"My god. It's full of kids!"

Aika paransi edellisen kerran kärsimykset, joten olikin jo aikakin seuraavalle tulikoetukselle. Ihan kuin ensimmäinen kerta ei olisi riittänyt.

NPO Afterschool on japanilainen voittoa tuottamaton yhdistys, joka kerää "kansalaisopettajia" pikkunaperoille koulun jälkeisen ajan ja viikonloppujen viihteeksi - ettei pikku pilteistä tulisi samanlaisia kasvoonviiltäjiä jollainen juuri korjattiin vanhoilta hengailunurkiltani pois. Tällä kertaa teemana oli "vaihtariksi Suomeen?" (pahoitteluni, vain japaniksi, mutta pari kuvaakin löytyy). Tein parhaani, mutta pohjoinen ulottuvuus jäi aika syvälle mieleen vaikka kuinka buffasin Suomen "lämpimiä" (näitä kulttuurirajojen yli ulottumattomia adjektiiveja taas...) kesiä.

Vaikka sekä flunssa että takeout-ruoasta saatu ruokamyrkytys (siis takeout-ruoasta. Varmistettu on, puoliso on syytön) veivät voimat ettei kunnon pre-meetingiä saatu aikaiseksi, halutunkaltainen powerpoint-esitys tuli aika haipakkaa tehdyksi pelkillä valokuvilla. Myös perinteelliset suomalaiset lastenleikit tuli valittua, vaikkakin "ala-astelainen yleisö" ei valaissut ihan täsmälleen minkälaisia pelejä siellä voisi pitää.

Tilaisuus alkoi lapsia täynnä olevassa salissa odotetulla tavalla - projektorin datasyöttö ei suostunut näyttämään punaista väriä ollenkaan, mutta "keltaisen maan kirous" vältettiin ottamalla powerpointista printit ja käyttelemällä piirtoheitintä. Kyllä kannatti kuunnella Mikko Hyppösen TED -luento muinoin (kohdasta 14:40 eteenpäin on huippu!).

Esitykseni aiheet aloitin Suomen sijainnista, josta luonnollisesti piti siirtyä kylmyyden käsittelyyn ja myös kesään. Ruokien (perinne- ja pika -sellaiset) jälkeen pääsin koulutukseen ja pienten lasten aktiviteetteihin (juu, kysykää ekspertiltä vaan!). Lopuksi leikittiin "Vaarin housuja" ja suomenkielen sanaketjuja. Luin suomeksi ääneen myös otteita Koiraposti-lehdestä, josta saatiin hyvää makua suomenkielestä.

Peruskielenä oli japani ja se takkuili, tietenkin. Kyynisenä suomalaisena pelästyin, kun kukaan lapsista ei katsonut kun hetkittäin esitystäni ja kaikki vain tuhristelivat papereillaan, mutta tilaisuuden lopuksi minun pitikin allekirjoittaa suuri osa heidän muistiinpanoistaan. Hämmennykseni kesti aikansa - polvenkorkuisena opiskelevat jo kuin (suomalaisessa) yliopistossa! Kunhan eivät vain väsyisi liian kovan alkuspurtin jälkeen kuten tapana hyvin usein tuntuisi olevan. Mutta esityksen jälkeen pyydetty pienimuotoinen pistokoe tuotti oikeat vastaukset myös vaikeisiinkin kysymyksiin. Aobadain ala-astekin tietää nyt että Suomessa syödään hernekeittoa ja pannukakkua torstaisin.

Kysymyksiäkin tuli aika yllättävän paljon. Lapsia kiinnosti omat kiinnostusten aiheet Suomessa, ja aikuisia tietenkin suomalainen koulutus. Aikuisten kysymyksistä kuului myös radioaktiivisen laskeuman pelkoa. Lievittelin näitäkin pelkoja jonkin verran (itsellenikin selkäväreitä tuottavat paikallisviranomaiset nyt tietenkin saivat ansaitun täyslaidallisensa).

Tilaisuudesta jäi ihan miellyttävä maku, ja ensi vuodeksi road show on buukattu pariksikin viikonlopuksi - johon valmistaudutaan syömällä vain itse tehtyä tai suurten ravintolaketjujen ruokaa pari viikkoa etukäteen.