöjen ja naisten ajankuluksi, mutta japanilaisfirma Hyogosta avaa tämänkin harrastuksen myös meille karskeista karskeille miehisille miehille: Teräslevy-Origami!!!
Video kertoo loput.

Lomaltapaluu on maineensa veroista

2010-05-17T20:46:00.010+09:00

Golden Week loppui jo yli viikko sitten. Siltä myös tuntuu.

Yleensä sitä ehtii kirjoittelemaan sitten vaikka pari riviä, mutta ei tällä kertaa. Mainitsinkohan että sain parikin projektia oikein välietappiin ennen lomia? Entä sen että duunin kovalevy kossahti kun pääsin töihin? Pikku laskusoftani oli helppo kirjoittaa uudestaan, ja siitä tuli jopa kiiltävämpi kuin ensimmäisestä kun vedin muutaman mutkan suoraksi (4x 2.8GHz:n prossuilla sain laskuajan alas 40 sekuntiin, Wuhuu! #$%tun tähtitieteen laskusarjat...), mutta piirustukset sun muut ovat bittien taivaassa Microsoftin sponsoroimana. Ihan totta, eikö kukaan tosiaankaan enää muista aikaa jolloin TIEDOSTOT EIVÄT KADONNEET MINNEKÄÄN ellei niitä itse deletoinut? Jos muistaisi, Redmond olisi liekeissä alta aikayksikön. Microsoft tekee ihan vääränlaisista asioista standardejaan.

Myös kotikoneestani hävisi NTFS-osio. Emmää jaksa reuhkata siitä tämän enempää. Linux rulettaa, käyn vintoosan puolella vain lataamassa iPodiin kamaa. Voi kun sama olisi töissäkin.

Valopilkkuna, kävin perjantaina Embedded Systems -näyttelyssä Odaiban Big Sightissa. Virtapiirejä ja bittejä. Nörtin taivas. Itse kiertelin aivan apinan raivolla looshista looshiin, kuunnellen esittelyjä ja esittäen kysymyksiä ja tiedustellen esitteitä ja luetteloita, kunnes eräässä yrityksessä VIHDOIN JA VIIMEIN tajuttiin antaa minulle se kangaspussi! Ihan totta, mitä ne oiken pihistelee? Ja komia kassi tulikin! Yleensä kangaskassit ovat valtavia ja ohuita lakanoita, joihin mahtuisi sohvan pehmusteetkin, mutta tämä oli 10cm x A3, maanvihreät reunukset beigellä yleisvärillä väritetty hyvin paksukankainen kassi, jossa on erillinen tasku lompsalle (täällä sitä voi jopa pitää siinä!). Melkein voisin käyttää firman tuotteita! Jos muistaisin mitä ne olivat.

Muuna saaliina oli kännykkäpidike kolmijalkaan, kumitettava korostustussi (pink... siis metsäroosa), useita kyniä, kansioita ja luetteloita tarpeeksi vakuuttamaan pomo että olisin ollut näyttelyssä pitempäänkin kuin iltapäivän yhteen asti jolloin suuntasin ihan muualle (itse asiassa näin ja puhuin oikeastaan jo kaikkien kanssa, joten lähdin Shinjukuun ostamaan työsuhdekirjoja).

View Larger Map

Ylläolevassa kartassa näkyy Odaiban yksi viehättävimmistä levähdyspaikoista. Merenranta-alue, jossa yhdellä tasanteella amfiteatterin vieressä on kolme pöytää vinossa rivissä. Niiden vieressä on roskis, johon dumppasin 60% tavaroista. Nämä ovat niitä aikoja jolloin firman muiden työntekijöiden kielitaidottomuus tulee oivaan saumaan. Heidän englanninkielen kyvyttömyydestään marisen myöhemmin, kun saan sinne vinkumisen lisäksi asiallista kommentointiakin (#$&tu rupee läski tummumaan ellei englanti ala sujua, s&#tana! -blogientry hieman myöhemmin).

Kaikkea sitä tekeekin tuskansa eteen

2010-05-03T18:41:00.000+09:00

Noin, ensimmäinen GW-suunnitelma tuli toteutettua. Vedin hölkkävermeet niskaan ja hyppäsin junaan, aina Minamifunabashiin saakka. Siellä viimeistelin kamppeet juoksukuntoon ja lähdin juoksemaan Tokionlahden suuntaisesti etelään.

View Larger Map

Google mapsista tarkistin että tie on suora ja leveä, ettei tarvinnut pakokaasuissa katsella GPS:ää. Katsoin maamerkit (sillat ja puistot) ja päämääräni, Chiban sataman aallonmurtajan kärki. Päivä oli aivan älyttömän kuuma, ei mitenkään optimaalinen hölkälle, mutta tie aina Makuhari Messeen oli hyvin puilla somistettu, joten sain juosta paljon varjoissa. Makuhari Messen kohdalla siirryin merenrantapuistoihin, mutta vaikka merituuli oli miellyttävän viileä, se ei kompensoinut auringon porotusta. Loput puisto-osuuksista juoksin puiden välissä.

Kartasta näkyi useitakin kombineita ja oletin juoma-automaatteja olevan sitäkin enemmän, mutta se osoittautuikin optimismiksi, ja juoksin yli seitsemän kilometriä ennenkuin eteen tuli ensimmäinen juoma-automaatti. Siinä vaiheessa ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jäi vain sporttijuomat, mutta ei sitä sellaisessa alinesteytystilassa huomaa.

Merenranta ja puistot olivat täynnä ihmisiä, jotka surffailivat, purjelautailivat ja lennättelivät leijaa. Kukaan ei uinut. Tarkemmin ajatellen, ei ihan heti tule mieleen yhtään tämän saarivaltion asukasta joka osaisi uida. Toinen silmiinpistävä seikka oli se, että teit mitä sitten teitkään, teit sitä valtavassa ryhmässä. Purjelautailijat olivat yhdessä epäturvallisen näköisessä kasassa, kuten myös laskuvarjolla surffailijat (siis pieni surffilauta ja iso leija kiskomassa).

Puistot olivat aika nopeasti ohi ottaen huomioon sen, että siinä oli yli kymmenen kilometriä takana. Juoksu aallonmurtajan päähän oli rankkaa - suuri muuri peitti merinäköalan, joten betonia oli oikealla, vasemmalla, alla ja edessä. Se tuntui paljon pidemmältä kuin koko matka siihen asti. Olin erittäin tyytyväinen päästessäni sieltä pois.

Paluumatka oli paljon tylsempi, koska palasin samaa reittiä. No, jalka kramppasi, polvi petti, toinenkin jalka kramppasi ja sain kaksikin vesikelloa jalkapohjiini. Tämä kaikki tapahtui suhteellisen lyhyellä aikavälillä, joten jouduin kävelemään noin neljä kilometriä takaisin asemalle josta aloitin. Sama junalinja tietenkin kulki koko ajan vieressä ja muitakin asemia riitti, mutta kun suomalainen mies lähtee jotain tekemään, siinä ei järjenkäyttö auta.

Mutta pääsin kuin pääsinkin, 26 kilometrin ja noin 3000 käytetyn kalorin jälkeen kotiin. Keskisyke juoksuaikana oli 154 ja kävelyaikana 141. Juostessa käsipuntit olivat hieman liikaa, mutta kävellessä ne tehostavat kuntoilua ihan kivasti.

Otan uusiksi, mutten juoksulla vaan ihan kävelykuntoilulla. Tässä helteessä muu olisi hulluutta. Ja kävellessä saa syödäkin jotain siinä matkan aikana.